Pitkät yöunet takana, melkein kymmenen tuntia yhtäjaksoista tutimista. Älysormus sanoo, että tämä päivä on syytä levätä, sillä viikko ja lauantain treeni ovat vieneet veronsa. Lähdenkin heti aamupäivästä kahville vaimon kanssa. Perinteinen mustikkapiirakka ja latte.

Rupattelemme niitä näitä. Ahdistaa vain 12%. Kerron taas vaimolleni, kuinka iloinen olen siitä, että olen tällainen ja kuinka iloinen olen siitä, että olet tuollainen. Omalla tavallani. Tiedän faktana, että en olisi koskaan pärjännyt missään Tinderissä. Ällöttää lukea näitä. Miehet, käyttäytykää. Olen niin onnellinen, että tapasin oman vaimoni IRCissä. Ja että irkkaamme edelleen.

Koko päivä menee oikeastaan datailussa. Saan yhden issuenkin clousattua. Illalla lyhyt päivystyskeikka, kun muutenkin tulee istuttua Linux-koneellani. Kyllä minä vaan rakastan sitä, kun on näyttö täynnä komentorivi-ikkunoita.

Tähän loppuun klassikko.

Sunnuntain pisteet: 4/5.

Juoksulenkki, kuntosali, sauna, kanapastaa, somea, meemejä ja oleilua. Näistä on lauantai tehty.

Havahdun hereille syvästä unesta. Kello ei ole vielä edes yhdeksää, minulle aivan liian aikaista. Veera tunkee naamani eteen puhelinta. En varmana vastaa, kun en saa unenpöppörössä painuksissa olevaa ääntäni kuuluviin, saati aivoja heräämään. Typerät ihmiset soittavat kuurolle ihmiselle ja tietenkin numero on sellainen, johon ei voi soittaa takaisin. Pitäkööt tunkkinsa.

Tällä viikolla vain 12 tuntia ylitöitä, kun viime perjantaina viikon ylityötunnit olivat 22h. Tähän neuvonantajani totesikin osuvasti: ”Voi vittu Rolle!”. Niinpä. Minkäs sitä työriippuvuudelleen mahtaa, onhan tästä puhuttu.

Työni keskeytyvät, kun Lotta soittaa. Hän on lähdössä mummin kanssa reissuun vartin päästä. Joko se kello on noin paljon… Laitan toimiston ovet säppiin ja riennän kotiin. Lotta toivoo, että saatan hänet asemalle. Asemalta löytyy äitini ja halaan molempia. Mukavaa reissua, pitäkää hauskaa. Vähän haikea olo, vaikka tiedän että pari yötä se vain on. Varmasti virkistävää vaihtelua Lotalle, hän ei muista milloin viimeksi kävi reissussa.

Viikko on täynnä hyviä asioita. Kaaottisuutta olisi voinut olla vähemmän, mutta tavoitteisiin päästiin. On servereitä, on koodia, on palavereita, on myyntiä. Toimistolla ramppaa työnhakijoita, osaa jännittää enemmän ja osaa vähemmän. Perjantai-ilta menee vielä tarjouksen kirjoittelussa. Aikaa ei meinaa jäädä markkinoinnille, mutta uusi referenssikin saadaan ulos.

Aika usein ahdistaa, mutta joskus ahdistus estää tekemästä typeriä asioita. On sillä hyväkin funktio. Liiallisissa määrin se on tietysti raskasta. Ahdistusta värittää jatkuva apaattisuus, mutta keskiviikosta eteenpäin on ollut parempi fiilis.

Manu on pikkumiesflunssassa. Voi raukkaa.

En päässyt taaskaan neljän kerran treenitavoitteeseeni. Mutta en pingota, pari lenkkiä viikkoon näillä aikatauluilla on ihan OK. Olen hengissä ja niin sinäkin olet. Se riittää.

Kaikesta huolimatta on mukavaa kun on viikonloppu.

• Terapia
• Iso kasa erilaisia taskeja
• 1 työnhakijan haastattelu
• 12h+ töitä
• Rajapinta-rewrite illalla
• Tänään opin: Kokonaan oman webhookin tekeminen

Päivä emojina: 😵

”Onko aina pakko tietää?” tokaisee puolisoni, kun sushia syödessäni kerron, että olen unohtanut tarkistaa edellisyön älysormuksen mittaaman unen analyysitiedot. ”On”, vastaan, ja totean heti perään ”Kahdeksan tuntia ja kaksikymmentä minuuttia unta, ihan hyvä”.

Säännöllinen unirytmi on toiminut varsinkin nyt kun olen luopunut aamulenkeistä. En saa aamun ulkoilua mahtumaan kalenteriin millään, enkä halua leikata yöunistani. Parempi ajoittaa treenit keskelle työpäivää tai illalle. Pakko saada joku struktuuri tähän, mutta aamujani en voi mitenkään tunkea täyteen.

Ihan hullu päivä taas. Pelkkiä palavereja. Ei ehdi paljon miettiä välissä. Ihan sama. Illasta kävelylenkille ja höpötystä Juhan kanssa. Sancho ja Pancho, Jobs ja Wozniak, Rolle ja Juha, mitä näitä on…

Keskiviikko on ollut minulle hyvä, mutta illasta iskee ahdistus kun mietin taas liikaa. Onneksi aamulla on terapia.