Seurustelusta ja pettämisestä

Olen tässä pitkin päivää lueskellut muiden blogien lisäksi ihmissuhdeblogeja, joissa puidaan suruja ja murheita pettämisestä ja seurustelusuhteen kariutumisista. Tekstit vetivät jostain syystä mielenkiintoni, joten päätin ottaa asiaan kantaa. Mielestäni pettäminen on henkisen puolen kamalimmista asioista, joita puolisolleen voi tehdä. Inhoan pettämistä, valehtelemista ja kaksinaamaisuutta. Minulla ei ole asiasta paljon käytännön kokemusta, joten minun sanomisiani ei kannata ottaa tosissaan, jos sinulla on asiasta kokemusta. Kerron vain oman näkemykseni.

Pettäminen on asia, jota en pysty katsomaan läpi sormien, vaikka se tapahtuisi kaverilleni tai kaverin kaverille. Saan pettäjästä yleensäkin todella huonon kuvan, eikä kuvaa muuttumaan hyväksi enää kovin helposti. Moni petetyksi tullut miettii päänsä puhki miten näin pääsi käymään. Tunteet vaihtelevat vihasta, suruun, surusta masennukseen. Mielestäni avoimuus on avaintekijä suhteessa, jos ei ole tarpeeksi avoin voi tulla ongelmia. Runsas kanssaeläminen ja jutteleminen edistää hyvää suhdetta. Suhteessa saa olla tietynlainen vapaus, mutta kummankin pitäisi tietää missä toinen menee. Itse tiedän aina missä vaimoni on, kuten myös hän missä minä olen. Avoimia ja rehellisiä pitää olla.

Lueskelin tuossa Petetty, jätetty, hyljätty-blogia mielenkiinnolla. En osaa kuvitella miten itse toimisin tuossa tilanteessa. Myötätuntoni on miehen puolella, mutta ihmettelen myös montaa asiaa koko suhteessa. Sain käsityksen että tällä parilla on ollut jokseekin avoin ja sitoutumaton seurustelusuhde, vaikka se ei tekstistä suoraan käykään ilmi. Ihmettelen yleensäkin sitä että miksi seurustelusuhteet tai ylipäätään suhteet usein ajautuvat eroon. Sen ymmärrän jos suhde ei vain toimi ja erotaan, mutta sitä en että ollaan vuosia tai jopa kymmeniä vuosia yhdessä, ei mennä kihloihin tai naimisiin ja eräänä päivänä vain petetään ennen kuin edes keskustellaan koko suhteesta, tai mitään muutakaan. Tuntuu että suhde on silloin aika hataralla pohjalla. Ei seurustelusuhteen tarkoitus ole se että kumpikin saa tehdä mitä huvittaa, vaikka ollaankin yhdessä.

En ymmärrä sitäkään seuranhakupolitiikkaa, että ei haeta koskaan vakinaista suhdetta, vaan tarkoituksella etsitään itselle kumppani vain tietyksi aikaa ja sitten dumpataan. Eikö se riko ihmisiä? Mitä järkeä on olla edes sen hetken (oli se sitten kuukausi tai vuosi tai vuosikymmen) yhdessä, jos tarkoituksella tieten tahtoen aikoo erota joskus? Minulla on omat näkemykseni näistä asioista. En ymmärrä yhtään irtosuhteita, seksisuhteita, vaikka se olisi kummallekin osapuolelle ”ok”. Seksiä ei voi harrastaa tunteettomasti, vaan aina jää muisto ja tunne ihmisestä sisimpään, vaikka sitä kuinka yrittäisi kieltää.

Tiedän ihmisiä, jotka ovat seurustelleet vuosia ja vuosikymmeniä, jopa perustaneet perhen ja hankkineet lapsia, mutta eivät ole edes kihloissa. Eli lain mukaan eivät ole edes mies ja vaimo. Minä en näe tässä mitään järkeä. Ihan kuin pelättäisiin olla ”oikeasti” yhdessä. Kyse ei ole siitä että pitäisi ”todistella” sormuksella liittoa, ei, tuo menee vain mielestäni jo vähän yli. Monet suomalaiset pelkäävät sitoutumista. Ihan kuin joutuisi luopumaan jostakin. Tietenkin siinä on sitäkin, mutta itse tykkään ajatella että se ei ole luopumista, vaan uutta ja ihanaa sisältöä tuomista omaan elämään.

En ymmärrä myöskään seuranhakua baarista. Sitten aamulla valitetaan miten ei muista illasta mitään ja miten tuli pantua rumaa tanttaa. – – – Nyt katkesi ajatus, mutta eiköhän tässä tullut jo pääpiirteittäin kaikki mitä halusin tuoda julki.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää