Puoliltapäivin perinteinen sunnuntain kahvittelu Espresso Housessa vaimon kanssa. Tekee hyvää lähteä aina sunnuntaiaamuisin ulos. On mukavaa, että tämä tällainen on nykyään taloudellisesti mahdollista siitäkin huolimatta, että juuri tiistaina pistin kuusisataa euroa kuivaavaan pyykinpesukoneeseen.
Loppupäivä pelailua, Linux-säätöjä, lukemista, chillailua. Tänään on jotenkin pää ollut aivan sumussa. En tiedä mikä vaivaa, kun taas näin ahdistaa ja puuduttaa. Tuntuu kuin olisin saanut jotain puudutusainetta. Todella mystinen olo. Ehkä se johtuu tuosta, kun unet jäivät vähille.
Huomenna uuden pyykinpesukoneen olisi määrä saapua. Olisi tarkoitus käydä myös lasten kanssa ulkona. Ehkä huomenna on parempi päivä…
Itsereflektointia tekoälyn generoimien kuvien kautta
On vissiin lauantai? Ilmeisen hyvä lomameininki, kun alkaa mennä viikonpäivät sekaisin. Tällä kertaa herään hyvissä ajoin aamuaikaan, kuitenkin yhdeksän jälkeen. Äiti ilmoittaa, että tulee puolen päivän aikoihin kahville. Teen oman aamupalan ja juon aamun ensimmäisen kupillisen kahvia.
Äidin kanssa turistessa aika katoaa. Tulee höpöteltyä ihan kummallisia taas, en tiedä miksi edes selitän jostain Bernie Madoff-dokkarista. Äiti on paras, kiitos käynnistä.
Iltalenkki venähtää, kun päivitän Mastodon-palvelimeni versioon 4.1.5 ja jään sen jälkeen jumittamaan avatar-kuvien kanssa. Olen jäänyt koukkuun tekoälysovelluksiin. Remini on halvin ja monipuolisin, mutta profiilikuviin heittämällä paras on PFPMaker, mutta myös kallein. Tietenkin 40 kuvaa 50:stä joutaa aina saman tien roskiin, mutta kunhan yksi kelpaa niin se on hyvä. Näistäkin voisi kirjoittaa joskus ihan oikean asiapitoisen blogikirjoituksen.
Pienellä ehostamisella tulee hyvä. Photopean Magic Replace AI-työkalulla saa vaihdettua kauluspaidan t-paitaan tai tehtyä vaikka hiuksista oikeanlaiset. Lopputulos:
Olen tuloksen tyytyväinen ja vaihdan sen seuraaviin paikkoihin:
Help Scout
Gravatar
GitHub
Mastodon
Twitter
LinkedIn
Facebook
Telegram
Slack
Google
Discord
Instagram
Height
Dude.fi WordPress
TickTick
Goodreads
Slack
Käytän tekoälyä profiilikuvan luomiseen siksi, koska minusta ei löydy valokuvaa vuosimallia 2023, eikä kotiolosuhteissa saa tarpeeksi ammattimaista potrettia aikaan. Valokuvaajaa en viitsi nyt hommata, vaan haluan päästä helpommalla.
Päivitettyäni profiilikuvan joka paikkaan lähden juoksulenkille. Heti alkukilometreillä alkaa satamaan kaatamalla. Juostuani viitisen kilometriä sade yltyy ja jään pysäkille odottamaan. Pari muutakin lenkkeilijää ja venäläinen mummeli tulevat pitelemään sadetta. Odottelen kymmenen minuuttia ja jatkan matkaani, vaikka sade ei kokonaan laannukaan. Kengät sanovat lits läts.
Kello näyttää 18.6 kilometriä kun saavun kotiin. Hyvä määrä. Hyvä, että tuli lopetettua ajoissa, niin rakkoja ei ehtinyt kehittyä märkien sukkien sisällä muhivan rusinaihon alle. Huomaan paidan rintamuksessa pari punaista länttiä. Kerta se on ensimmäinenkin. Olen juossut pidempiäkin matkoja, eikä ole aiemmin verille mennyt, mutta otaksun että vesisateen aiheuttama viileys on tehnyt nänneistä piikikkäät ja hankausefekti nirhannut parin tunnin aikana haavat. Tämä mielikuva ei varmasti toimi sinulle joka luet tätä, mutta ole vain niin hyvä.
Kotona katson uudelleen uutta profiilikuvaani. Jotenkin iskee ahdistus, kun se ei ole minusta otettu valokuva, vaan tekoälyn tekemä. Hämmästyttävän oikealta se kuitenkin näyttää. Tällä kertaa tekoäly sai nappiin parran, hiukset, silmälasit ja kasvonpiirteet. Ainoastaan hartiat ovat ehkä hitusen liian leveät, mutta tämä on pikkujuttu joka ei liikaa häiritse. Tästä minut tunnistaa. Mutta näyttääkö se sittenkään ”tarpeeksi” minulta? Onko se hieman vääristynyt? En minä ole noin komea.
Mutta kuva on erityisen hyvä edellisiin verrattuna. Edeltävä näytti tältä:
Tämä kuva on hyvä, mutta liian siloiteltu, vaikka yritin parannella sitä itse. Vaihdoin esimerkiksi paidan mustaksi, parran oikeammanlaiseksi (alkuperäisessä se oli tynkä). Mutta kuvassa silti häiritsee muutama asia, joita en saa korjattua:
Minulla ei ole koskaan ollut noin sileää poskea kolmikymppisenä.
Tekoälyn ehkä suurin haaste on saada silmät kuntoon. Tässä ne eivät ole ihan napakymppi, vasen pupilli on jotenkin irti.
Vasen korva puuttuu, sen pitäisi alkaa aiemmin.
Leukapartani ei ole oikeasti tuollainen, vaan paljon pidempi.
En pidä tukkaa takana juuri koskaan ja hiukset menevät ohi vain pään oikealta puolelta. Kuvasta ei näy tunnistettava pitkä tukkani.
Pienessä kuvassa näitä yksityiskohtia ei huomaa, mutta pidemmän päälle alkaa henkilökohtaisesti tökkimään. Tätä kuvaa pidin joitakin kuukausia.
Syksyn 2022 profiilikuva näytti tältä:
Minultahan tämäkin näyttää vähintään 90%:sti, mutta kuvassa on muutama ongelma:
Olen käyttänyt silmälaseja vuosia, tämä on enemmänkin lenkkiminäni.
Leukapartani ei ole noin lyhyt.
Hiukset menevät oudosti vasemmalta puolelta, muodostavat ikään kuin irrallisen kauluksen.
Oikeassa korvassa on jotain kuulokkeenkaltaista ja hiushaituva on irti.
Jälleen pienestä kuvasta näitä ei tajua, mutta itseäni häiritsee.
Sitten se kuuluisa profiilikuva, josta minut tunnetaan, voimassa vuodesta 2011 aina vuoteen 2022 eli 11 vuotta, tämä ei ole tekoälyn tekemä (vuonna 2011 ne eivät osanneet generoida kuvia), vaan itse ottamani:
Kuvassa ei ole mitään vikaa muuten, mutta olen siinä 22-vuotias. En enää näytä tuolta. Partaa on tullut, en käytä enää lävistyksiä (leuassa, vähän heikosti tosin näkyy) ja olen nykyään hieman vanhemman näköinen. Vaikka tästä autenttisesta itse ottamastani siluetista minut ehkä joku tunnistaa, halusin tunnistettavamman ja nykypäivään tuodun profiilikuvan itsestäni.
Ennen kaikkea haluan että profiilikuva on ammattimainen. Pitää ehkä kuvauttaa Emmillä uusi, jossa minulla on lasit päässä. En oikein tiedä syytä sille miksi otan silmälasit pois virallisissa kuvauksissa. Ehkä pelkään, että lasien kanssa kuva ei onnistu. En tiedä.
Olen liian itsekriittinen. Muiden mielestä uusi kuva on varmasti hyvän näköinen. Menee täydestä. Ehkä eniten takaraivossa on ajatus siitä, että nykyinen juuri luomani kuva ei ole autenttinen, vaan generoitu. Vaikka se pohjaakin oikeaan kuvaani, joka näyttää samalta. En silti vaan haluaisi olla feikki. Tuskin tämä minusta sellaista toisaalta tekeekään.
Parempaa odotellessa tämä on täydellinen. Lakkaan nyt obsessoimasta asian ympärillä. Olen liian pakkomielteinen liian usein. Etsin virheitä kaikkialta. Pitäisi osata hellittää perfektionismista. Ego, kuole pois.
Ei jatkoon
Tänään on möykkypäivä. Ei mitään järkeä, eikä mitään syytä. Koska en saa oloa millään muulla pois, keskityn koko päivän Exceleihin. Teen tuntikausia laskentataulukkoa, mutta nyt on firman data kunnossa. Videopelit eivät lähde. Mikään ei nappaa. Ehkä huomenna parempi päivä.
Pohdintaa luovuudesta ja tuottavuudesta
Juoksulenkillä pohdiskelin itseäni ja sitä mistä luovuuteni syntyy. Tuotteliaisuudessani on oikeastaan ollut aina sama kaava: Kun selaan nettiä, saan kipinän tehdä omia verkkosivuja. Kun luen kirjoja, saan kipinän kirjoittaa. Kun kuuntelen musiikkia, saan kipinän säveltää omia teoksia. Tykkään siis tehdä sellaista, mitä itsekin kulutan.
Poden usein ahdistusta siitä, että en pääse käyttämään aikaani kaikkeen mihin minulla olisi hinkua. Levyn jos toisenkin olen jo julkaissut, mutta kirja jäi puolitiehen toistaiseksi. Mutta tämän iänikuisen räntin lopputuloksena on aina se, että ei yhdellä ihmisellä riitä aika kaikkeen. On valittava yksi asia kerrallaan ja keskityttävä siihen.
Lomalla nämä ajatukset korostuvat, koska ei ole edes sitä yhtä asiaa. Mutta loma on käytettävä lomailuun, ei tuottavien asioiden tekemiseen. Näin olen tällä kertaa päättänyt. Musiikki, kirjat ja muut suuret saavutukset saakoon odottaa. Arkena olen päättänyt keskittyä bisneksiin, sillä niiden lennossa pysyminen varmistaa sen, että voin vanhempana keskittyä vaikkapa siihen kirjaan ja musiikkiin.
Tiedän osaavani kirjoittaa. Tiedän osaavani soittaa ja säveltää musiikkia. Tiedän olevani hyvä yrittäjä ja johtaja. En ole aina tiennyt, enkä tajunnut. Edelleen tulee hetkiä, että pidän itseäni ihan paskana, eikä itsetunto ole vieläkään 100%. Mutta se on 80%. Ja se on paljon parempi kuin vuosia sitten, jolloin se oli lähempänä nollaa.
Kirja-asiassa tiedän, että pystyisin kirjoittamaan arjen pyörityksen ohessa, mutta tiedän myös, että se olisi liian kuormittavaa. Suhtaudun tekemisiini aika kunnianhimoisesti ja kirjoittamisesta tulisi helposti liian suorittavaa. SItä se on jo nyt, kun olen sitoutunut kirjoittamaan päivittäin tätä lokikirjaa. Mutta suorittamisesta ei tarvitse tulla pakkopullaa. Kirjan kirjoittamisessa on vaan isompi riski kuluttaa itseään, kun se on vähän mittavampi juttu kuin kymmenen minuutin blogipostaus.
Olen kuitenkin kasannut itselleni aiheideoita ylös kirjasivulle odottelemaan. Ne tulevat sieltä sitten kun tulevat. Jos saisin joskus kustantajan, joka innostuisi minusta, tietäisin että kirjan kirjoittaminen ei myöskään menisi ”hukkaan”. Sen turvin voisin panostaa enemmän arkena ja lomillakin.
Ehkä suurin pelkoni luovuuteni toppuuttelemisessa on, että jos en nyt kirjoita tai musisoi, mitä jos kupsahdan ja kaikki potentiaali jää hyödyntämättä? Jos isäni tavoin ainoastaan blogikirjoitukset jäävät nettiin elämään, mutta muut merkit jäävät vain parin läheisen muistoihin? Toisaalta, tarvitseeko jättää jälkeään? Ei välttämättä. Mutta haluaisin saada aikaan jotain. Haluaisin löytää sen lopullisen merkityksen. Haluaisin olla se Laukkarinen, joka tiedetään jostain. Mutta ehkä tämä on vain kasvava egoni, joka puhuu, hyi, mene pois.
Loppupeleissä täytyy muistaa, että luovuuskin lähtee siitä, että itse nauttii asioista, joita tekee. Muut tulevat seuraavana. En esimerkiksi omaa musiikkia tehdessäni mieti kukahan tätä kuuntelee, vaan tykkään itse kokeilla erilaisia syntetisaattoreita ja katsoa mitä saan aikaan. Sama homma teksteillä; Haluan jäsennellä ajatukseni ylös ja katsoa millaista tulee. En odota, että kukaan lukisi tekstejäni. Mutta ”todellisissa” teoksissa eli julkaistavissa biiseissä ja teksteissä on kuitenkin se olettamus, että lopputuloksista nauttii joku muukin. Mitä isompi teos, sitä enemmän teoksen tarkoitus on antaa aivan jollekin toiselle hyötyä tai nautintoa. Se on ristiriitaista, mutta välttämätöntä.
Jos kerrataan, mihin tällä hetkellä pistän kaikki paukut:
Lista näyttää muuten aika samalta kuin vuonna 2022 tammikuussa ja 2022 helmikuussa, paitsi että olen pudottanut pois kaikenlaiset ylimääräiset kuten jopa koodaamisen. En enää koodaa, paitsi lomalla ja silloinkin jotain jota ei ole kukaan muu kehittänyt, yhtä omaa vapaa-ajan juttua kerrallaan, josta saan valtavasti kiksejä (hyvänä esimerkkinä Mastodon Bird UI tällä hetkellä). Nämä ovat pyrähdys-tyyppisiä rupeamia, jotka vakiinnuttuaan tasaantuvat. Ne pitävät taitoa ja mielenkiintoa hyvin yllä.
Koodaamisen pois pudottaminen päiväjärjestyksestä oli ylipäätään parasta mitä tässä reilun vuoden sisään on tapahtunut. Niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Niin paljon kuin pidänkin koodaamisesta, pelkkää CSS:ää koodaamalla olisivat taitoni menneet hukkaan esimerkiksi yrityksessäni. Se, että pääsen tekemään arkisin rahaan liittyviä asioita (rakastan numeroita), laskelmia, taulukkolaskentaa (tällä hetkellä mm. tärkeimpänä ylläpitoasiakkaiden ja verkkotunnusten lista, joka on elintärkeä ja jota on tehtävä lomallakin joka päivä vähän eteenpäin), asiakaspalvelua, markkinointia (kirjoittamista) ja tyyppien työn ja työkalujen kehitystä on aivan uskomattoman hienoa. En suoraan sanottuna näin jälkiviisaana ymmärrä, miten koodasin projekteja niinkin pitkään samalla kun yritin rimpuilla ja pitää muun paletin kasassa. Nyt on prioriteetit kohdillaan.
Niin vaan ajatukset eksyivät työasioihin, taas. Mutta se mitä olen jälleen kesälomalla oppinut, on että työ on intohimoni ja asia joka tuo paljon rutiinia elämääni. Lomalla ei ole muuta kuin häilyvä aamurutiini (lenkki, aamupala, kahvi) ja häilyvä iltarutiini (kasvit, budjetit, päiväkirja), mutta niiden välissä on tyhjä aukko. Tämä tyhjä aukko pitäisi jollakin ilveellä osata täyttää rentoilulla ja lepäilyllä, jonka olen todennut olevan minulle äärimmäisen vaikeaa. Mukamas aina pitäisi kehitellä jotain tuottavaa tekemistä.
Tästähän tulikin vähän pidempi torstaipohdinta. Mutta se oli sen arvoista.
Nyt juon toisen kupin kahvia. Ehkä tällä päätöksellä naulaan itselleni vielä kerran: Älä tee lomalla mitään kuormittavaa, niin jaksat paremmin elokuun myllerryksessä. Eihän tässä mennytkään kuin 20 lomapäivää 31:stä, jotta tämän tajusi.
Viikko 1811
Viikko 1811/4172. Jos hyvä tuuri käy ja elän elintapojeni perusteella arvioimani elinajanodotteeni mukaisesti 87-vuotiaaksi, reilut pari tuhatta samanlaista siis jäljellä. Elämänlangan kulumisen seuraaminen rauhoittaa.
Tämä keskiviikko eroaa viime keskiviikosta siinä, että ongelmia ei ole rentoutumisessa. Päivään on kuulunut juoksemista, koodia ja elokuva vaimon kanssa.
Tässähän tämä menee. Ulkona on mukavan sateista, ukkonenkin jyrähtelee.
Taidan vielä datailla hetken. Ei ole kiire minnekään.
