Valvon liian myöhään ja nukun liian myöhään. Eli noin kolmesta kymmeneen. Jotenkin rytmi menee helposti ihan sekaisin. Vai onko se sekaisin, vai normaali rytmini? En vieläkään tiedä, mutta sen tiedän, että hieman myöhempään se minulla on kuin muilla ihmisillä. Jos keskivertotyypit menevät yhteentoista mennessä nukkumaan, minä en yleensä vielä saa unta tuohon aikaan. Toisaalta, viikonloppuisin tulee valvottua, kun ei ole velvollisuuksia. Tuttu tarina.

Viikonloppu on tuntunut normaalia pidemmältä, kun olen ottanut rennosti. Kahvia, oleilua, telkkaria, pelailua. Eilen Manulla oli paha mieli ja lähdimme ulos kävelylle. Kävimme katsomasas kirkkopuiston valaistetut porot, reen ja muut valokoristeet. Muutaman kuvankin näppäsin.

Tällaisia viikonloppuja lisää.

Seuraavaksi videopelien maailmaan…

Onnistun pitämään lupaukseni. Pääsen lopettamaan aktiivisen raatamisen neljään mennessä. Päivä on kaikin puolin mukava muutenkin. Asiat tuntuvat luistavan.

Äiti käy kylässä illalla. Tuo lapsille joululahjoja. Kuusen alla ensimmäiset paketit. Ihana äiti.

Mukavaa, että on viikonloppu.

Valmiusaste on herätessä 65. Ei kuulemma kannata pingottaa. Kaoottinen terapiaistunto, ylisukupolvisuuden käsittelyä ja vaikka mitä muuta traumaa. Siitä sitten työn touhuun. Aamupala jää välistä. Kahvin voimalla hommia eteenpäin. Lounaaksi keittoa.

Pikakelaus iltakymmeneen. Välissä tuli soiteltua Juhalle ja äitille, käytyä iltakävelyllä, mutta kyllä tämä koko päivä on mennyt jossain ihme umpitunnelissa. Unohdin syödä kokonaan lounaan jälkeen. Maha kurnii. Onneksi ei sentään migreeni ole iskenyt.

Hiiren rulla hajosi. Ahdistaa.

Huomenna vahva tavoite lopettaa työt kello 16. Tähän tavoitteeseen on päästävä.

Hyvin samankaltainen itsenäisyyspäivä kuin viime vuonna. Onneksi stressaan vähemmän kuin pari vuotta sitten. Hyvä 12km juoksulenkki, viraali Mastodon-postaus ja tiedossa on vielä elokuva. Olen tyytyväinen, että olen onnistuneesti osannut vaihtaa vapaalle vaikka näin keskellä viikkoa.