Aivan liian kiireinen ja kaoottinen päivä. Koko päivä ihmisten tapaamista ja auttelua, mikä on tietysti mukavaa, mutta imee ihmisestä mehut. Olen ennätysväsynyt.

Monessakin mielessä ikävä päivä. Heti aamusta iskee migreenikohtaus, joka menee onneksi ohi muutamassa tunnissa. Tämän jälkeen hieman traumamuistoja kehiin. Työpäivä takellellen, mutta kunnialla kuitenkin.

Huokaus. Synkät päivät saisivat jo riittää.

Illasta Clintti Itäpuun leffa. Jotain hyvääkin.

Eipä voisi maanantaisempi fiilis enää olla. Paitsi, että maanantai on kohta ohi.

Nukun erinomaisesti, mutta muuten aika sekava päivä mm. tästä ja tästä syystä. Voisinpa sanoa, että kahvilakäynti rauhoittaisi, mutta sillä on tänään jostain syystä päinvastainen vaikutus. Jään koodailuissanikin jumiin ja tajuan vasta liian myöhään, että en ole edes syönyt.

Miksi tämä synkkyys jatkuu… on hankala päästä asioiden yli. Tiedän, että ahdistukseni vaikuttaa usein muihinkin. Mutta tuntuu, että en voi tälle yhtään mitään.

Joku saisi korjata tämän minun pääkoppani. En jaksa.

Fediversumissa keskustellaan vähemmistön kokemasta syrjinnästä somessa. Mastodoniinkin on tulossa ominaisuudet, jotka estävät esimerkiksi vihamielisten tahojen vastaamisen julkisiin postauksiin.

Tämä saa miettimään myös omia kirjoituksiani ja sitä miltä minusta tuntuu, kun ei-toivotut ihmiset lukevat niitä, kun jopa suorat vihamieheni lukevat vaikkapa lokikirjaa… Ihan varmasti tätäkin lukee joku, jonka kanssa olen menneisyydessä tietoisesti polttanut sillat, päättänyt olla olematta tekemisissä. Eipä se haittaa, koska en ole asiasta tietoinen.

Siihen asti kun minua ei häiritä, elän, olen ja kirjoitan vapaana kuin taivaan lintu. Onneksi digitaalisilla alustoilla voi estää ja hiljentää, tiettyyn rajaan asti. On minuakin vastaan käynnistetty vihakampanjoita ja alettu luomaan uusia sometilejä. Se on hämmentävää, kun en ole mitenkään radikaali tai provosoiva ihminen. Jotkut suuttuvat pienestä. No, ei mietitä niitä.

Viikonloppu on hiljainen. Varsinkin kun Lotta on kaverinsa synttäreillä. Talossa on suorastaan aavemainen tunnelma. On jotenkin hämmentävää, että tähän pitäisi joskus muutaman vuoden päästä tottua, kun tytär täysi-ikäistyy.