MIUI määrittää Androidin uudelleen – vain taivas on rajana

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Reilu kuukausi sitten siirryin pois lopullisesti Sensestä, HTC:n omasta Android-käyttöliittymästä. Vaihdoin alunperin kiinalaisten nerojen kehittämään MIUIin, joka osoittautui jo heti alussa uskomattoman hienoksi keksinnöksi. MIUI pieksää jo perusominaisuuksillaan kaikki muut Android-alustat (eli ROMmit) mennen tullen. Ennen MIUI:ta käytin Virtuousin HTC Desire Z:lle rakennettua Senseen pohjautuvaa versiota, joka oli enemmän kuin riittävä. Vaan ei niin täydellinen kuin MIUI.

Alkuperäinen MIUI on saatavilla vain kiinaksi, mutta MIUI.us julkaistaan pelkästään englanniksi. Vaikka käyttöliittymän kieli on enkuksi, HTC Desire Z:ssa fyysisen näppäimen ääkköset toimivat ongelmitta. Keymapit on virheettömät, eikä Sensestä tuttuja ÄrsyttÄviÄ isoÄÄÖÖ-tyyppisiÄ ÄÄkkÖsongelmia esiinny ollenkaan. Touch-näppäimistössä ääkkösiä ei ole oletuksena, mutta ne saa kätevästi näkyviin Scandinavian Keyboardilla. Sensestä tuttua valkoista näppistä MIUI:ssa ei ole, joten ulkonäkö ei muutu ollenkaan, ohjelma vain lisää ä- ja ö-kirjaimet touchpaneeliin.

MIUI AndroidilleMIUI on apinoinut paljon iPhonen iOSista, mutta ainoastaan ne hyvät ja tarpeelliset ominaisuudet, sekä tietysti käyttöliittymän silmäkarkit. Tykkään erityisesti siitä että manuaalisesti käsin ei tarvitse tehdä juuri mitään, kun järjestelmässä on jo valmiina kaikki mahdolliset tuunaustarvikkeet.

MIUI:sta saa juuri sen näköisen kuin haluaa, kun kaikkea pystyy muokkaamaan. Asetuksista voi valita erikseen teeman lukkonäytölle, kotiruudulle, kuvakkeille ja jopa yläpalkille ja käynnistysruudulle. Ja kaikki on muutenkin niin uskomattoman nättiä. Teemojen kirjo on valtava ja niitä pystyy lataamaan suoraan asetuksista.

Tykkään erityisesti siitä, että lähes jokainen teema näyttää hyvältä. Ikonit on teemoissa rakennettu nerokkaasti siten että jos custom-ikonia ei löydy, kuvake muotoutuu silti muottiinsa niin että varsinainen kuvake on sen sisällä. Näin ei ole käsittääkseni edes iPhonessa, jossa jokainen kuvake täytyy suunnitella teemaan erikseen.

MIUI:ssa ei ole perinteistä kotiruutua, launcheria, vaan kaikki on samassa läjässä aivan kuten iPhonessakin. Tätä ominaisuutta eniten kaipasin Androidiin iPhonesta, sillä en tykännyt Sensessä siitä että sama kuvake oli useammassa paikassa ja kuvakkeita täytyi lisäillä erikseen kotiruutuun. Yksi ja sama kotiruutu on paljon parempi, juuri sellainen joka toimii samalla App Drawerina ilman että mitään sovelluslistaa tarvitsee erikseen availla.

En myöskään tykännyt mistään muusta vaihtoehtoisesta launcherista. Kokeilin taannoin mm. Launcher Pro:ta, ADW Launcheria, GO Launcher EXää ja Launcher 7:aa. Joka ikisessä oli yksi tai useampi ärsyttävä ominaisuus, josta ei päässyt eroon. MIUI:n oletuslauncher on osoittautunut parhaaksi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kuvakkeita voi siirrellä painamalla niitä pitkään ja raahaamalla, aivan kuten perinteisessä Androidissa.

Ohjelmien poistaminen MIUI:ssa on ehkä nerokkainta, se kun onnistuu simppelisti raahaamalla kuvakkeen ylälaitaan ilmestyvän roskakorikuvakkeen päälle. Ohjelmien poistaminen on siis äärimmäisen nopeaa ja helppoa. Säästää aikaa etenkin minuntapaisilta Android-käyttäjiltä, jotka tykkäävät testailla Android-sovelluksia vähän väliä. Kotinäytön kuvakkeita on mukava lajitella siten että eniten käytetyt sovellukset ovat ensimmäisenä ja vähiten käytetyt viimeisimpinä. Raahatessa kuvakkeet tekevät toisilleen tilaa ja tilan loppuessa kotinäytölle voi myös luoda kansioita ja uusia sivuja parilla painalluksella.

MIUI AndroidilleMIUI:n omien paranneltujen järjestelmäsovellusten (galleria, kamera, asetukset ym) mukana tulee myös muutamia aivan loistavia sovelluksia, kuten laskin ja äänennauhoitusohjelma. Nauhoitusohjelman äänenlaatu ja ulkonäkö on loistava.

Kaikki MIUI:n sovellukset ja käyttöliittymään liittyvät jutut, valikot, grafiikat, ovat upeaa katseltavaa. MIUI:n fontti ja oletusastelma on myös itsessään kaunis ja moni tökerömpikin sovellus muuttuu kauniimmaksi MIUI:lla.

MIUI AndroidilleSensen kalenterin viikkonäkymästä ei ottanut mitään tolkkua kun tapahtumien nimiä eikä aikoja näkynyt kunnolla tai ollenkaan. MIUI:n kalenteri on täydellinen ja viikkonäkymäkin oli yllätyksekseni parempi. Viikkonäkymässä näkyy nimet ja ajat normaalisti ja jutut saa helposti auki klikkaamalla.

Tähän asti MIUI:ssa on toiminut kaikki paljon paremmin kuin missään muussa kokeilemassani Android ROMissa. Aiemmin käytin Senseä lähinnä sen oletusohjelmien ylivertaisuuden ja HTC Sensen sään kokoruutuanimaation (myönnetään) vuoksi, mutta MIUI:ssa kaikki on parempaa. MIUIn sääohjelma MIUI Weather on jostain syystä vedetty pois, mutta tykkään pitää säänkin yksinkertaisena vain tilarivillä Classic Weather Notification -sovelluksen avulla.

Tiamat-kernelin avulla sain puhelimeni kellotettua 2035mHZ asti ilman minkäänlaisia ongelmia. Suoritinprofiilien avulla maksimoin akunkäytön kun näytön ollessa kiinni puhelin käyttää vähemmän virtaa. MIUI näyttää upealta, on täynnä hienoja efektejä ja grafiikkapläjäyksiä ja toimii samalla kuin rasvattu.

Mikään ei ole kertaakaan vielä lagaillut, pätkinyt tai kaatunut. HTC Desire Z:n tehdasfirmwaressa kesti pelkkä puhelun lopettaminenkin 2-4 sekuntia punaisen luurin painamisesta, kun järjestelmä toimi sen verran hitaasti.

MIUI AndroidillePäivityksiä MIUIin tulee joka ikinen perjantai ja päivityksissä on otettu huomioon erityisesti käyttäjien ideat, bugivinkit ja muut huomiot. MIUI siis paranee jatkuvasti entisestään. Päivitysilmoitus tulee puhelimeen suoraan ja päivityksen voi ladata ja asentaa puhelimesta suoraan. Hyvästi imagetiedostojen latailu ja USB:llä puhelimelle siirtely!

ROM Manager helpotti taannoin hommaa, mutta MIUI tekee päivityksestä vieläkin helpompaa. Kun aloitin MIUI:n käytön kuukausi sitten, versio oli 1.9.2. Sen jälkeen päivityksiä on tullut neljä ja uusin versio on tällä hetkellä 1.9.30.

Ainoana ”miinuksena” HTC Desire Z:lle on ainakin se, että launcher ei käänny vaakatasoon, mutta olen siihen jo täysin tottunut. Tarkemmin ajatellen launcherin ei kuulukaan kääntyä, sillä rivivälien levähtäessä jää tyhjää tilaa eikä homma välttämättä asetu oikein paikoilleen. Ei suuri puute. MIUI:n musiikkisoitin on täydellinen, mutta siinä ei ole (vielä, kovasti puhuvat siitä) Last.fm-tukea, mikä hieman harmittaa. Toisaalta, en nykyään enää paljon puhelimellani musiikkia kuuntele ja jos kuuntelen, käytän Spotifya. Muuten tulee käytettyä iPod Touchiani akunsäästösyistä ja siitä että kuuntelemaani musiikkia ei aina Spotifysta löydy.

MIUI on ROM, jota suosittelen niillekin jotka eivät ole puhelintaan rootanneet. Puhelimen saa rootattua nykyään niin helposti ja vaarattomasti, että se oikeasti kannattaa. Ainakin HTC Desire Z:n oletusjärjestelmä on niin lapsenkengissä, että suosittelen vaihtamaan parempaan – MIUIiin! Suosittelen.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

14 kommenttia

  1. Quu

    Moi.
    Oletko löytänyt keinoa saada (fyysiseen) näppäimistöön suomenekielisen sanakirjan?

  2. Rolle

    Enpä ole tarvinnut. Tämä taitaa olla touch-näppikselle?

  3. Bubs

    Moro, uusimmassa ”Simple Last.fm Scrobblerissa” on tuki MIUI-romiin, se scrobblaa ainakin Winampilla rokatut rallit.

  4. Rolle

    Oho, näköjään eilen tullut. Olihan sitä jo kovasti kaivattukin. Olen tietoinen, että Simple Last.fm Scrobbler scrobblaa todella montaa soitinta, vaan ei MIUI playeria, ennen eilistä. Pitääpä kokeilla tuota jossain vaiheessa. Mistään muusta Android-soittimesta en ole tykännyt. PlayerPro oli siedettävä, mutta ei niin hyvä kuin MIUI:n oma soitin. Tänks Bubs!

  5. kartsa82

    Tiedätkö, onko rom:iin olemassa suomennettua kielipakettia? Jostakin löysin sellaisen, mutta asentaminen ei onnistunut? :)

  6. Rolle

    Käännösvedokset löysin minäkin joskus kun suomenkielisen MIUI:n perään haikailin, mutta ne yksinään ei riitä, vaan pitää forkata MIUI:n frameworkiin. Eli käytännössä toimivan suomenkielisen MIUI:n saadakseen vaatisi jonkun suomalaisen joka aloittaisi ylläpitämään suomiMIUI:ta, jotta pysyisi ajan tasalla. Nyt kun pidempään olen enkkuMIUI:ta käyttänyt, en enää haikaile suomenkielen perään. Sellaista kun ei tällä hetkellä ole.

  7. HTC Desire

    Itsekkin vasta vaihdoin tähän ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Sense 3.5:sta tuli kokeiltua ja eihän tässä vanhassa puhelimessa enää meinaa riittää tehot ja muisti sellaiseen. MIUI onkin vielä tyylikkäämpi ja erittäin sulava.

  8. Walter Lego

    Et nyt erikseen maininnut, joten en lähde olettamaan vaan kysyn: edellisessä kirjoituksessasi MIUI:sta Desire Z -puhelimessa mainitsit, että vaakakäyttö ei toimi kuten pitäisi. Tämäkö on nyt korjattu?

    -WL

  9. Rolle

    Walter, Ei ole. Ja jostain kuulin juttua että se ei ole bugi, vaan tarkoituksella niin. Itse olen jo tottunut, kun järjestelmä on muuten sen verran hyvä. Ehkäpä se tehdään joskus tulevaisuudessa. Nyt jälkeenpäin olen löytänyt kaikenlaisia kehityspolkuja MIUI:sta, esim miuiandroid, joka ei näytä oikeastaan poikkeavan miui.us:sta muutoin kuin yhteisössä, käyttäjissä ja sivuissa. Jos siinä on parempia fixejä tai paremmat ominaisuudet niin voisin jopa vaihtaa siihen…

  10. Näin roottaat ja asennat MIUI:n HTC Desire Z:n Androidille-versiolle 2.3.3 | Rollemaa.org

    […] HTC:n tehdaskäyttis on ihan hirvittävää kuraa. Minulle itselleni puhelin on enemmän kuin vain puhelin ja sen täytyy toimia parhaiten ja näyttää kauniilta. MIUI toimii todella sulavasti, pidentää akunkestoa ja näyttää paremmalta kuin mikään iPhone ja on lisäksi paljon muokattavampi. MIUI tekee puhelimesta unelmaluurin. […]

  11. Testissä MIUI Rom HTC Desire Z:lla | Rollemaa.org

    […] Huom! Olen kirjoittanut MIUI:sta kokonaisvaltaisemman esittelyn. Lue tästä! […]

  12. XCOVER

    Millos MIUI:n saisi samsung xcoveriin?

  13. Rolle

    Muista puhelimista ei ole kyllä minulla mitään tietoa…

  14. 5 hyödyllistä Android-sovellusta (osa 1) | Rollemaa.org

    […] efektit kokoruudulla, päivittyi tiuhaan ja oli muutenkin nättiä katseltavaa. Mutta sitten vaihtaessani kokonaan systeemiä tajusin että sää ei ole tärkein ja keskityin muutenkin yksinkertaiseen ja akkua säästävään […]