↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Merkityksetön otsikko

1 min
183 sanaa

Hyvää otsikkoa ei ole. Eilen olin kotona koko päivän. Kouluviikko väsytti. Niskat oli jumissa ja kaikkea. Olisi pitänyt mennä keilaamaan kaiman ja kumppaneiden kanssa, mutta en jaksanut millään. Olsiin päässyt hohtokeilaamaan neljällä eurolla, jos olisin ollut siinä kunnossa. Pesin sentään vessat. Sain palkaksi Pantteri Duon ja puolentoista litran Fanta Green Applen, njam! Katsottiin puoli yhteen asti elokuvia. Tuli paha olo karkeista ja limsasta. Jätin ne pöydälle ja ajattelin syödä ja juoda ne aamulla. Mutta kun heräsin, kaikki karkit oli syöty ja limsaa oli juotu! Grrrrr!

Tänään on ollut myös aika laiska päivä. Lisäsin kuvia rollewebin portfolioon ja linkitin niistä suurimman osan deviantartiin, koska serveri on edelleen jökissä. Siitä taisi mennä emo, joten älkää suotta vaivautuko valittamaan miksi foorumi, webgalleria, jotkut kuvat ym. eivät toimi, koska ne ovat serverillä joka on toistaiseksi poissa käytöstä. Pitäisi tehdä tänään jotain ulkona. Voisin toteuttaa sen rullaluistelun kun eilen en jaksanutkaan. Paitsi mitä nyt kävin kaupassa ostamassa karkkia ja kassakoneet meni molemmat rikki ja jouduin odottamaan puoli tuntia ja myöhästyin ruokailusta. Ei sillä, että olisin syönyt sitä samaa suikalepaistia ja pottua, mitä oli koulussa. Aurinko paistaa, sgööd. Ugh.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.