Elokuun kuulumisia

Tänään on taas vaihteeksi sellainen olo, että ei ole halua eikä jaksamista lähteä mihinkään. Ja miksi pitäisi? Jos ei tuossa pari päivää sitten viiden metrin päässä parvekkeesta alkanut remontti herättänyt minua seitsemältä, niin viimeistään Lotta kahdeksalta. Pieni aamuvirkkumme tahtoi heti aamusta leikkimään. Piinaava helle on myös vaivannut kokonaisen viikon, eikä senkään takia oikein ole tullut nukuttua kunnolla.

Pupuhuhdan gheton kämppää piti tänään käydä katsomassa, mutta kun ei tosiaan ole nyt halua lähteä mihinkään. Jotenkin hirveän vaikeaa tuo kämpänhaku kesällä. Ajattelin, että ehkä syksyllä, tai viimeistään ennen joulua olisi parempi hakea niin saisi varmemmin ja paremman. Mutta pikku hiljaa, ajan kanssa. Toivottavasti kärsivällisyytemme kestää, etenkin vuokranantajaa kohtaan, joka ei ole vieläkään vastannut lukuisiin vastauspyyntöihini. Se on jännä kyllä että kun soitan, sanotaan että laita sähköpostilla. Sitten kun lähetän meiliä, niin viestejä ei edes noteerata. Tekstiviestitkin ovat yhtä tyhjän kanssa. Tosin, voi olla, että hän on lomalla, mutta jonkinlaista ilmoitusta voisi sentään laittaa.

Luottovirhemerkinnän takia on hirveän vaikeaa saada asuntoa julkisilta asunnonvälitysfirmoilta, siksi tarvitsemme pian sen vuokranmaksutodistuksen, jossa näkyy että vuokrat on maksettu hyvin tässä asunnossa ollessa. Jos sitä ei saada, niin ollaan jumissa tässä asunnossa, kunnes merkintä lähtee pois tai hyvällä tuurilla löytyy jostain sopiva kämppä. Melkein voisin pian soittaa vuokranantajalle ja kysyä suoraan haluaako hän koskaan parempia vuokralaisia, vai että me asumme tässä kämpässä lopun elämäämme.

Rolle uinnin jälkeen
@ Flickr

Tästä merkinnästä ei pitänyt tulla tulevaisuudesta märehtimistä. Juuri äsken sanoin vaimolleni että tänään en halua miettiä yhtään huomista. Paljon olisi asiaa omista ongelmista ja mitättömistä tulevaisuudensuunnitelmista, mutta pelkään kirjoittavani sen verran ”lusmuavaan” sävyyn, että saan paskaa niskaani kuten vuosia sitten masennukseni pahimmilla hetkillä. Terapeutillenikin pitäisi soittaa, mutta kun soittoajat ovat niin-vallan-ihanat 45 minuuttia välillä 8-8.45 maanantaista torstaihin.

Eilen oli sisälämpötila sen 32 astetta celsiusta. Ulkona oli 25-26 koko päivän. Päätimme sitten mennä uimaan, ei enää jaksanut uida hiessä. Otimme Helin mukaan ja kävelimme Tuomiojärven rannalle. Vaihdoin välittömästi vihreät uimashortsit jalkaan ja lähdin juoksemaan kohti ulappaa. Vesi oli yllättävän lämmintä! Minä olen niitä ketkä joko hyppäävät/juoksevat suoraan veteen, tai eivät saa ollenkaan uiduksi. Ja koska ei ollut laituria tai hyppytornia, piti juosta. Olihan se virkistävää! Taisi jäädä silti ehkä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi tänä kesänä.

Lotta sanoo moi
@ Flickr

Veera ja Heli kävivät kaksistaan uimassa minun jälkeeni. Itse jäin Lotan kanssa tsillaamaan rannalle. Yliruokitut pullasorsat tepastelivat pitkin rantaa ja tulivat ihan metrin päähän. Lotta hymyili sorsille, eli tykkäsi kovasti. Käveltiin Lotan kanssa rannalla (Lotta siis sylissäni, ei ole vielä oppinut kävelemään) ja katseltiin missä kaukana Lotan äiti ja Heli uivatkaan. Jotenkin oli niin ihanan rentouttavaa lekotella auringossa veden äärellä. Siitä on monta vuotta kun viimeksi pääsin kokemaan saman. Takaisin oli raskaampaa kävellä. Aurinko poltti selkää, mutta onneksi en palanut mistään kohtaa.

Onneksi kesää on vielä jäljellä. Tässä kuussa on pari keikkaa, jonne menen Metallimusiikki.netin toimittajana tekemään parit bändihaastattelut. Etuina on tietenkin bändien tapaaminen ja ilmaiset liput. Odotan jo innolla. Hyvää loppukesää.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää