Otsikko ei ole aina se keskeisin juttu

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Eilinen oli väsymyksen päivä. Koulua oli kolmeen, kaikkia kolmea kieltä plus äidinkieltä. Koulun jälkeen oli harkat, joiden jälkeen menin kotiin ja nukuin, nukuin, nukuin. Nukuin kymmeneen asti ja menin syömään. Söin ja menin taas nukkumaan. Nukuin aamuun asti ja lähdin väsyneenä kouluun. Miten voi väsyttää jos on nukkunut koko edellisen päivän? En tiedä. Teatteri oli peruttu keskiviikolta, onneksi. Teatterin peruuntuminen sai minut ajattelemaan uudestaan teatteriin lähtöä, sillä saisinhan siitä kympin taskurahaa ja juuri tällä hetkellä mieleni tekee EDiä tai karkkia tai suklaata.

Uusien sivujen tekeminen edistyy, mutta valitettavasti en ole ehtinyt tehdä niitä oikeastaan ollenkaan. Koulu, väsymys ja kaikki painaa päälle ja kaiken lisäksi koeviikko alkaa ensi maanantaina ranskalla. Äiti aina jaksaa tolkuttaa että jos panostaisin koulunkäyntiin ja niin edelleen, niin pärjäisin varmasti paremmin ja saisin hyviä numeroita. Sen mielsestä seiska ja kasi ei ole hyvä vaan ysiä ja kymppiä sen olla pitää. Toisaalta… minun tasollani 7 ja 8 on hieman alakanttiin siihen nähden että en ole tehnyt yhtään työtä, sillä jos todella opiskelisin, pärjäisin paljon paremmin. Mutta voiko opiskella rauhassa kuusihenkisessä perheessä, pienessä talossa ja huoneessa jossa itseni lisäksi nukkuu kaksi maanvaivaa?

Kirjoitin juuri aamulla ruotsin koeaineen mikä meni ihan hyvin. Piti olla 80-100 sanaa, kirjoitin 133. Kirjoitin ”Perheestä ja asuintalosta, -ympäristöstä”. Viimeinen lause taisi olla tyyliin ”Jag tänker mig att flyttar till egna bostad på framtiden, men jag har pengar inte så mycket”. Aika paljon kielioppivirheitä siihen aineeseen tuli, mutta menköön. Kirjoitin sen alle puolessa tunnissa, joten saa kelvata. Tosin aikaakaan ei ollut kuin ~40min. Aikaa ei ole nytkään, sillä joku seuraava ajanvarannut henkilö hönkii niskaan täällä kirjastossa. MOi.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä