Mission Pepsi

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Bileet! Tänä aamuna kirjaimellisesti kävin koulussa. Kymmeneltä koulu lähti adventtikirkkoon ja minä menin massan mukana. Adventtikirkon jälkeen ”söin” koulussa (join lasin maitoa, ruoka oli pahaa jälleen kerran) ja lähdin kotiin. En mennyt espanjan tunnille, koska olin jo myöhässä ja tuntia oli muutenkin niin vähän jäljellä (itseasiassa en edes tiedä oliko koko tuntia). Olin kotona yhdentoista jälkeen. Irkkasin ja säädin jotain tavallisia juttuja, kunnes Marko soitti. Jonkin ajan kuluttua sisko tuli kaverinsa kanssa kotiin ja Marko päräytti skootterillansa pihaan. Säädettiin koneella ja tein Juhanin kotisivut loppuun.

Iltapäivällä lähdimme ajamaan mopoilla Juhanille, mutta en kiireessä älynnyt tarkistaa kunnolla onko bensaa, joten kesken matkan mopedi hyytyi ja jouduin työntämään kaikki ylämäet takaisin meille. Kun olimme taas meillä, ajattelin käydä ostamassa kanisterin bensaa Essolta (ehkä ainoa paikka, mistä saa valmiiksi sekoitettua mopobensiiniä). Isukki oli lähdössä töihin ja päätti heittää minut samalla Essolle. Ostin bensat ja Marko heitti takaisin kotiin. Kotona täytin tankin ja sitten lähdettiin ajamaan Juhanille. Ensi kerralla kun tankki on taas tyhjenemään päin, pitää muistaa tarkistaa bensatilanne.

Juhanilla oli tunnelma katossa, kun taloon lappasi 10 jamppaa (kavereita ja Esan kavereita) kantamaan Pepsiä. Kuulin maanantaina, että irkissä joku kaveri kauppaa pepsiä (niitä hörhöjä, jotka ostaa 1000 pulloa pepsiä, josta saa kannettavan tietokoneen), joten vinkkasin Juhanille. Tyyppi innostui ostamaan pepsiä kunnolla, pulloja meni kaupaksi 130 Pepsi Maxia ja 70 tavallista. 10 jamppaa roudasi pullot aika nopeasti kämpille. Pulloja meni joka suuntaan, kavereille ja kavereiden kavereille. Juhanille jäi 108 maxia. Limsaa!! Pepsi on hyvää. Ja ilta jatkuu…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä