-
Kesäkuulumisia – työn iloa ja univelkaa
Minulla on edelleen univelkaa juhannuksesta, jolloin rymysin mm. hevitoimittajana Metallimusiikki.netin edustajana Nummirockissa tutussa leirissä tuttujen hevi-ihmisten kanssa kolmisen päivää. Oli niinkin rankkaa, että pisti miettimään jaksanko enää ensi vuonna. Olen tulossa vanahaksi. Toisaalta näin ajattelin viimekin vuonna. Saa nähdä taas. Toisaalta enpä osaa enkä edes halua ajatella vuotta eteenpäin, sen näkee sitten. Univelkaa on kertynyt…
-
Jyväskylän Liikenne hämmentää taas
Siinä minä olin, normaalisti odottamassa bussia kello 7.20, Huhtakeskuksen pysäkillä. Bussin olisi pitänyt tulla jo, mutta minuutit vilisivät puoli kahdeksan kohdalla. Bussi tulikin, mutta ei oikea bussi. Sen kyljessä ja edessä luki SIIRTOAJO. Ei ottanut meitä kyytiin. Hämmennyksen valtaamana odotin lisää. Hetken päästä tuli seuraava bussi, tuttu ja turvallinen 25K. Ovet aukenivat, mutta kuljettaja korotti…
-
Irssin ilmoitukset reaaliajassa Android-puhelimeesi
HUOM: Tämä opas on vanhentunut. Lue uudempi tästä linkistä! Irssin käyttäjät törmäävät usein ”ongelmaan”. Koska irssi pyörii Linuxilla, yleensä aina etäkoneella, se on useimmiten aina päällä. Ihmiset ottavat usein yhteyttä, vaikka olisi poissa-tilassa. Tällöin yhteydenotoista ei tule ilmoitusta, eikä niitä välttämättä huomaa – aina kun ei jaksa tai tajua laittaa sitä puttya tai komentoriviä päälle…
-
Kuinka kieltäytyä uskonnollisesta suoramainonnasta kohteliaasti?
Kirjoitin viime syksynä viittomakielisistä jehovantodistajista, jotka kävivät ovellamme. Samat tyypit ovat häiriköineet enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ovat he kai tulleet useamminkin, mutta niinä kertoina emme ole olleet kotona tai avanneet ovea. Mutta niinä kertoina joina olen vahingossa avannut kurkkaamatta ensin ovisilmästä tai olen odottanut jotakuta toista, niin siellähän he ovat. En osaa suoraan olla tyly…