Terapiateksti: Ajatuksia jaksamisen vaikutuksista, työstä ja menetyksestä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , .

Vuosi on ollut tähän asti kaikista rankin, mutta se tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Omaa rauhaa ei ole hirveästi irronnut, eikä muutama vapaapäivä siellä täällä korjaa kuukausitolkulla kertynyttä univelkaa. Ei siitä ajan seurannastakaan tullut mitään, sai lähinnä ahdistumaan. Mielenkiintoinen eksperimentti, mutta heti kun jaksaminen päivätasolla väheni, jäi appin ylläpitokin.

Aika menee työmaalla

Töitä on tullut paiskittua ennätysmäärin, jopa niin paljon, että iltaisin ei ole osannut tehdä muuta jos sellainen ilta on sattunut kohdalle, ettei muka töitä olisi. Aina niitä on ja keksii lisää, koska omaa firmaa ja sen toimintaa ja tekniikkaa on niin mukava kehittää. Välillä se on ollut erinomainen pakokeino, ehkä haitallisessakin määrin.

Uudet sivutkin saatiin viime viikolla ulos. Niitä koodasin yli 100 tuntia. Tuli hienot. Käy ihmeessä katsomassa.

Sivuprojektit

Olen kehittänyt keväällä sivuprojektia nimeltään Blls.io, joka on maksujen hallintaan tarkoitettu web-sovellus. Siitä lisää sitten joskus ihan bloggauksen muodossa, kunhan ensin saan sen valmiiksi. Myöskin keväällä sain ensimmäisen pidemmän musiikkijulkaisuni ulos. Löytyy Spotifystakin nimellä Streetgazer. Nyt on musiikin tekeminen jäänyt vähemmälle parin kuukauden sisällä kun on ollut niin hektistä töissä. Pianoa kyllä silti soittelen silloin tällöin.

Jaksaminen

Ollut koetuksella. Nukun pirun vähän, sydän tykyttää koko ajan. Syön huonosti. Ahdistun, on pelkotiloja. Paniikkihäiriökin on tullut jossain määrin takaisin. Kivempiäkin päiviä on ja niistä innostun.

Ollut taas jotenkin liian vähän aikaa väleissä palautua, liian vähän omia kivoja juttuja, liian vähän rahaa ja liian vähän energiaa. Liian pitkään putkeen. Ei hyvä. Heinäkuun loma tulee tarpeeseen.

Jaksamisen puute näkyy minulla siinä, että ei paljon bloggauksia näy. Eikä välttämättä venymistä, paitsi normitöissä toki aina. ”Extra effortti” ja innovaatiot loistaa poissaolollaan. Ei paljon uusia keksintöjä synny, paitsi jos saa vapaan viikonlopun tai pääsee kaljan ääreen rauhassa.

Jaksamisen puute näkyy myös ihmissuhteissa. Vähänkään ikävät yhteydenotot hiljennän vähiin ääniin, enkä jaksa ylimääräistä paskaa keneltäkään. En ole ennenkään vastannut puheluihin, mutta nyt on ollut päiviä että hyvä kun vilkaisen luuriin.

Myös some on jäänyt vähemmälle. Ei ole innostanut. Leffoja ja sarjoja jaksan katsoa, mutta enää en ole jaksanut arvostella mitään.

Kirjoista innostuin jopa kirjablogiin asti, mutta kirja-arviotkin viettävät pitkää hiljaiseloa. Luen silti yhä, mutta lähinnä äänikirjoja kävellessä tai reissatessa kun fyysistä kirjaa ei ehdi tai jaksaa ottaa kätöseen. Monesti päänsärky vie loputkin fiilikset.

Kaljahommat ovat jääneet vähiin ja muuttuneet lähinnä lillittelyksi. Olutblogia olen koittanut elvyttää jossain välissä, lähinnä säälittäviä yrityksiä. Nyt en ole pariin viikkoon käynyt lähipubissa erikoisoluella joko raha- tai jaksamissyistä.

Jopa musiikin kuuntelu on jäänyt vähemmälle. Kuuntelen mieluummin kadun ääniä kävellessä. Sitten tulevat ne helvetin feissarit. Toimistolla kuuntelen mieluummin koneiden ja ilmastointilaitteen hurinaa. Ja työkavereiden sekoiluja.

Onko tämä nyt sitten masennusta vai mitä? Toivottavasti ei. Sängystä kuitenkin jaksan aina nousta ylös, vaikka fyysinen väsymys on kammottava.

Ukkeli

Isän kirjoituksia luen edelleen. Ikävä ei poistu koskaan. Voi olla viikkoja ilman mitään ja sitten itkettää taas. En oikein osaa sisäistää kuolemista vieläkään, tuskin koskaan osaan. Se on ”normaalia”, kaikki me kuolemme kohta, mutta sen käsitteleminen elävänä on vaikeaa. Tyypiltä ei enää tule uutta tekstiä tai tarinaa. On vaikea käsittää että se ei enää jatku. Saimme kymmenen vuotta aikuisiällä tutustumisaikaa, mutta olisimme halunneet enemmän.

Israelin reissu on buukattu syyskuulle. Viemme tuhkat jonnekin kivaan paikkaan. Sitten tietty etappi on hoidettu.

Tästä eteenpäin

Koska minulla ei ole terapeuttia tai isää jolle jakaa asioita, turvaudun jatkossa äidin, (työ-)kavereiden ja perheen lisäksi kirjoittamiseen. Pitäisi löytää siihen vain jaksaminen ja aika jostain. Aina kun saan kipinän, joku tai jokin häiritsee tai ahdistaa tai en jaksa mennä tietokoneelle ja kirjoittaminen jää kesken.

Tämän ajatuksen virtaa -pätkän kirjoitin juuri OnePlus 5T-puhelimellani tiskien laittamisen lomassa keittiöstä, nimittäin. Sillä Gutenberg on ihana.

Palataan taas. Ja kerro ihmeessä jos haluat minun kirjoittavan jostain erityisestä aiheesta. Saatan jopa innostua.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä