Kuusi tuntia unta, mutta herättyäni menen uudelleen nukkumaan. Tunti-pari lepäilyä, ei sitä uneksi voi sanoa. Sen verran kuitenkin kertyy unta, että olo on levollisempi.

Olen viime päivinä ollut hieman sekaisin, ahdistunut, ehkä masentunut. En ole päässyt karistamaan sitä tietynlaista ”kaiken epävarmuutta” pois päiväjärjestykestä. Tiedän, että mikään tässä elämässä ei ole varmaa ja pienistä hetkistä pitäisi osata nauttia, mutta jonkinlainen alitajuinen prosessi on käynnissä. Tammi-maalis oli suorastaan seesteistä, mutta nyt jostain syystä kevään pamahtaessa käyntiin mielialat heittelevät. Ehkä tästä voi päätellä sen, että vuodenajan vaihtuessa mielialakin vaihtuu.

Asioita voisi helpottaa roikkumalla vähemmän somessa, lukemalla vähemmän maailman menosta ja katsomalla vähemmän ahdistavia dokumenttisarjoja. Voisi myös syödä, liikkua, nukkua enemmän. Olen ennenkin onnistunut pitämään rutiineista kiinni. Mutta nyt on ollut sellainen olo, ettei jaksa eikä kiinnosta.

7 päivää edellisestä migreenistä. Voikohan jännitys ja pelko seuraavasta synnyttää migreenin? Joskus tuntuu, että mikä tahansa voi laukaista sen. Koputan puuta.

Ehkä menen videopelien maailmaan, vielä kun voin.

Kiva päivä toimistolla. Illasta pizzaa ja karkkia. Ei kovin terveellistä nyt, mutta menkööt. Nälkä, joten tänään ei voi pidempään jaaritella, heippa!

Etäpäivä, jonka katkaisee pojan asioilla käyminen. Vanhempina meidät ohjeistetaan neuroepätyypillisyyden maailmaan. Mutta tiedämme aiheesta jo valmiiksi lähes kaiken, kun suurin osa perheestä on nepsyjä. On kuitenkin mielenkiintoista keskustella ammattilaisen kanssa.

Alakuloisuus jatkuu. Motivaatio on edelleen pohjalukemissa, mutta pakotan itseni lähtemään ulos. Kymmenen kilometriä menee huomaamatta. Auringonlasku on kaunis.

Ehkä tämä tästä.

Motivaatio on nolla. Syystä tai toisesta mieliala romahtaa työpäivän jälkeen. Ei edes Möykky tällä kertaa asialla, vaan lähinnä masentaa. Some: paskaa, maailma: paskaa, talous: paskaa, terveys: paskaa, yöunet: paskaa.

Ostin suklaata. Kellonaikojen 19:45 ja 09 välillä en aio tehdä kehittävää.

Miksi kaikki on niin typerää ja kiusallista?

Reboot ja huomenna uusi yritys.

Olen väsynyt. Makoilen hiljaa sängyssäni ja tuijotan kattoa. Maailma on hiljainen, toistaiseksi. Ajatukseni eivät ole.

Mitä on elämä? Mitä on kuolema? Millaista on olla olemassa? Millaista on olla olematta? Miksi niin moni asia pelottaa? Missä on ilo? Mistä saisi enemmän ajattomuuden tunteita? Miksi aika kuluu niin nopeasti? Kuinka pitkään tämä kroppa kestää? Miksi ajatukset eivät pysähdy? Miksi päässäni on niin monta kysymystä ilman vastauksia? Miksi elämä on pelkkää ihmettelyä? Miksi aivoni eivät voisi vain luovuttaa? Miksi elämä on joskus pelkkää kärsimystä? Miksi?

I’m tired, boss. Tired of being on the road, lonely as a sparrow in the rain. I’m tired of never having me a buddy to be with to tell me where we’s going to, coming from, or why. Mostly, I’m tired of people being ugly to each other. I’m tired of all the pain I feel and hear in the world… every day. There’s too much of it. It’s like pieces of glass in my head… all the time. Can you understand?
– Stephen King

Aurinko paistaa. Tuijotan ulos toimiston ikkunasta. 8:51. Unta alla 4 tuntia 53 minuuttia. Taas mennään.