Kesäkuun puolimaraton

Lauantaipäivä kuluu kokonaisuudessaan Sony-tilin (PS4) ja puhelimen ROM-testailujen kanssa säheltäessä. Lenkki jää kokonaan välistä puhelimen soft brickin takia. saan kuitenkin homman selvitettyä ja nyt onkin mainio Pixel Experience sisässä.

Alkaa rytmi tasoittumaan, nimittäin sunnuntaina herään yhdeksältä pirteänä päivään, alla reilut seitsemän tuntia unta. Aamupalaa, kahvia ja hetki nörttäilyä. Iltapäivällä lähden juoksulenkille. Ajattelen, että juoksen vähintään kymmenen kilometriä, mutta sitten päätänkin lähteä tutkimaan uusia maisemia ja käännyn Holstissa Lohikoskelle vievälle sivupolulle. Päädyn Käsälän rantaan. Kyllä, Käsälä. Sen niminen paikka on Jyväskylässä, enpäs tiennytkään. Se on jossain Lohikosken Lahjaharjun välissä.

Jatkan Käsälästä eteenpäin. Polku vain jatkuu ja jatkuu. Kymmenen kilometriä tulee täyteen ja tajuan, että minunhan pitää juosta vielä takaisinkin. Tiedän jo tässä kohtaa, että lenkki venyy. Noin 15 kilometriä on hauskaa juosta, mutta sitten alkaa nälkä ja särky. Aamupalan ja välipalan voimin puolimaraton on aikamoista rääkkiä… Aivan suunnittelematon teko, mutta tulipahan vedettyä. Koko lenkkiloki löytyy Stravasta.

Kotona varhaispottuja naamaan ensihätään, sitten pizzan tilailuun.

Loppupäivä toipuilua. Nyt ei passaa pariin päivään juosta. Kävelyllä voisin ehkä käydä aamusta, jos jalat kantavat. Tai sitten vasta tiistaina.

Kirjoitukset kalenterissa

kesäkuu 2022
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930