Kielen oppiminen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Ihminen oppii yleensä vanhemmiltaan kielen jos toisenkin. Suomalaisena syntyneenä osaan puhua sujuvasti vain suomea. Äitini halusi minun opiskelevan koulussa kieliä, muitakin kuin englantia ja ruotsia. Yläasteelle siirtyessäni aloitin sitten ranskan opiskelun, puoliksi äitini painostuksen takia. Äitini olisi halunnut minun aloittavan sen jo ala-asteella. Suurin ongelma oli ujouteni, eikä yhtään auttanut se että ranskan ryhmään ei tullut yhtään poikaa… en myöskään olisi halunnut jäädä opiskelemaan sen jälkeen kun muilla koulupäivä päättyi. Kiinnostustakaan ei löytynyt tarpeeksi.

Kielet kuitenkin veivät tavallaan mukanaan ja opettajat ainakin kehuivat ja näkivät minussa jo lupaavaa kielitaituria ja maailmanmatkaajaa. Ruotsin ja englannin lisäksi opiskelin ranskaa ja espanjaa monta vuotta. Ranskaa tuli opiskeltua viitisen vuotta, espanjaa pari vuotta lukiossa. Espanja sujui paremmin, mutta lopulta lopetin senkin kiinnostuksen lopahtamisen vuoksi. Ranskan opiskelu erityisesti oli vaikeaa minulle, enkä muista kuinka monta kertaa opinnot kaatuivat päälle ja kuinka monta kertaa ahdistuin tehtävistä… kaveriahan minulla ei ollut ranskan tunneilla ollenkaan. Espanjaa luin kavereideni kanssa, joista suurin osa jäi jälkeen tai lopetti heti ensimmäisten kurssien jälkeen.

Kyllä se vain niin on, että jos ei ole jotakin kiinnekohdetta kieleen, se tietomäärä ei pysy päässä. Kielitaito olisi pysynyt ja parantunut jos minulla olisi ollut vaikkapa ranskaa tai espanjaa puhuvia sukulaisia, tai olisi ollut rahaa matkustella tai mennä vaihtoon, asua ulkomailla, tai intohimonani olisi ollut joku kieleen liittyvä asia. Mutta kaikki meni ”hukkaan”, koska se oli vain opiskelua (ja vieläpä huonolaatuista sellaista), ei sen enempää.

Viittomakieltä aloin opettelemaan melkein heti kun Veeran kanssa aloitin seurustelun. Nyt kolmessa vuodessa olen oppinut viittomakielen niin hyvin että pystyn juttelemaan kuuron kanssa normaalisti. Syy tähän on selvä ja yksinkertainen: käytän kieltä päivittäin, joten se ei voi unohtua vaan taito pysyy ja kehittyy jatkuvasti. Myös suullinen englannintaitoni on kehittynyt melko sujuvaksi, koska minulla on englantia puhuvia kavereita ja isäni vaimo puhuu englantia ja hänen kanssaan tulee paljon juteltua.

Tyttäremme Lotta on siinä mielessä onnekas että hän oppii viittomakielen kasvaessaan. Hän osaa jo nyt puolitoistavuotiaana yhdistää sanoja viittomakieleen. Hän osaa viittoa jo mm. ”kissa”, ”hattu”, ”kukka”, ”hyvä”, ”heippa” ja tunnistaa milloin sanoja käytetään ja mihin ne liittyvät.

Mitä kieliä sinä puhut ja miksi? Haluaisitko oppia uuden kielen ja miksi? Ota kantaa kommentoimalla artikkelia.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Jyri Väätäinen

    Osaan venäjää (äidinkieli) ja suomea. Englanti on heikko (alkeet) ja ruotsin kielestä alkeet (oikeastaan vähemmän kuin alkeet). :D