Jyväskylän Liikenne hämmentää taas

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Siinä minä olin, normaalisti odottamassa bussia kello 7.20, Huhtakeskuksen pysäkillä. Bussin olisi pitänyt tulla jo, mutta minuutit vilisivät puoli kahdeksan kohdalla. Bussi tulikin, mutta ei oikea bussi. Sen kyljessä ja edessä luki SIIRTOAJO. Ei ottanut meitä kyytiin.

Hämmennyksen valtaamana odotin lisää. Hetken päästä tuli seuraava bussi, tuttu ja turvallinen 25K. Ovet aukenivat, mutta kuljettaja korotti ääntään ”Älkää tulko sisään!”. Lisää hämmennystä. Itsekseen mutisten kuljettaja juoksi SIIRTOAJO-bussiin ja takaisin, jonka jälkeen huusi ”Ja nyt kaikki matkustajat voivat siirtyä tuohon toiseen autoon!”. Menin lauman mukana toiseen bussiin, jonka lippukone ei toiminut.

image

Ottaessani mukavan asennon tuumin josko vihdoinkin pääsisimme matkaan. Kuski istui paikalleen ja huusi seuraavaksi: ”Nyt ne pysäkillä olleet voivat tulla maksamaan!”. Kävin leimaamassa korttini ja palasin paikalleni. Bussi lähti liikkeelle ja matka sai alkaa.

Missään vaiheessa ei meille matkustajille kerrottu yhtään mitään. Hajosiko edellinen bussi? Oliko 20 yli lähtevä bussi liian myöhässä ja tällä yritettiin voittaa aikaa? Ei olisi ensimmäinen kerta, sillä ”liikaa myöhässä” oleva 5/26 tekee aina niin että joko jättää tulematta kokonaan tai jättää pysäkkejä välistä. Mitä oikeasti tänä aamuna tapahtui, se jää mysteeriksi.

Jyväskylän liikenne on usein pahempi kuin VR. Pienikin arvostelu julkisisia liikennepalveluja kohtaan ropisee tällaisten asiakaspalvelutöppäyksien myötä. Kyllä linja-autonkuljettaja on asiakaspalvelija siinä missä R-kioskin myyjäkin. Linja-autoja ei (ainakaan vielä) aja robotit. En taida silti jaksaa reklamoida Jyväskylän liikenteelle asti, sillä saatan juuri ja juuri ehtiä töihin.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Pinatapai

    ”En taida silti jaksaa reklamoida Jyväskylän liikenteelle asti, sillä saatan juuri ja juuri ehtiä töihin.” – SoMen vaikutus yritysten toimintaan: Kielteiset kokemukset niiden toiminnasta jaetaan blogeissa, Twitterissä jne. yleiseen tietoon. Ne saa aiempaa laajempaa huomiota ja yritysten on siis aiempaa enemmän mietittävä toimintaansa… Ehkä? Vai onko asialla käytännössä kuitenkaan mitään merkitystä…

  2. Rolle

    Pinatapai, Juuri näin tykkään itsekin ajatella ja niinhän se yleensä onkin. Kiitos kommentista.

  3. kalle

    Hauska nähdä kuinka myöhästelystä syytetään aina busseja. Onko kukaan koskaan ajatellut omalla järjellä miksi autot ovat myöhässä. Vaikuttaisiko Jyväskylän liikennesuunnittelu mm. Tourulan ja Rajakadun ruuhkat aikatauluihin? Ei varmaan, kyllä se on varmasti bussien ja kuljettajien vika kun ovat myöhässä. Tai liikenteen, kun ei pysty ennakoimaan ruuhkia.

    Bussi ei ole taksi. Ja samalla lailla se se joutuu ruuhkissa seisomaan. Myös järjellä ajateltuna matkustajamäärien arviointi voi olla hyvin vaikeaa. Tänään tulee 60, huomenna 10.

    Kyllä pesäpallokaupunki voisi jotain tehdä joukkoliikenteen sujuvuuden parantamiseksi. Painotan sanaa kaupunki.

  4. Rolle

    En tässä kritisoinut oikeastaan myöhästymistä, kun ei käynyt ilmi myöhästyttiinkö vai hajosiko bussi. Kritisoin enemmänkin asiakaspalvelua, tai sen olemattomuutta.

  5. riiamaj

    Kymmnenen vuotta olen odotellut edes toista bussivuoroa välille keskusta-Viherlandia. Minusta on kohtuutonta, että kaupunkialueella joudun odotteleman tunnin keskustassa jatkovuoroa palatessani työpaikaltani Palokasta. Sitten vielä, kun tämä ainutkin vuoro sattuu olemaan myöhässä on kyllä pinna koetuksella. Mitkään palautteet Liikenteelle eivät auta näköjään – niin ovat jääräpäisiä.

  6. Saarijärven Paavo

    Noita palautteita tulee monia kymmeniä – ellei jopa satoja – viikossa. On mahdotonta vastailla kaikkiin viesteihin ja saada asiat kuntoon. Jos haluaa saada palautteen perille, silloin on soitettava suoraan toimitusjohtaja Rauniolle tai mentävä juttelemaan hänen kanssaan (Sorastajantie 5).

    Vuonna 2014 tulee kilpailutus, joten on hyvin mahdollista, että väli Viherlandia-keskusta tulee supistumaan entisestään (kuten myös moni muukin linja). Nauttikaa nyt vielä kun voitte.

    Linja-autonkuljettaja ei ole velvollinen ilmoittamaan syytä, minkä takia linja-auto on myöhässä. JOS asiakas erikseen kysyy, hänelle voidaan kertoa.

  7. Rolle

    Kiitos kommentistasi. Uskon kyllä, että palautetta tulee :)