On ensimmäinen marraskuuta, syntymäpäiväni ja kello lähentelee kahtatoista, mikä tarkoittaa sitä että päivä on kohta ohi. Ihan sama, sillä aloitin tämän kirjoittamisen vielä synttäripäiväni puolella. Siksi siis kirjoitan tämän loppuun, vaikka mitä tapahtuisi, vaikka miten kauan kestäisi.
Syntymäpäiväni kunniaksi aion nyt kirjoittaa ihan suoraan ajatuksen virtaa, sitä mitä juuri nyt liikkuu mielessä. Tuntuu aika hassulta, sillä joinakin päivinä pää on täysin tyhjä, mutta nyt se on täydempänä ajatuksia kuin koskaan. Äitini soitti tuossa joku hetki sitten minulle ja puhuin hänen kanssaan reilun tunnin ajan, enkä meinannut malttaa lopettaa. Enkä malta nytkään.
Tässä katselin miten olen juhlinut viime vuosina synttäreitäni ja ainakin viime vuoden fiilikset allekirjoitan yhä täysin:
En nykyään vaadi juurikaan lahjoja tai onnitteluja syntymäpäivänä, sillä tiedän että niitä aina tuppaa saamaan omasta tahdostaan huolimatta. Ja vaikka ei saisi, minua ei haittaa. Ne pienet jutut, onnittelut, hymyt, halit joita saa, ovat tärkeintä. Ainoa mitä vaadin synttäreilläni on se, että kukaan ei stressaa syntymäpäivästäni. Vaimot tuntien, hirveä ressaus oli päällä, mutta siitä näemmä selvittiin. Nimittäin kotiin tullessani fiilis oli kaikilla hyvä, tuoksukynttilä oli palamassa ja tyttö kiljumassa isillä on juhlat! isillä on synttärit!.
Tässä siis kuulumiset siitä kun täytin
- 24-vuotta
- 23-vuotta
- 22-vuotta
- 21-vuotta (ja toinen teksti samana päivänä)
- 19-vuotta
- 18-vuotta
- 17-vuotta (ja toinen teksti samana päivänä)
Päivä meni todella, todella nopeasti. Suorastaan vauhdikkaasti. Täytin juuri 25 vuotta, enkä oikein tiedä miltä se tuntuu. Ihan samalta kuin aina ennenkin. Syntymäpäivän aamuun on aina hieno herätä. Tänä aamuna tosin en edes muistanut että minulla oli synttärit – vasta kun vaimo onnitteli.
Nukuin hieman pidempään, lähdettiin vähän ennen yhdeksää kävelemään päiväkotiin päin. Tyttö hoitoon ja siitä suoraan neuvolaan. Kahden kuukauden ikäinen poikani Manu oli kasvanut pituutta lähes 60cm saakka ja painokin oli noussut kivasti. Yläkäyrillä mennään, Michelin-mies kohta…
Aamurutiinien jälkeen toimistolle, jonne työkaverini toi hienon lahjan Motörhead-viiniä, kuva alla. Kolmen maissa käytiin nopealla oluella Old Bricks Innissä, jonka jälkeen palattiin jatkamaan töitä. Tehtiin rankkaa duunia seitsemään saakka ja lähdettiin siitä Jyväskylän olutmekkaan Vihreään Haltiattareen.
Koska olin niin myöhään töissä, totta kai ilta myös venyi. Kotiin tullessani kello lähenteli jo yhdeksää. Neljävuotias tyttäreni lauloi minulle sisään tullessani ”paljon onneaaa vaaan” ja ojensi kortin jossa oli hänen itsestään piirtämä kuva sekä tekstit ”Lotta” ja ”isi”, jotka oli itse kirjoittanut.
Laitoin saunan päälle, kävimme saunassa tyttäreni kanssa. Pian kello olikin jo kymmenen ja lapset ja vaimo nukkumassa. Sitten äiti soitti, sen jälkeen löysinkin itseni kirjoittamasta blogiini.
Hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Töissä menee kaikki loistavasti ja kotiasiat on kunnossa. Ei valittamista.
Tänä vuonna en laskenut myöskään onnitteluja, mutta kyllä niitä satoja tuli netin kautta. Sen lisäksi sain muutaman tekstarin ja puhelun. Ihan siistiä tiedostaa olevansa tärkeä ja olemassa ainakin kerran vuodessa. Kiitos vaan kaikille.
Toivottavasti tiimalasissa on sen verran hiekkaa vielä jäljellä että elän vielä toiset kaksikymmentäviisi vuotta. Tykkään elämisestä. Varmaan myös ihan kivaa että olen joskus syntynyt. Siistiä jos minusta on jollekin jotain iloa.
[…] En itse asiassa muista. Taisin käydä kaljalla. (tässä välissä rullaan vanhaa bloggaustani läpi). Niin joo, täytin 25 vuotta marraskuussa. Kävin oluella ja muuten aika normipäivä. Raportti löytyy blogistani. […]