Roolifantasiaa mielikuvituksen varassa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Multi-User Dungeon/-Dimension/-Domain (tuttavallisemmin MUD) on jo vuonna 1979 keksitty pelimuoto. 90-luvun puolella peli yleistyi ja nykyään se on enemmänkin laajahko MMORPG, eli massiivinen netti(fantasia)roolipeli. Perinteinen MUD on melkein kuin mikä tahansa muu vastaava MMORPG, eli pelissä eletään magiikan fantasiamaailmassa, jossa elää örkkejä, velhoja, haltioita, ritareita, kääpiöitä ja niin edelleen. Merkittävä ero MUDissa on se, että pelikäyttöliittymä on äärimmäisen yksinkertainen (toisin sanoen: sitä ei ole) – peliä pelataan nimittäin ainoastaan tekstillä ja loppu jää kätevästi mielikuvituksen varaan.

Monet ovat ensinäkemältä sanoneet MUDia tylsäksi. Sitä se onkin jos ihminen ei pidä esimerkiksi kirjojen lukemisesta. Olen verrannut MUDia usein kirjojen lukemiseen, koska se kuvaa hyvin pelin pelaamistyyliä. Itse asiassa MUD on vieläkin kivempaa kuin kirjojen lukeminen, sillä tarinaan ja pelin kulkuun voi niin hyvin itse vaikuttaa. MUD vaatii pelaajaltaan melko hyvää sisälukutaitoa ja mielikuvitus- ja hahmotuskykyä. Jos et jaksa lukea tai katsoa tekstiä, MUD ei ole sinulle. MUD ei ole myöskään sinulle, jos et ymmärrä englantia.

MUD ei siis erotu oikeastaan suuremmin muista peleistä kuten WoWista, Ultima Onlinesta ym, ainoa vain että pelissä seikkaillaan tekstillä. Muuten MUDissa on ihan samat killat, raidit, questit ja kaikki mitä MMORPGeissa yleensä on. Se on erittäin kivaa, sillä ei ole grafiikkaa määräämässä miltä mikin ja kukin näyttää, vaan kaiken voi kuvitella ihan itse. Tekstin takia MUDin pelaajia haukutaan myös elämättömiksi nörteiksi, mikä toisaalta pitääkin ehkä paikkaansa ja toisaalta ei.

Koska MUD on tekstipohjainen, sen maailmaa on helppo kehittää ja laajentaa. MUD-maailma onkin hillittömän iso ja sinne tulee jatkuvasti lisää sisältöä, kaupunkeja, vihollisia ja muuta vastaavaa. Pelissä liikutaan käyttämällä ilmansuuntia. Liikkuessa pelaaja näkee minikartan. Oma hahmo on kartassa merkitty kaupungeissa @-merkillä, ulkopuolella *-merkillä. Ilman minkäänlaista karttaa olisi mahdotonta tietää missä liikutaan. Kartta näyttää tältä:

Kunnon kartan saa esiin komennolla map. Värien ja merkkien selitykset löytyy komennon describe map takaa. Mud näyttää siis jotakuinkin tältä. Laitoin itselleni komentoja ylös tekstitiedostoon, sillä ei niitä heti aina muista kun tarvitsee. Suosittelen kokeilemaan MUDia. Kehittää mielikuvitusta ja sanavarastoa. BatMUDin Realm Map on kätevä telnetillä pelattaessa.

Itse pelaan BatMUDissa nickillä Xantaf. BatMUD on yksi suosituimmista MUDeista ja on toiminut vuodesta 1990 asti. Peliin pääsee monella eri tapaa. Yksinkertaisin taitaa olla perus telnet (linuxissa tai ssh-shellissä komento telnet batmud.bat.org, tai windowsissa puttylla telnetillä kyseiseen osoitteeseen). Peliin pääsee vaikka matkapuhelimella. BatMUDissa on myös oma batclient, joka tekee pelistä hieman graafisemman ja pelattavan. Tosin grafiikkaa ei tässäkään tietenkään näy pieniä hp-indikaattoreita ja karttaikkunoita lukuunottamatta. On olemassa graafisiakin MUDeja, mutta sehän pilaa koko idean. Siinäpä se olikin, pähkinänkuoressa. Kerro minulle jos satut luomaan tunnukset. Varoitan, peli on erittäin addiktoiva. Quakenetissä pieni mudaajien kanava on nimeltään #batMUD. Tähän loppuun vielä Koopan lisäämä videoesittely BatMUDista.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

8 kommenttia

  1. Chomperi

    Rolle presidentiksi! Hyvä bloggaus!

  2. rolle

    Tämä on testi: Koopa väitti että heittää 404 kun koittaa kommentoida.

  3. Gocom

    ”Tekstin takia MUDin pelaajia haukutaan myös elämättömiksi nörteiksi”

    Tai mielikuvitusta omaaviksi ”taiteilijoiksi”. Jossa ehkä yhdistyy hieman nörtteys, mutta nörtteyshän on eräällä tavalla hyvä asia ;D

    Itse en kyllä pidä roolipelaamisesta tekstimuodossa, eli tuota voi pitää aika neutraalina mielipiteenä. Eli eivät kaikki ajattele tuosta huonoa ;)

  4. Gocom

    Edit. Eli ylväitä ovat he ketkä tuosta voivat pitää. Olkaatte ylpeitä.

    PS. ”Merkintä luettu x kertaa” -laskuri ei taida ihan toimia?

  5. k00pa

    Joo se kommentointi bugas kännykän opera mini selaimella.

    Mutta varsin mainio juttu :) Ja kiitos linkistä.

  6. rolle

    Gocom: Ei näemmä. Hm. Mikäköhän siinä. Täytyypi katsoa.

  7. juri

    Ei kai mudareita sanota elämättömiksi nörteiksi tekstin takia, vaan siksi että he tuhlaavat vuosia peliin sen sijaan että tapaisivat ihmisiä ja kokisivat asioita rl.
    ..she is 2y, xxd, xxh, xxmin and xxs old.

  8. rolle

    No joo sekin. Mutta kysymys kuuluukin ”Millaiseen peliin?”, peliin jossa on pelkkää tekstiä.