Burnout edellyttää stressiä ja paineita

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 4 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Samasta aiheesta jatkuu, mutta ”takki tyhjänä” ei osaa muusta kirjoittaakaan. Hyvällä tavalla ”takki tyhjänä”, sillä viikonlopun voikin hengähtää. Yhä useampi kuulumisia kysellyt tuttava tai kaveri on varoitellut burniksesta, mutta vastaan aina samalla tavalla: siihen asti kun ei piinaa, stressaa tai ole paineita niin kaikki on hyvin. Omaa jaksamista en ole toisaalta kuunnellut pitkään aikaan, mutta tuntuu siltä että kaikki menee putkeen.

Koin burnoutin tapaisen noin seitsemän vuotta sitten, vuonna 2007. Masennusdiagnoosin lisäksi virallinen nimitys taisi olla ”uupumus” tai ”työuupumus”, en enää muista tarkkaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ei ihan pysynyt mukana, mutta kyllä ne merkit oli helppo tunnistaa. Sitä jatkui pitkään. Teki asioita, vaikkei olisi jaksanutkaan.

Yrittäjänä tahti on varmaan kymmenen kertaa kovempi kuin aikoinaan, mutta jaksamisen tai henkisen kunnon heikkenemisestä ei ole tietoakaan. Välillä on pää pyörällä ja fyysisestikin aivan töttöröö, mutta henkinen virkeys on mitä parhainta. Viikosta toiseen jaksaa eteenpäin kun muistaa pitää päivän tai parin viikosta sellaisena, ettei tee mitään työhön liittyvää tai keskittyy itselleen mukaviin asioihin unohtaen hetkeksi kaiken muun. Ja vielä kertaakaan ei ole harmittanut herätä aamulla töihin – vaikka kuinka väsyttäisi.

Minulla järjen säilyttämisessä mielekkään työn lisäksi on auttanut loistavasti viikonloput; elokuva tai pari viimeistään viikonloppuisin, saunominen, olut, omat projektit, vaimo ja lapset ja ne lauantait tai sunnuntait, jolloin on vaan mukava istua sohvalla, ottaa voimatorkkuja, käydä kävelyllä ja ihan ”olla vaan”.

Kiireinen elämä ja täyteen buukatut viikot eivät siis välttämättä edellä burnista, vaan pitävät mielen virkeänä. Kun burniksen on kerran kokenut, sitä osaa välttää paremmin.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. Eetu Karppanen (@kyyjonssoni)

    Hyvä kirjoitus.

    Kyseinen aihe on paljon ollut tapetilla myös omassa elämässä, sillä erityisesti nyt täysipäiväiseksi yrittäjäksi lähdettyäni on saanut huomata sen, että ilolla tekee pitkää päivää. Aloittaa aikaisin ja lopettaa myöhään, vaikka selkeästi huomaakin fyysisen väsymyksen. Aiemmin jo sivutoimisen yrittäjyyden kanssa painiessa olen tietoisesti tehnyt päätöksen, että yksi päivä viikosta on aina pyhitetty parisuhteelle ja vapaa-ajalle ilman töitä.

    Toki sitä aina miettii, että mihin asti oma kyky jaksaa taipuu, mutta uskon vahvasti samaan ajatukseen että intohimolla asioita tehdessä jaksamista löytyy. Stressi on toki tekijä, joka kuuluu yrittäjyyden, projektihallinnan ja yleisen tekemisen ympärille. Itse olen kuitenkin löytänyt siihen keinoksi riittävän suunnitelmallisuuden ja sen, että kalenterin ”jaksottaa”, jollon tietää ainakin pääpiirteittäin mitä milloinkin tapahtuu ja pitää tehdä. Sen pohjalta osaa myös sanoa helpommin ei, jos ei oikeasti kerkeä – välttää aika paljon stressistä kun on omien resurssiensa puitteissa.

    Pidettäköön siis jatkossakin kalenterit täynnä :).

  2. Rolle

    Kuulostaa siltä, että tiedät mistä puhun. :) Nimenomaan, aikataulutus ja järjestelmällisyys vähentää stressiä kun tietää missä mennään. Omiin muroihinsa ei kannata kusta ottamalla liikaa hommaa liian lyhyelle ajalle. ”Terve stressi” on sitä että miettii miten asiat menee eteenpäin. Haitallinen ja vaarallinen stressi on paineet, jotka kasautuvat kaaoksenomaisesti kun huomaa ettei riitäkään aika tai jaksaminen. Ei se kiireisyys, vaan se miten asiat on järjestetty paikoilleen.