Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.
Kesä. Lämpöä, rauhaa, aurinkoa… lehdet humisevat tuulessa ja kasvoille pöllähtää kuumaa ilmaa. Hiukset hulmuavat. Mieli lepää.
Kesäaamu. Kirmaan innoissani lehtimetsässä. Pelkkää hymyä. Metsässä ei ole muita kuin minä, puut ja näkymättömät rölliystäväni. Tuuli koettelee puita ja heiluttaa niiden lehtiä iloisesti. Aurinko on nousemassa ja paistaa vaahteranlehtien läpi. Hymyilen vaahteralle takaisin. Ihanaa huomenta Herra Vaahtera!
Makaan maassa ja katson taivasta. Pilvet liikkuvat. Pilvipeite rakoilee ja auringonsäteet valaisevat kasvoni. Kesän tuoksu laittaa minut nukkumaan. Kesä kuiskaa korvaan suloisella tavallaan, ei mitään hätää. Nuku vain.
Herään. Tuntuu kuin olisin nukkunut ikuisuuden, sillä ruoho on niin ihanan pehmeää. Taivaalta tippuu tippa kasvoilleni. Mikä nyt on hätänä? Ei saa itkeä. Mutta vettä ei kuitenkaan rupea satamaan. Ruoho on yhtä pehmeää kuin eilenkin. Ja aurinko lämmittää…
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
