Tavallista, tylsää arkea

Aikaisin nukkumaan. Ihan hyvät yöunet. Jälleen herään päivään hieman ”tylppä” fiilis. En puhku juuri nyt intoa. Aamut ovat yhtä perseestä kuin aina ennenkin. Mikään ei suoranaisesti vituta, mutta ei erityisemmin ilahdutakaan. Mitäänsanomaton fiilis.

Ehdin syödä aamupalan. Aamukahvi jää kesken, tulee pieni kiire ehtiä bussiin. Seuraavana vuorossa hieronta. Hieroja-Tinon kanssa on aina mukava jutella. Ollaan tunnettu jo kohta kaksitoista vuotta. Tino sanoo, että jalat ovat erimittaiset, löytyy virheasentoja ja ranka on keskikohdaltakin tukossa. Ei siis mikään ihme, että lenkitkään ei suju. Virheasennossa juokseminen aiheuttaa kipuja ennemmin tai myöhemmin.

Vanha PT Tino on sitä mieltä, että lepo voisi olla nyt paikallaan. Uskotaan. Aion malttaa nyt perjantaihin asti. Tino antaa myös hyvän vinkin siitä miten peruskestävyyslenkeille on hyvä yhdistää lihaskuntotreeniä ottamalla reitille kolme ulkotelinevoimistelupistettä ja tekemällä niissä tietyt toistot. Loistava vinkki, kiitos Tino!

Hieronta-manipulaatiokäsittelyn jälkeen on taas entistä ehompi olo. Silmissä vilkkuu, kun veri alkaa kiertämään ja hermostot toimimaan. Kävelen varovasti kotiin saakka, vaikka jalka ei oikein halua ottaa maata vastaan kunnolla. Kävelykin vihloo. On tainnut tulla treenattua väkisin liikaa.

Ehdin kotiin avaamaan tietokoneen, kun muistan kalenteri-ilmoituksesta, että kohta on näöntarkastus. Ei muuta kuin ulos ja optikkoliikkeeseen, jatkoa keskiviikon tapahtumiin, tai oikeastaan jo 17.1.2022 tapahtumiin. Näköni on huonontunut. Oikea silmä on -1 ja vasen -0.5, yhteismiinukset -1.25. Pitää alkaa miettimään taas uusia laseja. Parin vuoden välein tämä kuvio taitaa toistua.

Pääsen aloittamaan työt vasta lounaan jälkeen, joten hommia on jatkettava vähän pidempään. Etänä on mukavempi naputella pitkää päivää jostain syystä. Ehkä kun on jo ”valmiiksi kotona”, eikä tarvitse miettiä ”töiden lopettamista”.

Kahdeksan aikaan illalla lopettelen työhommat. Päivä valui taas jonnekin. Thai cube mikroon ja syömään… tavallista, tylsää arkea. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.