Ihminen nukkuu puolet elämästään

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Koeviikko alkoi. Minun piti lukea koko eilinen päivä tämänpäiväiseen espanjan kurssikokeeseen (kurssin tein itsenäisenä), mutta nukahdin liian tukevasti. Heräsin kahdentoista jälkeen, jolloin oli jo pimeää. Nukuin ilta kuudesta kahteentoista ja herätessäni olin ihmeissäni. Miksi täällä on pimeää? Mitä on tapahtunut? Laitoin valot päälle ja katsoin kelloa. Ahaa. Mahtavaa. Espanjan kokeet. En osaa mitään. Piti lukea koko päivä. Viimeistä kappaletta ei ole käännetty kunnolla. Viimeisen kappaleen tehtäviä ei ole tehty kunnolla. Aineet on tekemättä. Harjoitusyo-vihko tekemättä. Tein aineet (2) yöllä ja jatkoin unia. Pitää tässä vielä hätäisesti kerrata, mutta et usko kuinka ärsyttää. Poimi numero: 4, 5 tai 6.

Tämän kurssin jälkeen ei ole enää mitään motivaatiota jatkaa. Vanhoja juttuja kerratessa löydän vain lisää ja lisää Villen kirjoittamia kommentteja ja piirustuksia ja minut valtaa surumieli. Lopetan todennäköisesti itsekin.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Ressu

    No mites koe meni?

  2. taddels

    niin mitenkä koe meni?