Huonoa muistia

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Olen monesti miettinyt ihmisen huonomuistisuutta. Jos ihmisen muistia verrattaisiin RAMiin (tietokoneen keskusmuisti), se voisi olla paljonkin, yli 1000mb, mutta silti niin pieni, niin vähän muistia. Päähän tulee kuitenkin niin paljon asiaa ettei kaikki mahdu. Tänään heräsin aamulla ensimmäisenä mielessäni: muistamuistamuista nyt uusia se kirja netistä heti ensimmäisenä!. Päätin kuitenkin mennä suihkuun ensimmäisenä. Kun tulin suihkusta, muistin vielä, mutta sitten kun otin cappucinoa ja istahdin tietokoneelle, eikös se unohtunut. Istuin hetken nettipäätteellä tuijottaen ruutua ja miettien kuumeisesti mihin sivulle pitikään mennä. Ärsyttävää moinen. En ole vieläkään muistanut uusia sitä kirjaa, joten uusin sen nyt hetipaikalla. Nytkään en enää muista mistä tietystä asiasta minun piti kirjoittaa.

Tänään koulu alkoi siis jo kymmeneltä ja aamun kuulumiset jo kerroinkin. Ari tuli taas kouluun skootterilla. Kuorma-auton lavalta oli kuulemma tippunut semmoinen jumalaton painava juttu ja jos ei taitoa olisi ollut niin Ari olisi tullut kouluun pannukakkuna. Hehe. Koulupäivä meni ihan hyvin, sitä samaa. Plääh. Viimeaikoina en ole keskittynyt kouluun ollenkaan. Kun tulen kotiin, ensimmäisenä istahdan sohvalle tai keittiön pöydälle katsomaan tyhjää ja miettimään asioita samalla kun otan pientä purtavaa. Sen jälkeen soitan kitaraa tai lajittelen cd-romeja tai näprään jotain typerää. Läksyt ei tule mieleenkään, ei tule kuuloonkaan. Kun veljet ovat pelanneet tarpeeksi tietokoneella, istahdan nettipäätteelle surffaamaan ja kirjoittamaan blogia ja koodaamaan. Tietysti silloin kun sataa. YES!

Sateesta minun pitikin puhua. Hassua, muistin sen samalla kuin kirjoitin. Ihmisellä on muistipisteitä, tietyt asiat kasaantuvat joskus yhteen pisteeseen. Nyt kun kirjoitin vain yhden sanan: Sade, muistin yhtäkkiä, mitä minun piti kirjoittaa. Aamulla paistoi aurinko ja sitten alkoi satamaan ihan kunnolla. En ole gootti, mutta tykkään tällaisesta säästä. Tykkään kevät- ja syksysateesta. Tykkääntykkääntykkään. En tiedä mikä minussa on kun sade on niin mukavaa. Siis ei usein, sillein että sataa aina tai joka toinen päivä, vaan että sataa joskus. On niin jotenkin… sanoisinko kotoista kastua pikkuisen ja kun pääsee sisätilaan niin huone tuoksuu rentouttavan sateisen kuivalle ja kotoisalle. En osaa selittää sitä. Sateella on niin mukavaa istua tietokoneella kun ulkona on pilvisen hämärää. Elämä on. Ah. Fiilikset. Hyvää kuuluu, tämän biisin halusinkin kuulla.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä