”Tässäkö tämä elämä menee?”, mietin taas, kun katson tonnin seteli -ilmeellä tyhjyyteen kahvilassa. Mietin, missä kohtaa elämääni olen menossa ja onko sillä mitään väliä? Pitäisikö olla tekemässä jotain? Vai tyytyä vain tähän? Minulle sopii kaikki, mutta onko tämä paikallaan oleminen se mitä kuuluisi tehdä? Sekavia ajatuksia.

Pitäisi olla jotain järkevää sanottavaa taas, kun tässä istutaan, mutta apina hakkaa symbaalia. Veera muistuttaakin taas, että on parempi joskus vain tyhjentää mieli. Ei hiljaisuudessa istuminen varmaankaan edes haittaa. Turha ylimiettiä. On hämmentävää, että ylianalysoin jopa joutenoloa.

Ajattelen sitä kuuluisaa ”viimeistä kakkupalaa”. Se oli nerokkaasti sanottu. Veera on kyllä aikamme viisaita. Tai vähintään muusa, etymologia: kreikkalaisessa mytologiassa runotar, taiteiden ja tieteiden haltiatar tai taiteilijan työtä innoittava nainen.

Amerikan tapahtumat järkyttävät, mutta eivät yllätä. Olen pystynyt torjumaan ahdistusta tehokkaasti, vaikka vaikeudet ympärillä ja maailmassa tuntuvat jatkuvan. Mikään suodatin tai työkalu ei blokkaa kaikkea ryönää, jota tunkee läpi joka tuutista. Täytyy vain koittaa rajoittaa Internetiä ja keskittyä mukavaan tekemiseen. Täytyy muistaa tieto siitä, että minä olen OK, lapset ovat OK ja vaimo on OK. Ensi viikon kuoppajaissiivoukset sovittu, junaliput ja hotelli varattu ja lapset pääsevät mummolaan. Asiat järjestyvät yksi kerrallaan.

Nyt on sunnuntai, eikä tarvitse miettiä mitään.

Jostain iskee yllättävän aurinkoinen sää. Nukun pitkään ja lähden heti pitkikselle. 25km lenkki tässä säässä on hullua, kun ei ole suojaa missään.

Nyt oli kyllä raskas. Virheet: Liian vähän ravintoa, eilisestä 10K Tempo-lenkistä ei vielä kunnolla palautunut, liian kuuma sää ja vähän varjoa, liian mäkinen reitti. ”Puke hill” eli Mesikämmenen ylämäki ei ole sellainen joka kannattaa vetää ylös täpöllä puolimaratonin alkuun helteellä… Sallin itselleni rajattoman määrän huoltotaukoja. 22km kohdalla olin jo luovuttaa, mutta sitten päätin että vedän loppuun vaikka kävellen. Syke tapissa eli 180 koko kolmetuntisen ajan. Kävelyä väleissä ja mummovauhtia maaliin. Nyt on heikko olo… eväät: 1 x PULS inkiväärishotti, Fast-patukka, 2l vettä, 2x Dexal geeli, 1 x Jollos.

Finlandia Marathon Plan (Week 9/18)

4.5km at a comfortable pace
6km at 6:45/km (your target Marathon pace)
4km at a comfortable pace
6km at 6:45/km (your target Marathon pace)
4.5km at a comfortable pace

Lenkkiloki Stravassa

Päivän ravinto jää ehkä hieman vähäiseksi muutenkin.

Huomenna lääkärikäynti (ei oma) ja kahvittelu. Vaikeudet ei lobu.

Ilosaarirock tulee näköjään suorana telkkarista. Joku Sexmane ei vaan kiinnosta pätkääkään. Jostain syystä telkkari on silti edelleen auki.

Stravan ja Apple Healthin mukaan olen tällä hetkellä elämäni kunnossa. Mietin, että mikä on eri tavalla esimerkiksi viime vuoteen verrattuna ja vastaus on selkeä: Lepo ja säännöllinen liikunta. Aiemmin puskin väkisin aamulenkkejä ja karsin yöunista, eikä rytmi ollut kunnossa. Nyt kun voin hyvällä omatunnolla valvoa niin pitkään kuin on virkeä ja herätä työaamuinakin 9:30, kertyy hyvää ja riittävää lepoa huomaamatta. Vaikka lenkkitahti ei ole enää 7 kertaa viikossa, lepo ja säännöllisesti 3 kertaa viikossa treeniä riittää. HRV:ni ei ole koskaan aiemmin ollut yli 100 – nyt on.

On mukavaa voida hyvin fyysisesti. Vielä kun saisi tuon pääkopan jotenkin kuntoon. Onneksi viime aikoina on ollut senkin osalta helpompaa.

Tähän loppuun vielä Lotan huikea taideteos, jonka hän maalasi eilen akryyliväreillä tunnissa. Maalaus sai somessa kivasti näkyvyyttä, Mastodonissa 16 kommenttia, 49 jakoa ja 157 tykkäystä, Threadsissa 14 kommenttia, 1 jako ja 154 tykkäystä. Hyvä Lotta! ❤️

Sadepäivä tiedossa. Loma tuntuu vihdoin lomalta. Velvollisuuksien jälkeen Uuno Turhapuroa telkkarista. Kyllähän tämä toimii. Vaikeuksia ja haasteita ei jaksa nyt miettiä, onneksi niitä voi lomalla lykätä eteenpäin.

Mikä tekee päivästä hyvän? Itselleni se, että ei ahdista. Tänään on hyvä päivä, kun syystä tai toisesta negatiiviset tunteet loistavat poissaolollaan. Edes huonosti nukuttu yö ei haittaa. Poika peruu ystävänsä tapaamisen, koska ”ei jaksa” ja tyttären poikaystävä tulee kylään. Lähdemme alta pois sushilounaalle ja kahville ja tämän jälkeen lähden juoksemaan pitkän metsälenkin.

Onkohan asioiden tekeminen, aurinko ja keskusteleminen sitten niitä ahdistusta vähentäviä tekijöitä? En tiedä, mutta en välitä. Nautitaan nyt tästä kun vielä voi.