Tuhat syytä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Eilistä ärsytystä seurasi ankara masennus. Kaikki kaatui päälle. Makasin illalla noin kaksi tuntia sohvalla ja tuijotin tyhjää samalla tavalla kuin ystävämme Paavo Pesusieni kolmannen tuotantokauden jaksossa ”Club SpongeBob”. En ollut tuijotuskilpailua seinän kanssa, menin vain lievästi sanoen tilttiin. Huoneprojektista ei tullut mitään, opiskelusta ei tullut mitään, kukaan ei tuntunut kuuntelevan ja kaikki meni muutenkin huonosti. Tänään heräsin vaivoin ylös ja olin vielä koulussakin maassa. Onneksi rakkaat ystävät saivat minut hymyilemään. Silti minua surettaa kun Ville lopetti espanjan ja päätti aloittaa sen sijaan portugalin. En haluaisi olla yksin. Seitsemäs kurssi menossa ja ryhmässämme on enää 8 ihmistä. Yli 30 ihmistä aloitti espanjan lukion alussa. Onpa porukka kyllästynyt. Ei sillä ettenkö itse haluaisi tutustua enemmän ryhmäläisiimme, minusta vain tuntuu että he eivät halua tutustua minuun ja siksi en itsekään ole järin innokas tutustumaan heihin. Lintsasin tänään espanjan tunnit, koska Villekin lintsasi ja muilla kavereillani oli hyppytunti. Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa espanja ylimääräisenä, mutta enää en ole niin varma.

Ennen historian tuntia USP:lta soitettiin. Kysyivät olenko ennen kolmea kotona, sillä Applelta tuotteet toimitetaan henkilökohtaisesti. En sattuneesta syystä pääse koko viikolla ennen kolmea kotiin, sillä koulu loppuu joka päivä kolmelta, maanantaisin neljältä. Lähdin siis kotiin heti historian tunnin jälkeen. Toimiva iPod toi hyvän tuuleni takaisin. Olivat asentaneet uusimman firmware-päivitykset. Nyt voin taas elää.

Minulla on ollut kohta jo kolme kuukautta Tetralycal-pohjainen kapselilääkitys. Kyse on sairaudesta nimeltä akne. Minullahan se ei ole koskaan ollut paha, mutta päätin silti varmistaa että kasvoni näyttävät hyvältä. Ihme ja kumma, aine toimi kuten luvattiin (90% todennäköisyys sille että finnit lähtee ja niitä ei enää juurikaan tule). Enää ei ole (tai ainakaan näy) finnin finniä. Kyllä niitä yksi tai kaksi joskus tupsahtaa, mutta se on ohimenevää. Lääkekuuri on lopuillaan ja olen ihan tyytyväinen. En olisi tarvinnut Isotretinoinia (tuplasti vahvempaa), jota aluksi yritin saada.

Toivotaan että hyvä mieli jatkuu ja jaksan ottaa itseäni niskasta kiinni. Supernatural osoittautui kehnoksi teinikauhuksi. Lähipäivinä jatkuu Prison Breakin kolmas tuotantokausi jännittävissä merkeissä. Kyseinen huippusarja alkaa syksyllä nelosen linjoilla suomenkielisellä nimellä ”Pako”.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Bitten

    Minä muistelisin, että sen ”Paon” mainos näkyi kerran kolmosella.. Tai sitten minä muistan väärin. Ja niinhän se yleensä on.

  2. Chrono

    Paljonko tuo akne kuuri maksoi?
    ja kolme kuukautta riittää?
    minkä niminen se lääke on?

  3. rolle

    Chrono: Jotain 50e. Lääkkeitä on erilaisia, minä käytin lievempää lääkettä nimeltä Tetralycal (huom huom mainitsin sen jo merkinnässä). Kannattaa soittaa Mehiläiseen, varata aika niin ne katsoo mikä lääke sopii parhaiten ihotyypillesi.

  4. morw

    ”Pako” alkaa kolmoselta eikä neloselta.

  5. veke

    ei vitsi toi jp:D:D:D

  6. Rolleweb.net - Mansikka puutarhassa. » Puunmaku suussa

    […] Tämä viikko meni yllättävän nopeasti. Oikeasti. Paljon nopeammin kuin edellinen viikko. Voi johtua siitä, että maanantaina lähdin aikaisemmin koulusta, koska UPS:ltä tuli iPod-lähetys (ei muuten tullut poissaoloa englannin kurssilta!) ja torstaina oli Cynkkarin tutustumistapahtuma, johon en mennyt. […]

  7. Rolleweb.net » Depression oireita

    […] Tänään puhutaan taas masennuksesta. Olen kärsinyt masennuksesta jo kauan – en muista kuinka pitkään. Masennuksen syitä on ainakin tuhat. Osa syistä on sellaisia, joita ne koko maailmalle paljasta. Muutamia syitä joita kerroin Lauralle äskettäin: […]