Lokikirja ja blogi on nyt osa Fediversumia. Tämä päiväkirjamerkintä toimii siis ensimmäisenä ActivityPubin kautta maailmalle julkaistavana kirjoituksena. Äärimmäisen mielenkiintoista on etenkin nähdä kuinka tämä näkyy Mastodonin puolella, eli esimerkiksi minun instanssissani. Tämä blogi pyörii omana instanssinaan WordPressin päällä ActivityPub ja Webfinger lisäosien avulla. Löydät ohjeen feditips-tilin postauksen alta.
Eli jos haluat seurata tätä blogia Fediversessä, laita instanssisi hakuun: @admin
Minulta on kysytty paljon Mastodonista ja työstössä on jatkokirjoitus aiemmalle artikkelilleni. Kuumimpina kysymyksinä tällä hetkellä muunmuassa miten löytää seuraajia, kuinka vaihtaa instanssia ja mikä instanssi kannattaa valita. Kokonainen pikaopas osa kaksi tulossa siis pian.
Nyt olemme kuitenkin lokikirjan puolella, jonka tarkoitus on reflektoida päivääni. Eli mitäs tänään? Aamukoomat ovat järkyttäviä. Otan unta kerrankin kahdeksaan asti, eli aamulenkki saa jäädä. Etäpäivän jatko-osa, mutta aamu alkaa kuitenkin terapialla. Työpäivä käynnistyy vasta yhdentoista jälkeen ja jatkuu pitkälle iltakuuteen. Taas.
Nyt on kova vauhti. Rauhoittuisipa meno.
Tässä kirjoituksessa on 179 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:52) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ei auta, töitä on tehtävä
12 tuntisen työpäivän jälkeen luulisi, että ei jaksa enää koodata. Mutta eilen rupesin lasten nukkumaanmenon jälkeen ihan omaksi ilokseni miettimään miten saan Frappen heatmapin pelittämään WordPressin datalla. Puoli kahden aikaan yöllä päässä jyskytti ja silmiä särki niin kovasti, että oli pakko luovuttaa. Miksi teen itselleni näin? Nykyään vähemmän, onneksi.
Viiden tunnin yönien jälkeen on astetta vaikeampi saada itsensä hereille. Mutta niin vaan on taas päivä puolessa välissä. Tehtävälistat ja kalenterit täyttyy asioista, joita on tehtävä. Toimiston sisäpihalla pauhaa Delete Groupin julkisen osakeyhtiön viemäriauto. Deletellä on hieno brändi-ilme ja logo. Pääsisiköhän heidän verkkosivut uudistamaan joskus meidän, Duden toimesta, pohdin itsekseni.
”Ei auta, töitä on tehtävä”, sanoi Martti Mielikäinen.
