Luovuus on tunnetila

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 3 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Olen monesti miettinyt luovuutta ja sitä miten se on kytköksissä tunnetiloihin. Luomisen tuskaa, writer’s block ja niin edelleen. Välillä tuntuu, ettei jaksa mitään. Ahdistuu ja itsekriitistyy. Olenko edes luova? Voiko ajatella olevansa luova olematta narsisti? Onko minulla siihen lupa?

Niin monta kertaa tullut kirjoitettua jopa tunnin ajan, hienoa tai vähemmän hienoa, sitten poistettua koko luonnos, koska tämä on ihan hölmöä liirumlaarumia tai en minä kuitenkaan osaa. ”Aina se valittaa”. ”Aina se puhuu itsestään”. Tulee mietittyä ihan liikaa turhaa shaibaa.

Kysymys kuuluu: Mitä on luovuus? Minusta se on halu ja into saada aikaan jotain uutta ja ehkä erilaista. Kyltymätön innostus kokeilla aina jotain uutta, oli kyse elokuvista, musiikista, koodeista tai mistä tahansa. Luovuus on taitoa ammentaa ideoita jokapäiväisestä elämästä, tekstistä, tarinoista, kuvioista ja kaikista asioista. Mutta ennen kaikkea luovuus on taitoa luoda asioita.

Kävin aikoinaan pojankloppina ala-asteen puolella Risto Urrion luovan kirjoittamisen kerhossa Keski-Suomen Kirjailijatalolla. Sieltä viimeistään opin eväitä kirjoittamiseen, mutta olen kyllä aina tykännyt kirjoittamisesta. Löysin muuton yhteydessä aarteita, muunmuassa ennen kouluun menemistäni opettajalleni kirjoittamani kirjan ”Taikuri lähtee matkalle” sekä kyseisiä luovan kirjoittamisen kerhossa kirjoittamiani runoja. Ai että mikä myötähäpeä itseni puolesta, mutta naiiviudestani ja pikkuisuudestani huolimatta ainakin olin luova! Luova kirjoittaminen syntyy nimenomaan halusta kirjoittaa. Luovuus on tunnetila, joka saa aikaan asioita.

Perinteisesti luovuutta on voitu yhdistää hulluuteen ja minä olen sitä mieltä että ei voi olla luova, ellei ole edes vähän sekaisin. Aikoinaan luovuuteni aiheutti minulle pahaakin masennusta, koska en koskaan ajatellut töideni riittävän yhtään mihinkään. Silloin sanalla ”luovuus” oli lainausmerkit, mutta ei pelkästään siksi, että sanaa edeltävä subjekti ”sana” vaatii ne. Nykyään itsetuntoni kasvettua osaan arvostaa omia hommiani ja uskallan puhua jopa itseäni varovaisesti kehuen luovuudesta.

Mutta silti jostain syystä ajattelen yhä, voiko luovuudesta edes puhua? Koko ajatus aiheuttaa usein lähinnä ahdistusta, koska vieläkin tavallaan koen että ei minun tekemäni verkkosivut, tekstit, koodit tai ”asiat, joissa olen hyvä” ole mitään verrattuna esikuvieni matskuun. Yhä tavallaan alitajuisesti ajattelen että ei minusta ole mihinkään. Mutta arjessa olen osannut jättää itseni muihin vertaamisen vähemmälle tai kokonaan pois ja ne pienetkin kehut ovat merkinneet sen verran paljon, että ei jää enää sijaa itsensä epäilylle.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että olen nostanut rimaa huomattavasti niin työasioissa (verkkosivujen koodaamisessa) kuin kirjoittamisessakin. Luen päivittäin paljon blogeja, ammattimaisia tekstejä ja hyviä oivalluksia ja sitten kun lähden itse tekemään jotain, käytän melkoisesti efforttia siihen että saan kaikki napsahtamaan kohdilleen niin hyvin kuin mahdollista.

Tämä perfektionismimainen tapa tehdä asioita on ollut lähinnä hyvä asia, mutta bloggaamisessa ja bloggaamistahdissa ainoastaan negatiivinen, sillä haluaisin taas olla se Rolle, joka osaa puolivillaisesti julkaista ihan sitä mitä mielen päällä on. Toisaalta tämä kirjoitus on osoitus siitä, että sitä puolta minusta taas löytyy, kunhan vain dumppaan sen ahdistuksen hetkeksi jonnekin. Niin nimittäin kävi nytkin, ajattelin ensin että ihan typerä aihe, mutta sitten vain lähdin purkamaan ajatuksiani, vaikka ahdisti.

Olkaamme luovia, vapaasti ja arkailematta. Ahdistus sivuun ja luovat ajatukset esiin vaan kursailematta. On vaikeaa olla luova, jos ei itse usko olevansa. Tämä teksti toimikoon muistutuksena itselleni.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Petri

    Oletko kokeillut jonkun anonyymin blogin pitämistä? Ehkä kirjoittamisessa vaikkapa tänne omaan blogiisi on ongelmana, että se teksti yhdistetään sinuun henkilönä ja silloin lukija saa Ronista jonkinlaisen vaikutelman. Useimmat tietysti haluavat antaa itsestään hyvän vaikutelman… Ehkä sillä on jonkin verran tekemistä julkaisukynnyksen kanssa. :-)

  2. Rolle

    Olen joskus kokeillut, mutta en ole koskaan tykännyt anonyymina kirjoittamisesta. Ei minua haittaa pätkääkään millaisen kuvan muut minusta saavat, sillä olen mitä olen. Ei se ole syy, vaan syyt tulivat tekstissäni ilmi – perfektionismi, väsymys, ahdistus ja periksi antaminen. Tämähän on lähinnä oikein ajattelemisen opettelua enemmän kuin mitään muuta.