Avainsana: kuulumiset
-
Itsenäisyyspäivän kuulumiset
Itsenäisyyspäivä meni liian nopeasti. Tämä johtui ehkä siitä, että heräsin vasta kun ulkona oli pimeää. Nukuinkin kyllä makeasti. Viiden aikoihin istahdin tietokoneelle irkkaamaan ja tekemään niitä normijuttuja. Olin koko päivän kotona. Illalla katsoin GTO:ta muutaman jakson eteenpäin, söin, luin lehtiä, tein ruotsin läksyt ja viimein menin nukkumaan. Kello oli silloin melkein kaksitoista. Aika tavallinen vapaapäivä. Tänään koulu alkaa kymmeneltä. Heräsin…
-
nhl2004.exe
Eilen minulla oli koulua. Kahdeksasta kymmeneen espanjaa (viimeinen päivä sijaisen kanssa) ja kahdesta neljään ruotsia. Välissä oli muutama tunti hyppyä, joten menin kotiin. Ruotsin kaksoistunnin jälkeen menin tavalliseen tapaani Juhanille maanantai-iltaa viettämään. Pelattiin tiukka nhl-matsi. Pelasin Suomella ja Juhani Kanadalla. Peli meni jatkoajalle pisteillä 3-3. Jatkoajasta ei tullut mitään ja peli siirtyi rankkukisoihin. Rankkukisoissa sain muistaakseni kolme maalia ja Juhani…
-
Perusperjantai
Eilen oli taas se sama perus-perjantaipäivä. Menin Juhanille viettämään iltaa. Pelattiin nhl ja pelasin UO, sitä tavallista. Lainasin Esalta ison kasan hyviä animesarjoja. Great Teacher Onizukaa, lisää GTO:ta, Trigunia, Kenshiniä ja jonkun leffan. Ilta venähti johonkin puoli kolmeen, jolloin lähdin yöbussilla kotiin. Tänään nukuin puoli kahteen. En jaksa tehdä tänään mitään. Ainakaan lähteä mihinkään. Sampsa ja kumppanit olivat järjestäneet jotkut…
-
Surkeaa sisällöttömyyttä
Riku pohtii sisällöttömyyttään. Minäkin pohdin sitä valitettavan useasti blogimerkinnöissäni. No, ainakin on jotain, mistä syntyy tekstiä. Pitäähän sitä jotain kirjoittaa säännöllisesti, jotta sivu ei näyttäisi täysin kuolleelta. Oli sisältönä sitten turhaa jauhamista tai vuoden skuuppi. Pitäisi ruveta ottamaan “päiviä talteen”, vaikkapa kännykkään. Useimmissa kännyköissä kun on kalenteri ja sinne saa päivien kohdalle lisättyä muistutusta, muistiinpanoa ja sen semmoista. Niin mitäpäs…
-
Mission Pepsi
Bileet! Tänä aamuna kirjaimellisesti kävin koulussa. Kymmeneltä koulu lähti adventtikirkkoon ja minä menin massan mukana. Adventtikirkon jälkeen ”söin” koulussa (join lasin maitoa, ruoka oli pahaa jälleen kerran) ja lähdin kotiin. En mennyt espanjan tunnille, koska olin jo myöhässä ja tuntia oli muutenkin niin vähän jäljellä (itseasiassa en edes tiedä oliko koko tuntia). Olin kotona yhdentoista jälkeen. Irkkasin ja säädin jotain…