Valon Kymppi

Herään melko perinteiseen, sateiseen syysperjantaihin. Fiilis on hyvä. Nukun hieman pommiin, kun epähuomiossa näppäsen herätyksen pois päältä, vaikka alunperin olen ajoissa jo ennen seitsemää valveilla. Klassinen kasilta ylös ja kiire meinaa tulla.

Koko päivän ajan ahdistus ja ajatukset illan Finlandia Marathon-kisassa. Kympin pätkä ei ole matka eikä mikään, mutta silti vielä vaan ajatus kiertää kehää. Miksi pitikin osallistua?, kysyn itseltäni uudelleen ja uudelleen.

Koodikatselmoinnin jälkeen saavun kotiin ja puen heti treenivaatteet päälle. Syön proteiinipatukan ja banaanin. Hieman hirvittää lounaaksi syöty nepalilainen. Sentään älysin ottaa vain yhdellä chilillä.

Muistan viiden jälkeen, että ei hitto, pitiköhän sinne jotenkin erikseen ilmoittautua. Viime vuoden osallistuminen siirrettiin automaattisesti tälle vuodelle, mutta pitiköhän minun jotain vielä tehdä? Katson sähköpostini. Hittolainen, sinne on tullut huhtikuussa jokin ilmoittautumisjuttu, joka olisi pitänyt hoitaa 5.9. mennessä. Lähden pikavauhtia Paviljonkiin ilmoittautumispisteelle. Onneksi asun ihan vieressä.

Hetken hakemisen jälkeen löydän Paviljongin D-rakennuksen. Eipä sieltä osallistujista nimeäni löydy… ei muuta kuin jälki-ilmoittautumispöydälle täyttämään lappua. Selitän tilanteeni ja näytän puhelimestani viime vuoden järjestäjän minulle lähettämää viestiä, että osallistumisoikeuteni siirretään. Näytän koiranpentuilmeeni, niin hyvin kuin sen osaan. Kassalla sanotaan, ettei tarvitse maksaa, että selvitellään mutta mene vain juoksemaan, ei hätää. Mukavaa porukaa. Pyydän vielä ohjeet ensikertalaiselle.

Palaan kotiin, laitan numeroni 2841 hakaneuloilla paitaani. Yllättävän hyvin saan numeron aseteltua rintakehän päälle tasaisesti ja suoraan. Vedän kotona verryttelyt. Laitan rouvalle linkin livetuloksiin ja lähden hyvissä ajoin puoli kasiksi maaliviivalle. Vedän ohjatut verryttelyt paikan päällä ja pian alkaa lähtölaskenta.

Kun on aika lähteä juoksemaan, adrenaliinia virtaa jalkoihini. Ohitan ison lössin porukkaa kiertäen vasemmalta ja mutkitellen oikealta. Katson kelloani ja huomaan juoseeni kilometrin pätkän vähän liian lujaa. Vauhti on neljä ja puoli minuuttia kilometri, kun maksiminopeuteni on yleensä jotain vähän päälle viiden luokkaa. Näin en jaksaisi kovin pitkään, joten päätän hieman hidastaa.

Jalat pökkelöityvät taas, ei perhana. Kolmen kilometrin kohdalla alkaa särkeä sääriä ja porukka livahtaa ohi. Tiedän, että kipu on vain hetkellistä, koska jalat eivät ole tottuneet asfalttiin. Olen juossut liikaa polkuja viimeiset pari kuukautta, enkä ole älynnyt treenata vauhtilenkeillä ja asfaltilla juuri yhtään. Saan kuitenkin vauhdin pidettyä alle kuudessa koko ajan, koska tavoitteeni on alittaa tunti, mielellään alittaa ennätysaikani 54:20. Tässä kohtaa matkaa se tuntuu kaukaiselta haaveelta.

Olen päättnyt juosta ilman kuulokkeita ja keskittyä suoritukseen. Kuulokkeitta juokseminen pää tuntuu yllättävän tyhjältä. Tämä on puhdasta autuutta, kun ei ajattele mitään. Keskittyy vain matkaan, kipuun, puuskutukseen. Jossain vaiheessa saan lisää virtaa ja otan nopeita spurtteja. Tuntuu hyvältä ohittaa ihmisiä siinä kohtaa kun on itse juossut jo yli viisi kilometriä. Huomaan jossain kohtaa veljeni menevän nopeaa ohi. Hyvä Uuppi! Hän on vielä vetreä parikymppinen ja pitkä jaloistaan.

Vaikka samaa reittiä juoksee nyt 500 muutakin, yritän olla vertaamatta itseäni kehenkään muuhun kuin itseeni menneisyydestä. Se on yllättävän vaikeaa, kun paidoissa näkyy ties minkä juoksuseuran logoja. Tuntuu, että olen amatööri ammattilaisten joukossa ja jään yhä vain taaemmas porukkaa.

Vihdoin koittaa viimeiset kilometrit ja vedän kunnolla lisää vauhtia. Loppumetreillä jalat ovat aivan hapoilla, mutta vedän silti maksimit Lutakkoon tultaessa. Maalissa meinaa kaikki paikat krampata. Saan mitalin kaulaan ja pussillisen kaikkea mahdollista urheilijan evästä. On patukoita ja vegesipsejä ja vaikka mitä. En pysty keskittymään mihinkään ja kittaan heti puoli litraa vettä, vähän urheilujuomaa päälle.

Kun olen jotenkuten saanut itseni takaisin elävien kirjoihin, veli tulee höpöttelemään matkasta. En ole vielä vilkaissutkaan omaa aikaani, mutta veikkaan että olen ylittänyt itseni. Katson Stravan liikkeelläoloaikaa ja hämmästyn. 53:56 minuuttia. Se on paljon parempi kuin aiempi ennätykseni 54:20. Virallinen aika asettuu 54:11 min. Kyllä saa tyytyväinen olla.

Kisapäivitys kokonaisuudessaan heti juoksun jälkeen:

Ekat kisani ikinä ja hyvin meni! Väkeä kuin pipoa, 500+ juoksijaa mukana. Jännitin ihan hirveästi ja adrenaliinia oli jaloissa. Virallinen sijoitukseni 80/231. Virallinen aika: 54:11, Stravan aika 53:55. Joka tapauksessa voitin oman aiemman kympin ennätykseni, joka on 54:20. Saa olla tyytyväinen, kun tavoiteaikani oli ”kunhan alle tunnin menee”.

Ohittelin paljon väkeä alussa ja lopussa. Klassinen säären puutuminen tapahtui kolmen kilometrin kohdalla, mutta katosi sitten. Veikkaan että johtuu puhtaasti siitä, että en ole juossut viime aikoina asfaltilla, vain poluilla. Vatsa ei reistaillut ollenkaan ja muutenkin jalka kulki. Lopussa heitti hapoille.

Tuntuu, että sain hyvin pidettyä maksimivauhtiani yllä. Se on siinä 5:29min/km kieppeillä. Välillä lyhyitä nopeampia spurtteja. Mäet oli pahoja, mutta vedin nekin juosten. Voittajafiilis!

En tiedä onko kisat minun juttuni, mutta olen iloinen että uskalsin osallistua. Nyt kelpaa.

Tulokset

Kisan jälkeen maistuu sauna. Nyt kelpaa rentoutua.

Kantti lähteä. Ylitin itseni monessakin mielessä. Ko-va. Hyvä minä. Hyvä me.

Kirjoitukset kalenterissa

syyskuu 2022
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930