Maanantain huolia

Tänään kirjoitan taas ongelmistani, koska se auttaa. Tänään ahdisti. En tiedä mikä näitä maanantaita vaivaa. Tai enemmänkin: mikä minua vaivaa maanantaisin. Etsin syitä ahdistukseen, mutta en oikeastaan löytänyt. Mahdollisia syitä:

1. Maanantai.
2. Rahat eivät olleetkaan tulleet tilille. Aikaisempina kuukausina tuli 27. päivä, mutta onhan se niin että se siirtopäivä/siirtymispäivä vaihtelee usein. Joka tapauksessa suunnitelmani menivät kokonaan pilalle tämän päivän osalta. Olisin käynyt ostamassa Veeralle synttärilahjan ja samalla serpentiinit ja ilmapallot.
3. Lävistykseen sattuu. Ilmeisesti ehti jo tulehtua. Huulet kuivuvat heti, vaikka laittaisi huulirasvaa. Yöllä tuntui kuin huulet lähtisivät irti minä hetkenä hyvänsä. Olisin käynyt tänään vaihtamassa tappiin, mutta nou mani. Jospa huomenna sitten. Minulla oli myös huoli siitä että joudun luopumaan lävistyksestä, mutta kuulemma ei ole hätää. Kunhan saisin sen tapin nopeasti. Ostan kaksi piikkiä ja sen jälkeen joko Lip Hoopin (eli vähän kuin puolirenkaan, näyttää samalta mutta ei mene ympäri ja pallot molemmissa päissä) tai vähän isomman renkaan. Kunhan paranisi pian.
4. Ajattelen liikaa ikäviä asioita.

Siinä niitä kai oli. Laitoin viestiä tänään psykiatrilleni kertoakseni että harkitsen uudestaan mielialalääkkeiden ottamista. Ne kuulemma lievittävät tai poistavat selittämätöntä ahdistusta. Olen miettinyt masennustani paljon. Yrittänyt keksiä ratkaisuja. Pitäisi löytää jotain arkirutiinia, mutta ei oikein jaksaisi. Neljän seinän sisällä pysyminen ei ole terveellistä pitkällä tähtäimellä. Mutta minkäs mahdat. Myös muiden sanomiset vaikuttavat nykyään paljon. Suorastaan ärsyttää kun sanotaan mitä pitäisi tehdä ja mikä on oikein ja väärin.

Öisin minulla on joskus pelkotiloja. Veera näkee yöstä yöhön painajaisia. En ymmärrä miten voi nähdä niin hirveitä painajaisia yö toisensa perään. Välissä on ollut hyviäkin öitä mutta harmillisen usein hän herää aikaisin tai kesken yön painajaiseen. Itse olen nukkunut vähän paremmin kuin pari viikkoa sitten. Kyllä tämä tästä.

Perjantaina olin taas depressiohoitajan juttusilla. Vähän masennuin sieltä lähtiessäni. En taaskaan kerinnyt sanoa tarpeeksi, enkä välttämättä edes niitä asioita joista minun piti puhua. Erään kaverini Heikin mielestä tämä on juuri yksi niistä syistä minkä takia psykiatrilla/masennushoitajalla ei kannata käydä. Mutta olen paranemaan päin. Luulisin. Katkesi ajatus, joten toivotan teille lukijoille hyvää maanantaita.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää