Ryhtiliike

Herään 5:45. Leap Fitnessin Sleep Trackerin älyherätys testissä. Ihan kiva. Yö on mennyt vähän nihkeästi, koska olen pyörinyt aamuyöhön asti. Luonnollista epätyypillisen viivästynyttä kronotyyppiäni on hankala väkisin vääntää eri muottiin.

Herään ajoissa, koska haluan taas aamurytmit käyntiin. Pakko tehdä ryhtiliike, vaikka alkuun jääkin vähemmän unta. Viime yöltä tunteja on kertynyt viitisen tuntia. Vaikka vihaan aamuja (ihan sama mitä sanot, aamut on aina perseestä), yhteiskunta pyörii sen varassa että ihminen herää aikaisin. Puolisollani on luontainen rytmi sellainen, että hän menee yhdeksän jälkeen maate ja herää siinä ennen seitsemää, joten olemme usein eri aikaan hereillä. Haluan tähän jotain muutosta.

Koska varusteet on nyt kunnossa, ennen kaikkea haluan juosta aamuisin. Tänään on mainio tilaisuus pukea uudet trikoot ja hupparin ja lähteä kiertämään järvi. Pieni kolmen asteen pakkanen, eikä ihmisiä missään. Todella mukava juosta. Saan pidettyä nopeaa vauhtiakin yllä, rapiat 5:30 minuuttia per kilometri, ei paha.

Viime aikoina kroppa on jotenkin krakaillut ja tajuan, että en ole juonut vettä kotona ollessa jostain syystä. Siispä testiin Waterminder. Rollen appinvaihtokausi on täällä taas.

Lenkiltä tultua vaimo tekee chia-kaurapuuroa. Yllättävän hyvää marjojen kanssa. Reseptin kysyin äidiltäni, jolla on tapana tehdä minulle samaista puuroa aina kylässä käydessäni.

Innostun tekemään myös vähän töitä MacBook Pro:llani. Lähinnä valmistelen huomista koulutusta, eipähän tule aamulla kiire tai mene sekoiluksi.

Viime vuonna toinen pääsiäispäivä on mennyt lähinnä filosofisia pohtien. Tänään se kuluu ilman mitään suunnitelmia. Ahdistus koittaa kurkkia välillä, mutta koitan työntää sen pois puuhastelemalla kivoja juttuja. Niitä ovat esimerkiksi avoin some, leffat ja pelaaminen.

Uudet kengät

Sunnuntai. Vaivat tiessään. Hyvät yöunet. Hyvä fiilis. Aamupalan jälkeen lähdemme Stadiumiin. Vaimon eiliset kengät eivät olleetkaan järkiostos. Onneksi on kolmenkymmenen päivän takuu. Sanon, että emme lähde kaupasta, ellet ole 200% varma.

Olen lykännyt omien juoksukenkien uusimista, koska olen pärjännyt hyvin vuoden ajan. Juoksukilometrejä kengillä on kertynyt kuitenkin jo 1500km ja liikkeessä huomaan miten kulunut pohja on uuteen verrattuna. Päätään sittenkin satsata jo nyt. Uudet ASICS Gel-Kayanot, uusinta mallia, 200 euroa kiitos. Koska täällä ollaan, uusin samalla koko kevätkauden vaateparren, eli trikooshortsit, trikoot, huppari, Flipbelt-vyö ja juoksupaita lähtevät mukaan. Lompakko on tyhjempi, mutta mies iloisempi. Kelpaa taas juoksennella.

Kotona huomaan, että molemmissa Niken housuissa on paikka avaimelle ja puhelimelle. En olisi tarvinnut 49,99 euron Flipbeltiä. Mutta toisaalta, sinne saa vaikka evästä sitten puolimaratonilla. Tuskin täysin hukkaan menee.

Iltapäivällä boneless-siipiä ja sarjoja. Pelit ei oikein maistu, ei ole peliporukkaa linjoilla, joten loppuilta menee lekotellessa. Mukava rentoilupäivä. Näitä lisää.

Täytyy arvostaa tervettä oloa. Terveys ei ole itsestäänselvyys.

Kaikki on taas hyvin

Hyvät yöunet. Ilo herätä päivään, kun päänsärky on tiessään. Tänään luvassa rentoilua. Käymme päivällä Stadiumissa ostamassa rouvalle uudet kengät lenkkeilyyn, mutta muuten saa olla rauhassa kotona. Vähän jännittää iskeekö päälle taas päänsärky, mutta säännöllisellä syömisellä se pysyy poissa. Sen sijaan sellaista lievää omituista vatsakipua on ollut, jota ilmennyt nyt ihan randomisti. Ehkä pitäisi käydä se vielä tutkituttamassa. Viimeistään kikherne-pinaattisopan jälkeen on hyvä olla, eikä vatsakipukaan enää vaivaa.

Tuntuu kuin seitsenkymppiseltä. Koko ajan jotain paikkaa kolottaa. Kivuista tietysti eilinen koiraepisodi aiheutti lähinnä rokotekohdan puutumisen. Haava ei enää satu. Mutta miksi aina jotain?

Nyt loppuillan kyllä pelaan. En mieti, enkä murehdi. Nyt rätkitään päitä.

Pitkäperjantai

Päivän voi oikeastaan tiivistää näihin:

Kello on vähän yli neljä iltapäivällä. Olen tavanomaisella vapaapäivän 10km juoksulenkilläni ihan normaalisti ja olen siirtymässä Harjun urheilukentän jälkeen lenkkipolulle. Sää on mainio, aurinko paistaa. Huppari on liikaa, hiki valuu. Liki 12 asteen lämpötilassa voisi juosta jo t-paidalla, mutta pelaan varman päälle.

Edessä on mies kahden koiran kanssa. En tunnista koirarotuja, melko pieniä ja tavallisen näköisiä pitkäkarvaisia koiria. Yht’äkkiä molemmat koirat hyökkäävät kimppuuni. En ehdi reagoida, yritän väistää ja kaadun maahan märkään lumihankeen. Omistajalta lipeää ote talutushihnasta ja toinen koirista puraisee pohkeestani. Molemmat haukkuvat ja murisevat, hampaat esillä ja uhkaavan näköisinä. Juoksen karkuun. Pysähdyn turvallisen etäisyyden päässä ja tarkistan miten kävi. Jalassa ei vielä näy mitään.

Olen parinkymmenen metrin päässä miehestä ja hänen koiristaan. Katson ensin jalkaani ja sitten miestä, hämmentynyt ilme kasvoillani. Olen edelleen shokissa. Mies huutaa sammaltaen, ”sori, en nähnyt yhtään!”. Hän huojuu ja on selvästi päihtynyt. En jää selvittelemään asiaa, vaan jatkan hölkkäämistä Harjulle.

Hetken päästä pysähdyn taas. Jalkaa kirvelee. Vedän lahkeen ylös ja näen verta. Alkaa huippaamaan, paniikit tulille. En todellakaan muista olenko saanut jäykkäkouristusrokotetta aikuisiällä. Entä, jos tulee sepsis? Tai jokin muu bakteeri- infektio? Jalkani amputoidaan ja kuolen kitumalla siitä huolimatta.

Vaimo tulee hätiin tulkittuani kryptistä ”apua”-viestiäni. Tilaamme taksin päivystykseen. Ei ole juuri jonoja, joten pääsen heti hoitoon. Lääkäri sanoo, että ei ole mitään hätää, pintanaarmu vain. Antavat Tetanus-rokotteen, koska tiedoissani ei näy edellistä kertaa. Rokotteen antaneet hoitajat ovat ystävällisiä. Muistan taas miksi Suomi on hyvä maa. Täällä saa lähtökohtaisesti aina hyvää hoitoa.

Kun tulen huoneesta, purskahdan itkuun. Ahdistus helpottaa ja odottelen, jotta varmistuttaisiin ettei allergisia reaktioita tule piikistä.

Kotimatkalla taksinkuljettaja on mukavan puhelias. En yleensä puhu kuskeille, mutta nyt on kuin olisi vanhan kaverin tavannut. Uskaltudun kertomaan jopa kuskille lenkkikokemuksestani. Kuljettaja kertoo, että hänellä on kaveri joka lopettaisi ongelmakoiran, vaikka eläinrakas onkin. Kaikkia ei kuulemma voi auttaa. Päivystyksen edustalla olevalta taksitolpalta lähtee varmaan kaikenlaisia ihmiskohtaloita ja tyyppi kuulee varmasti kaikenlaista. Minunkaltaiseni lenkkeilijä on vain yksi tuhansista.

Kotona päälle pamahtaa migreeni. Siinä meneekin loppuilta. Päähän sattuu vielä tätäkin kirjoittaessa. Olen juuri menossa nukkumaan.

Elämässä voi sattua mitä vain, milloin vain. Mutta ainakaan en kuollut tänään. En vielä. Memento mori.

1 3 4 5 6

Kirjoitukset kalenterissa

huhtikuu 2023
ma ti ke to pe la su
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930