On vaikeaa pysyä kiinni nykyhetkessä. Ajatukset vaeltavat jatkuvasti menneeseen tai tulevaan. Olisi tärkeä muistaa, että tämä hetki on se mitä meillä on ja aika kannattaa käyttää hyödyksi, mieluummin johonkin muuhun kuin murehtimiseen. Mutta se on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Täydellistä päivää ei ole olemassakaan, eikä kukaan voi elää kuin huominen olisi viimeinen. Viimeinen päivä voi olla ihan paska, eikä sille mahda mitään.
Olen useampaan otteeseen tällä viikolla huomannut, että olen kuin potkittu koira, joka pelkää ihmisiä. Sille on syynsä miksi en mennyt eilen katsomaan elävää musiikkia. Loppuunmyydylle keikalle osallistuu paljon ihmisiä. Pelkään, että vastaan tulee niitä ihmisiä, joiden seurassa en voi hyvin. Pelkään rikkoutuvani uudelleen. Triggeröidyn liian herkästi. Olen jo pidempään päättänyt, että mieluummin olen kohtaamatta näitä tunteita.
Terapeuttini mielestä minun pitäisi harjoitella vapaa-ajalla sosialisoitumista. Olen samaa mieltä, vaikka vihaankin ajatusta. Ahdistukseen auttaa kivat kokemukset. Pärjään yksin ja perheen kanssa, mutta jatkuva omissa oloissa oleminen toisinaan lisää ahdistusta. Pitäisi pystyä poistumaan mukavuusalueeltaan.
Käytössä on nyt Queue Personal CRM. Kontaktilistaani läpikäydessä huomaan, että siellä on joukossa jotain vanhoja kavereita jopa 30 vuoden takaa. Useimpiin olen tutustunut hevifestareilla alkoholin vaikutuksen alaisena, toisiin peruskoulussa tai lukiossa. Tuntuisi oudolta yllättäen ilmaantua heidän elämäänsä, 10-20 vuotta viime tapaamisesta. Tuoreempien tapausten kanssa olen hengaillut viimeksi varmaan viisi vuotta sitten. Heillekään en tohdi laittaa viestiä.
Lopulta listalle päätyy 8 ihmistä. Näistä kun pudottaa pois äidin, vaimon ja veljet, jäljelle jää 4 ihmistä. Työkavereiden jälkeen listalla on tasan 1 ulkopuolinen ihminen, joka hänkään ei välttämättä sellainen, jota ammatinharjoittamisen ulkopuolella tapaisi muuten kuin vahingossa. Mutta tämä on hyvä alku. Tässä ne kaverit ovat.
Tiedän myös, että voin palata takaisin yhteisöön omilla säännöilläni. Minun ei tarvitse viettää aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä, ja voin lähteä milloin vain. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel. Aion tänä keväänä lähteä tapahtumiin, joista ennen pidin – ihmisistä viis. Otan jonkun näistä kahdeksasta luotettavasta ihmisestä mukaan ja kehitän oman turvallisen tilani kodin ulkopuolelle.
Tässä kirjoituksessa on 363 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (19:18) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ihmislihasäilykepurkki
Aivan ultimaattisen raskas ja pelonsekainen päivä, asioita enempää erittelemättä. Aamupäivän 5km juoksulenkki ei saa asioita nollaantumaan.
Äsken olisi alkanut Mokoman keikka, jonne oli lippukin, mutta en pysty kohtaamaan ihmismassaa. Siispä support your local ja skip. Ei vaan kykene osallistumaan. Olen sosiaalisesti ahdistunut ja rajoittunut. En muista milloin olen viimeksi käynyt katsomassa jotain keikkaa. Varmaan 2-3 vuotta sitten. Ajattelin, että tämä Mokoman keikka olisi sellainen, jossa voisi harjoitella, mutta ei. Ei pysty, etenkään tässä elämäntilanteessa. Joku sanoinkin hyvin, että keikkapaikka on kuin ihmislihasäilykepurkki.
Nyt aion nollata pään, eli pelata Overwatchia.
PS. Jos jostain saa olla ylpeä, niin meidän tekemästä Lutakon lippukaupasta.
