Stressaava päivä. Ei tule kaivattua aikaansaamisen fiilistä. Tuntuu, että liian moni asia jää joko kesken tai kokonaan hoitamatta. Olisipa kaikki aika ja energia maailmassa. Toisaalta, tämä ”ajoissa lopettaminen” on hyvä harjoitus. On osattava päästää irti kontrolleista ja luottaa prosessiin. En ole yksin tämän kanssa.
Toisaalta ”työajan ulkopuolella” sain paljon aikaan. Nytkin tekisi mieli vain avata läppäri ja jatkaa. Mutta työnarkomaniasta ja väsymyksestä ei pääse eroon, jos jatkaa haitallista kierrettä.
Hitto, kun osaisinkin olla ahdistumatta. Edes joskus.
Kelit lämpenee, mutta juuri nyt minua häiritsee kaikenlainen elämöinti kaduilla. Ehkä se johtuu tämän päivän stressistä, joka näyttäytyy vieraana otuksena, kun hetkeen ei olekaan stressannut näin.
Avainasemassa on nyt iltojen pyhittäminen levolle.
PS. WordPress 6.8:ssa on ongelmia mobiili-Safarilla adminin puolella. Onneksi on open sourcea, eli korjaus tulee varmasti pian. Ja jos ei, korjaan itse.
Tässä kirjoituksessa on 153 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:22) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Titityy
Hetkinen? Mitä nämä 13 tuntiset työpäivät ovat? Itsepähän tähän ryhdyin. Kaksi harjoittelijaa meillä Dudella perehdytettävänä, palvelinpäivitys osa 1 ja osa 2.
Haluaisin keskittyä enemmän tuottavaan. Ja sellaiseen konkreettiseen rahaa tuottavaan asiaan. Tiedän että suurin osa työstäni on sellaista, mutta juuri nyt aikaa menee lähinnä teknologiaan ja työntekijöihin. Tiedän, että se on kuin laittaisi rahaa pankkiin kasvamaan korkoa tulevaisuuteen. Kyllä se sieltä vielä tulee se palkinto.
Ehkä eniten harmittaa se kysymys, että tarvittiinko tähänkin taas joku uusi kynnys ylitettäväksi? Tiedän tähän jo vastauksenkin: Tarvittiin. Mutta uskon, että enää on jäljellä tämä kynnys ja sitten alkaa helpottaa. Toivottavasti asiat myös menevät näin ja toivottavasti sama tapahtuu kotiarjessa. En enää jaksaisi epäonnistua yrittäjänä, perheenisänä, aviopuolisona. Tuntuu, että kompastuminen on niin lähellä. Joskus voi käydä paskakin mäihä. Ei elämä pelkkää hyvää tuuria ole. Voitin jo kerran lotossa, kun synnyin tähän universumiin. Kaikki sen jälkeen on ollut plussaa.

Haluan olla optimisti.
En ole nukkunut hyvin sitten perjantain ja lauantain välisen yön. Viime yönä nukuin vähän päälle kolme tuntia.
Se tunne, kun lukitset iltayhdeksältä toimiston ovea kotiavaimellasi. Kun kävelet kotiin väärään suuntaan. Kun kävelet kauppaan ja ihmettelet miksi olet siellä. Kun teleporttaat kotiovellesi ja avaat kotiovea työavaimellasi. Kun laitat suklaalevyn pakkaseen ja pakastepizzan jääkaappiin…
Asiat ovat selvästi hieman vinksallaan.