On vaikeaa pysyä kiinni nykyhetkessä. Ajatukset vaeltavat jatkuvasti menneeseen tai tulevaan. Olisi tärkeä muistaa, että tämä hetki on se mitä meillä on ja aika kannattaa käyttää hyödyksi, mieluummin johonkin muuhun kuin murehtimiseen. Mutta se on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Täydellistä päivää ei ole olemassakaan, eikä kukaan voi elää kuin huominen olisi viimeinen. Viimeinen päivä voi olla ihan paska, eikä sille mahda mitään.

Olen useampaan otteeseen tällä viikolla huomannut, että olen kuin potkittu koira, joka pelkää ihmisiä. Sille on syynsä miksi en mennyt eilen katsomaan elävää musiikkia. Loppuunmyydylle keikalle osallistuu paljon ihmisiä. Pelkään, että vastaan tulee niitä ihmisiä, joiden seurassa en voi hyvin. Pelkään rikkoutuvani uudelleen. Triggeröidyn liian herkästi. Olen jo pidempään päättänyt, että mieluummin olen kohtaamatta näitä tunteita.

Terapeuttini mielestä minun pitäisi harjoitella vapaa-ajalla sosialisoitumista. Olen samaa mieltä, vaikka vihaankin ajatusta. Ahdistukseen auttaa kivat kokemukset. Pärjään yksin ja perheen kanssa, mutta jatkuva omissa oloissa oleminen toisinaan lisää ahdistusta. Pitäisi pystyä poistumaan mukavuusalueeltaan.

Käytössä on nyt Queue Personal CRM. Kontaktilistaani läpikäydessä huomaan, että siellä on joukossa jotain vanhoja kavereita jopa 30 vuoden takaa. Useimpiin olen tutustunut hevifestareilla alkoholin vaikutuksen alaisena, toisiin peruskoulussa tai lukiossa. Tuntuisi oudolta yllättäen ilmaantua heidän elämäänsä, 10-20 vuotta viime tapaamisesta. Tuoreempien tapausten kanssa olen hengaillut viimeksi varmaan viisi vuotta sitten. Heillekään en tohdi laittaa viestiä.

Lopulta listalle päätyy 8 ihmistä. Näistä kun pudottaa pois äidin, vaimon ja veljet, jäljelle jää 4 ihmistä. Työkavereiden jälkeen listalla on tasan 1 ulkopuolinen ihminen, joka hänkään ei välttämättä sellainen, jota ammatinharjoittamisen ulkopuolella tapaisi muuten kuin vahingossa. Mutta tämä on hyvä alku. Tässä ne kaverit ovat.

Tiedän myös, että voin palata takaisin yhteisöön omilla säännöilläni. Minun ei tarvitse viettää aikaa ihmisten kanssa, joista en pidä, ja voin lähteä milloin vain. Pitää vain ottaa se ensimmäinen askel. Aion tänä keväänä lähteä tapahtumiin, joista ennen pidin – ihmisistä viis. Otan jonkun näistä kahdeksasta luotettavasta ihmisestä mukaan ja kehitän oman turvallisen tilani kodin ulkopuolelle.

Luovuus on olemassaolemista. 18 kirjaa luettu tänä vuonna ja 19. kirjaksi valikoitui Luovuus ja olemisen taito.

Aamupäivällä ahdistaa. Kävely helpottaa. Illan päätteeksi migreeni.

Tänään on hieman sekava olo. Perjantai. Vapaapäivä, mukamas. Yhdeksän tuntia unta. Palautumiskäppyrät näyttävät 23%, ei treeniä tänään.

Jotenkin takaraivossa puskee koko ajan tulevat deadlinet. Miksi en voi olla vapailla stressaamatta? Pään sisällä on liian monta asiaa meneillään koko ajan.

Illalla menemme lasten kanssa elokuviin. Minecraft-elokuva on yllättävän viihdyttävä. Arvio löytyy Rollekinosta.

Saa olla ihan tyytyväinen viikkoon. Ensi viikolla voi tulla kiire, mutta mietitään sitä sitten.

Nyt on levon aika.

Stressaava päivä. Ei tule kaivattua aikaansaamisen fiilistä. Tuntuu, että liian moni asia jää joko kesken tai kokonaan hoitamatta. Olisipa kaikki aika ja energia maailmassa. Toisaalta, tämä ”ajoissa lopettaminen” on hyvä harjoitus. On osattava päästää irti kontrolleista ja luottaa prosessiin. En ole yksin tämän kanssa.

Toisaalta ”työajan ulkopuolella” sain paljon aikaan. Nytkin tekisi mieli vain avata läppäri ja jatkaa. Mutta työnarkomaniasta ja väsymyksestä ei pääse eroon, jos jatkaa haitallista kierrettä.

Hitto, kun osaisinkin olla ahdistumatta. Edes joskus.

Kelit lämpenee, mutta juuri nyt minua häiritsee kaikenlainen elämöinti kaduilla. Ehkä se johtuu tämän päivän stressistä, joka näyttäytyy vieraana otuksena, kun hetkeen ei olekaan stressannut näin.

Avainasemassa on nyt iltojen pyhittäminen levolle.

PS. WordPress 6.8:ssa on ongelmia mobiili-Safarilla adminin puolella. Onneksi on open sourcea, eli korjaus tulee varmasti pian. Ja jos ei, korjaan itse.