Avainsana: kuulumiset
-
Huonoa muistia
Olen monesti miettinyt ihmisen huonomuistisuutta. Jos ihmisen muistia verrattaisiin RAMiin (tietokoneen keskusmuisti), se voisi olla paljonkin, yli 1000mb, mutta silti niin pieni, niin vähän muistia. Päähän tulee kuitenkin niin paljon asiaa ettei kaikki mahdu. Tänään heräsin aamulla ensimmäisenä mielessäni: muistamuistamuista nyt uusia se kirja netistä heti ensimmäisenä!. Päätin kuitenkin mennä suihkuun ensimmäisenä. Kun tulin suihkusta, muistin vielä, mutta sitten kun…
-
Helluntainjälkeistä maanantai-aamua
Unohdin että eilen oli helluntai. No, ei se kyllä minun elämään vaikuttanut kovinkaan paljoa. En vain päässyt siwaan, piti käydä R-Kioskilla. Eilen viiden jälkeen rupesi kyllästyttämään ja päätin lähteä Juhanille. Marko oli jo Juhanilla katsomassa loppupelejä. Tuli nälkä, joten päätin hakea pizzan. Hain sen, söin sen, tuli hyvä olo. Katsottiin Ruotsi-Venäjä loppuun, mikä päättyi 3-6 ja sen jälkeen lähdin kotiinpäin…
-
Viikonloppulaiskuutta
Viikonloppulaiskuus on koneella istumista. En ole oikein tehnyt muuta kuin päivittänyt, tai yrittänyt päivittää kotisivujani, tehdä webgalleriaa, lisätä uusia kuvia, surffailla enemmän tai vähemmän turhilla sivuilla tai kuunnellut musiikkia. Tein webgalleriaan parannuksia muuttamatta kuitenkaan ulkoasua. Tein koodiin niinsanotun anchor pointin, eli enää pienempiresoluutioisten ei tarvitse scrollata alas nähdäkseen koko kuvan ja tiedot. Ja tottakai lisäsin uudet kuvat. JAlbumin uusi versio…
-
Merkityksetön otsikko
Hyvää otsikkoa ei ole. Eilen olin kotona koko päivän. Kouluviikko väsytti. Niskat oli jumissa ja kaikkea. Olisi pitänyt mennä keilaamaan kaiman ja kumppaneiden kanssa, mutta en jaksanut millään. Olsiin päässyt hohtokeilaamaan neljällä eurolla, jos olisin ollut siinä kunnossa. Pesin sentään vessat. Sain palkaksi Pantteri Duon ja puolentoista litran Fanta Green Applen, njam! Katsottiin puoli yhteen asti elokuvia. Tuli paha olo…
-
Kesäsää yllätti
Perjantai. Ah. Kävelin ruokavälitunnilla kirkkopuiston läpi ja nautin auringosta. Tuli kuuma! Tunti sitten oli espanjan tunnit päivän loppupuolella. Kitaratunnit piti olla, mutta unohdin ilmoittaa että olen tulossa tänään (viime viikon perjantai jäi käymättä) ja Tonttu unohti ilmottaa minulle että on reissaamassa tämän perjantain. Joten menin kitarani kanssa ovelle knock knock ja sitten piti soittaa itse bossille ja selvittää asiat. Mutta…