Avainsana: kuulumiset
-
Mitäänsanomatonta tuubaa jaksamisesta ja vapaa-ajan motivaatiosta
Jaksaminen on kadonnut jonnekin. Mutta kuten joku sanoi, ei aina tarvitse jaksaakaan. Työpäivät ovat olleet kiireisiä, mutta töissä on mennyt loistavasti. On mahtavaa saada työstä hyvää palkkaakin, pitkästä aikaa. Vapaa-aika on kulunut täysipainoisesti perheen, koodaamisen ja elokuva-harrastuksen ympärillä. Muutama viikko sitten selkäni rusahti kumartuessani niin että en pystynyt loppu-iltana kuin makaamaan. Säikähdin sitä järisyttävää kipua, vaikka tapani mukaan vaatimattomana en…
-
Nahkahääpäivä 2.7.2011 – näin Rolle meni naimisiin
Päivä on vaihtunut, mutta itse elän vielä lauantaita 2. heinäkuuta. Vietimme juuri kolmatta hääpäiväämme 2.7.2011, eli nahkahääpäivää. En hankkinut vaimolleni häälahjaksi mitään nahkaista. Meillä oli melkein tavallinen päivä, katsottiin Rango -niminen elokuva ja pidettiin herkutteluilta. Vähän harmitti kun ei saatu Lottaa hoitoon mihinkään tällä kertaa, mutta ehtiihän tässä vielä jossain käydä tuulettumassa joku toinen päivä. Häämme olivat aikanaan vaatimattomat. Kävimme…
-
Kesäkuulumisia – työn iloa ja univelkaa
Minulla on edelleen univelkaa juhannuksesta, jolloin rymysin mm. hevitoimittajana Metallimusiikki.netin edustajana Nummirockissa tutussa leirissä tuttujen hevi-ihmisten kanssa kolmisen päivää. Oli niinkin rankkaa, että pisti miettimään jaksanko enää ensi vuonna. Olen tulossa vanahaksi. Toisaalta näin ajattelin viimekin vuonna. Saa nähdä taas. Toisaalta enpä osaa enkä edes halua ajatella vuotta eteenpäin, sen näkee sitten. Univelkaa on kertynyt paljon, kuten jo unipäiväkirjassanikin päivittelin.…
-
Rollen kesäkuulumisia
Kirjoitin viimeksi perinteisiä kuulumisia joskus vapun jälkeen. Syynä on monikin asia, yksi varmasti elämänlaadun parantuminen, uskomatonta kyllä. Enää ei edes huvita olla kotona tietokoneen ääressä niin paljon kuin aikoinaan. Arkisin vapaa-ajalla olen nykyään melkoinen hedonisti, yritän lepuuttaa aivojani mahdollisimman hyvin. Ehkä siitä syystä ei huvita eikä jaksa tehdä mitään mikä vaatii tarkempaa ajattelua, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Vapaa-ajalla olenkin…