↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Järjestelmäpäivityksiä ja silmälaseja

205 sanaa

Eilen illalla asensin Windows 11 -päivityksen pöytäkoneeseeni. Se oli virhe ei pelkästään siitä syystä, että Windows 11 ei ole välttämättä vielä aivan vakaalla tasolla, vaan myös siksi, että nukkumaanmeno venähti. Samalla hieman siivoilin ja purin turhia, käyttämättömiä sovelluksia pois. Yöpuulle pääsin vasta puolilta öin, vaikka väsytti jo huomattavasti yhdeksän aikaan illalla. Olisi pitänyt kuunnella itseään ja mennä pehkuihin aikaisemmin. Uudesta Windowsista ehkä juttua myöhemmin. Nyt ei jaksa.

Tänään tuli vihdoin tammikuun alussa tilaamani Zennin silmälasit. Jotenkin häiritsee Synsamin silmälasisopimus, jonka tein aikoinaan ja haluan siitä jossain vaiheessa eroon. Halusin myös kokeilla, ovatko Zennin lasit oikeasti huhupuheiden arvoiset. Oli aika helppoa syöttää omasta optikkoliikkeen kortista tiedot palveluun ja laittaa tilaus sisään. Lasit tulivatkin perille yllättävän sutjakkaasti. Yhdeksäntoista euron tullimaksu ja viikossa perile.

Lennonit vaihtuivat Jobseihin.

Poika sanoi heti kakkulat päässäni nähtyään: ”Isi, näytät ihan tiedemieheltä!”. Mukava kehu. Lasit tuntuvat alkuun hieman kummalliselta, mutta johtunee erilaisesta linssityypistä ja siitä, että näissä laseissa on tehot lähelle ja kauas. Zennin sivujen mukaan ei ole syytä huoleen. Vaihdan mieluusti näihin, vaikka aiemmissakaan ei mitään vikaa ollut. Nyt saan kuitenkin hyvän syyn pysäyttää tuon Synsamin sopimuksen heti kun määräaika päättyy. Mukavaa, että koko homma maksoi tulleineen ja postikuluineen vajaat 80 euroa. Ei paha.

Kiireinen viikko tiedossa. Huomenna jatketaan palvelinten asentelua, tarvittaessa vaikka läpi yön.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.