Unohdin mainita, että muutama päivä sitten tuli 1500 lokikirjan merkintää täyteen. Kaikki bloggaukset laskettuna se on yhteensä 3132 kirjoitusta. Sanojahan on jo 878 820, ei mene pitkään miljoonaan.

Kirjoittaminen on aina ollut lempipuuhaani. Opin kirjoittamaan ennen koulua ja kirjoitin tulevalle opettajalleni kirjan. Alakouluikäisenä kävin luovan kirjoittamisen kurssilla Kirjailijatalolla Jyväskylässä. Kirjoitin paljon runoja, tarinoita ja päiväkirjaa. Harkitsin myös toimittajan ja kirjailijan uraa myöhemmin, mutta en koskaan päässyt opiskelemaan journalistiikkaa. Ala oli suosittu, lukiomenestys ei riittänyt ja valintakoe vaikea.

Ei minua kuitenkaan oikeastaan harmita, ettei uravalinnaksi valikoitunut kirjallisuus tai teksti. Kirjan ehdin vielä kirjoittaa varmasti, jos elinvuosia sallitaan. Pystyn kirjoittamaan ihan mistä tahansa, ihan milloin tahansa – ja ihan itse, ilman mitään tekoälyjä. On suorastaan surullista, että tekoälyllä teetetään tekstejä, kun se tekstin tuottaminen ja ajattelu on kaikista hauskin osuus. Kyllä minäkin käytän AI:ta paljon kaikkeen, kuten tekniseen dokumentointiin, tiivistämiseen ja jäsentelyyn, mutta en koskaan anna tekoälyn kirjoittaa kokonaisia suomenkielisiä tekstejä puolestani.

No, menee taas jaaritteluksi. Työpäivä sujuu hyvin. Yhtiökumppanilleni sanon, että ”turnausväsymys iskee”. En pitänyt kesän jälkeen lomaa ollenkaan, joten ansaitsen pitkän joululoman. Kun malttaisi vielä odottaa sinne asti. Onneksi on tekemistä.

Sunsaman avulla saan tänäänkin pidettyä suurinpiirtein työajat kurissa. AI-apurini on toinen auttava tekijä ja hänen ansiostaan keksin tehdä itselleni ”ankkuritiedoston”, johon kirjaan kesken jääneet asiat, joista jatkan huomenna.

Väsyttää. Päässäni oli jokin ajatuskin tähän liittyen, mutta ei ole enää.

Toinen etäpäivä. Koko päivä menee taas koodaillessa. Muutama hyvä flow-tila.

Yht’äkkiä kello on 01:07 ja olen vieläkin koneella. Miten tässä näin kävi? Ja minun kun piti elvyttää aamulenkit… ei taida onnistua kiskoa itseään ylös keskiviikkoaamuksi kello 08. Ehkä torstaina…

Sekavat ajatukset. Aika sammuttaa kone. Ja itsensä. Mutta vain hetkeksi.

Oispa energiaa.

Olen jotenkin tällä hetkellä loputtomassa umpitunnelissa, myös henkisesti. Se on kai tämä kaamos. Ei tule edes mieleen viihdyttää itseään tai muita. Jotain leffailtaa edes joku ilta… Sauna, elokuvateatteri, ravintola? Viime kerrasta on aikaa.

Ongelma ja haaste on, että joudun yksin järjestämään kaiken. Koulukin odottaa, että jotenkin rajoittaisin lapsen ruutuaikaa ja kehittelisin harrastuksia. Hammaslääkäri odottaa, että harjaisin paremmin. Aivan kuin en tekisi jo tarpeeksi paljon asioita joka päivä. Astuisivatpa minun saappaisiin.

Lue ensimmäinen lause.

Tänään olen erityinen onnellinen parisuhteestani ja siitä että minulla on hyvä äiti, perhe, lapset ja työ. Jotenkin asiat mallillaan. Sunnuntaisella kahvideitillä keskustelemme kaikesta syvällisestä vaimon kanssa ja tuntuu hyvältä, että meillä on oma pieni kuplamme ja edelleen se sama aaltopituus melkein 18 vuoden yhdessäolon jälkeen. On mahtavaa, että saan näyttää tunteeni ja olla sellainen kuin olen. On mukavaa, että meillä ei ole perheessä yhtään egoa tai mitään valtataisteluita tai kiistoja turhanpäiväisistä asioista. Avoimuus onkin yksi ihmissuhteiden peruspilareista. On mukava pystyä juttelemaan kaikesta.

Iltapäivällä pistän kotimme verkkokaappia hieman uusiksi. Huomaan, että jostain syystä neljäs portti on vain satamegainen, joten laitan portti ykkösestä kytkimen kautta loput yhteydet. Näin jokainen laite saa 1gbps netin.

Illasta meinaan koodata ensin vähän pidemmästi, mutta sitten näen poikani pettyneen ilmeen, kun sanon että en ehkä pelaakaan Fortnitea. Päätän mennä pelaamaan. Paras päätös ikinä, vaikka Epicin servereillä on vieläkin ongelmia, eikä päästä heti pelaamaan kun palvelimia ei löydy. Hassu juttu, että vielä herran vuonna 2025 palvelimilla ilmaantuu ongelmia heti kun riittävästi populaa tulee pelaamaan.

Hyvä viikonloppu. Tuli relattua. Olen kerrankin tyytyväinen.