Tuplakolumnikokeiluja Rollemaassa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Jotkut ovat varmaan huomanneet että Rollemaa on ollut tänä iltana huoltokatkolla. Olen tehnyt pieniä huomaamattomia parannuksia teemaan. Rollemaa on aina ollut ikuisuusprojektini ja pyrin kehittämään sivustoa parhaani mukaan ja toteuttamaan hyviä ideoita sitä mukaa kun niitä tulee.

Keskusteluni Danielin kanssa sai minut miettimään. Puhuimme www-sivuista ja skaalautuvuudesta messengerissä ja rupesin miettimään sopisiko Rollemaahan multikolumni-ratkaisu. Sellainen on suhteellisen helppo toteuttaa. Niinpä lähdin kokeilemaan. Kokoruudulla sivusto tuppaa näyttämään siis tältä:

Kuvankaappaus selaimesta jossa Rollemaan uusin ulkoasu

Koodaamisrumban jälkeen tajusin että sisältöalue on silti liian leveä jotta tuplakolumnista olisi edes jotakin hyötyä. Näytön koko pitäisi olla vähintään 24 tuumaa, jotta tuplakolumni näyttäisi edes jotenkin tyydyttävältä. Hieman kikkailtua sain pienennettyä ehdollisesti toisen kolumnin leveyttä, jolloin koko hoito mahtui myös 22-tuuman näytölleni. Silloin sivusto näytti tältä:

Kuvankaappaus selaimesta jossa Rollemaan uusin ulkoasu tuplakolumn-kikalla

Ei kelvannut minulle. Ensinnäkin koska seassa on myös Twitter-mikrobloggauksia ja sisältöäalue on jo valmiiksi jaettu kahtia (otsikko ja metatiedot vasemmalla), koko homma näytti turhan hajanaiselta. Tämä olisi varmasti hieno ratkaisu monelle kokoruutusurffaajalle, mutta ei vaivan väärti.

Olen monesti joutunut todistelemaan miksi blogini on tällainen. Itse pidän siitä että sisältö on vasemmassa laidassa, mutta joitakin keskittymishäiriöisiä ihmisiä se ärsyttää, varsinkin jos he ovat tottuneet kokoruutusurffailuun. Sanotaan että hyvä ulkoasu skaalautuu joka näytölle ja resoluutiolle ja sivuston tekijä on surkea hommassaan jos ulkosu ei skaalaudu. Mutta Rollemaahan skaalautuu, eli virheestä ei ole kyse. Kyse on vain tottumuksista ja makuasioista. Tyhjää tilaa tuokin on, vaikka vain oikealla puolella.

Tykkään Rollemaasta tällaisena ja niin tuntuvat tykkäävän muutkin. Vain parin keskittymishäiriöisen ihmisen takia en rupea ulkoasua radikaalisti muuttamaan. Zoom-tyyppinen resoluutioriippumaton skaalautuvuus olisi myös yksi ratkaisu, mutta minua häiritsee vielä enemmän jos en tiedä mikä on tekstin tai kuvan alkuperäinen koko.

Saa nähdä jos joskus keksin siedettävän ”ratkaisun” tälle ”ongelmalle” (jota ei oikeasti ole olemassa muiden kuin kokoruutusurffaajien päässä). Sivusto skaalautuu loistavasti muuten, vaikka sisältöalue on kiinteän kokoinen. Niin se on tarkoitettu ja niin sen on pysyttävä ainakin toistaiseksi.

22:26:18 <Jyri> Viiden tähden hotelli tällä teemalla

Minulle riittää oma sekä melkein koko kävijäkunnan tyytyväisyys.

Aiheesta käydään yhä keskustelua artikkelissa Miten sinä käytät selaintasi?”.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Jyri Väätäinen

    Minä niin kovasti ihmettelen miten voi parantaa viiden tähden hotellia? Kymmenen tähden hotelleja ei löydä etsimälläkään. Jos jotakuta ärsyttää, että yksi sivu ei näytä kunnolliselta fullina, niin tiedostan heitä sillä, että juuri samalla tavalla ne muutkin sivut näkyvät fullina.

    Jos jotakin ärsyttää joku tuollainen seikka, niin hankkikaa pienempi näyttö ja selatkaa muuta mikä näyttää hyvältä fullina suurella näytöllä. Seuraavaksi kysymys, löytyykö täsätkin maasta ihmisiä, jotka ostaa näytön verkkosivujen takia, että ne eivät näy kunnolla suurilla näytöillä?

  2. Jani

    Voisin nyt tähän sanoa, ettei tyhjä tila ole millään tavalla virhe. Päinvastoin. Kaikkein ärsyttävämpiä on asiat, mitkä ovat tupaten täynnä tavaraa. Tyhjä tila on hyvin tärkeätä suunnittelussa. Sen käyttäminen ole mitenkään helppoa.

    Minua itseäni ei häiritse Rollemaa yhtään täydessä selainikkunassa, enkä oikeasti ymmärrä sitä miksi sen pitäisi häiritä. Tyhjä tila ei ole pahasta. Hyvin tää toimii.

  3. rolle

    Jani ja Jyri, Kiitos oikein paljon lämpimistä kommenteista. Olen itsekin juuri tuota mieltä. Jotenkin tuntuu että jos oikealla on vähänkin enemmän tavaraa niin tuntuu tupa aika täydeltä.

  4. Nicd

    Semmoinen huomio vaan että ruudulla näkyvien asioiden määrähän ei riipu näytön fyysisestä koosta vaan resoluutiosta. Nykyisin voi 24:n ja 22:n tuuman näytöillä helposti olla sama natiiviresoluutio (1680 * 1050 tai 1080p).

  5. Agakonna

    Tämä sivu on sopiva. Joskin vähän iso 1024 x 768 näytölle…

  6. rolle

    Nicd, Homma huomioitu jo kirjoittamisvaiheessa. Tarkoitin juuri lähinnä näyttöjen natiiviresoluutioita yleisesti ottaen.

  7. Jyri Väätäinen

    Kuka enää käyttää 15″ näyttöjä?