Tänään teen tietoisesti pitkän työpäivän, jonka olen ilmoittanut kaikille etukäteen. 10 tuntia ei taas riitä mihinkään, kun rakentaa 9 palvelimen klusteria. Mietin, että pitääkö ottaa toinen mokoma… Aina aikatauluihin ei voi vaikuttaa, kun deadlinet painavat päälle. Nyt painetaan.

Olen iloinen siitä, että voin työllistää itseni asioilla, joita rakastan. Tänään tuntuu hyvältä. Focus on ytimessä.

Huomenna uusiksi.

On merkillistä pohtia, miten ahdistus syntyy. En ole koskaan kokenut normaalia ahdistusta, joten en tiedä mitä se on. GAD, F41.1, yleiskielellä ”yleistynyt” ahdistuneisuushäiriö on 5%:lla ihmisistä. Kaikista järjettömintä on, kun ei todellakaan tiedä miksi olo on kamala.

Maanantaivapaa on palvellut hyvin. Unta kertyy riittävästi, on kahvia ja suklaata. Mutta ehkä ahdistuksen syynä ovat nimenomaan kofeiini ja suklaa? Mitään selitystä tälle ei tänäänkään löydy.

Ahdistusmöykyn iskiessä lähden kokeilemaan maadoittavaa ja huomion poisvievää tekemistä. Pianon soittaminen ei auta, koska tunnen oloni entistä surkeammaksi. Viime soittokerrasta on liian pitkä aika. Hetken improvisoinnin jälkeen laitan pianon kannen kiinni. Mitään muutakaan ei huvita tehdä. Ahdistus kasvaa. Hikoiluttaa. Jalat menevät velliksi.

Ajaudun palvelinhommiin ja osaltaan työhommiin. Tätä se pakeneminen on. No, tuleepa valmisteltua huomista ja samalla saan ajatukset muualle. Huomaan, että pari ratkaisua ei itsessään paranna oloa, joten päätän lähteä ulos. Puen juoksukengät jalkaan, vaikka penikkatauti muistuttelee olemassaolostaan. Jos ihan kevyttä hölkkää vain…

Penikkakipu ei kasva liian suureksi 7min/km vauhdilla. Jään satamaan katselemaan auringonlaskua. Kannatti lähteä.

Mitä tästä jälleen opimme: Paras lääke ahdistukseen: Ravinto, lepo ja liikunta.

On vaikeaa pysyä kiinni nykyhetkessä. Ajatukset vaeltavat jatkuvasti menneeseen tai tulevaan. Olisi tärkeä muistaa, että tämä hetki on se mitä meillä on ja aika kannattaa käyttää hyödyksi, mieluummin johonkin muuhun kuin murehtimiseen. Mutta se on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Täydellistä päivää ei ole olemassakaan, eikä kukaan voi elää kuin huominen olisi viimeinen. Viimeinen päivä voi olla ihan paska, eikä sille mahda mitään.

Olen useampaan otteeseen tällä viikolla huomannut, että olen kuin potkittu koira, joka pelkää ihmisiä. Sille on syynsä miksi en mennyt eilen katsomaan elävää musiikkia. Loppuunmyydylle keikalle osallistuu paljon ihmisiä. Pelkään, että vastaan tulee niitä ihmisiä, joiden seurassa en voi hyvin. Pelkään rikkoutuvani uudelleen. Triggeröidyn liian herkästi. Olen jo pidempään päättänyt, että mieluummin olen kohtaamatta näitä tunteita.

Terapeuttini mielestä minun pitäisi harjoitella vapaa-ajalla sosialisoitumista. Olen samaa mieltä, vaikka vihaankin ajatusta. Ahdistukseen auttaa kivat kokemukset. Pärjään yksin ja perheen kanssa, mutta jatkuva omissa oloissa oleminen toisinaan lisää ahdistusta. Pitäisi pystyä poistumaan mukavuusalueeltaan.

Käytössä on nyt Queue Personal CRM. Kontaktilistaani läpikäydessä huomaan, että siellä on joukossa jotain vanhoja kavereita jopa 30 vuoden takaa. Useimpiin olen tutustunut hevifestareilla alkoholin vaikutuksen alaisena, toisiin peruskoulussa tai lukiossa. Tuntuisi oudolta yllättäen ilmaantua heidän elämäänsä, 10-20 vuotta viime tapaamisesta. Tuoreempien tapausten kanssa olen hengaillut viimeksi varmaan viisi vuotta sitten. Heillekään en tohdi laittaa viestiä.

Lopulta listalle päätyy 8 ihmistä. Näistä kun pudottaa pois äidin, vaimon ja veljet, jäljelle jää 4 ihmistä. Työkavereiden jälkeen listalla on tasan 1 ulkopuolinen ihminen, joka hänkään ei välttämättä sellainen, jota ammatinharjoittamisen ulkopuolella tapaisi muuten kuin vahingossa. Mutta tämä on hyvä alku. Tässä ne kaverit ovat.

Tiedän myös, että voin palata takaisin yhteisöön omilla säännöilläni. Minun ei tarvitse viettää aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä, ja voin lähteä milloin vain. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel. Aion tänä keväänä lähteä tapahtumiin, joista ennen pidin – ihmisistä viis. Otan jonkun näistä kahdeksasta luotettavasta ihmisestä mukaan ja kehitän oman turvallisen tilani kodin ulkopuolelle.

Luovuus on olemassaolemista. 18 kirjaa luettu tänä vuonna ja 19. kirjaksi valikoitui Luovuus ja olemisen taito.

Aamupäivällä ahdistaa. Kävely helpottaa. Illan päätteeksi migreeni.

Tänään on hieman sekava olo. Perjantai. Vapaapäivä, mukamas. Yhdeksän tuntia unta. Palautumiskäppyrät näyttävät 23%, ei treeniä tänään.

Jotenkin takaraivossa puskee koko ajan tulevat deadlinet. Miksi en voi olla vapailla stressaamatta? Pään sisällä on liian monta asiaa meneillään koko ajan.

Illalla menemme lasten kanssa elokuviin. Minecraft-elokuva on yllättävän viihdyttävä. Arvio löytyy Rollekinosta.