-
Legendaarista
Legendaarista, todellakin. Arvatkaapa mitkä tunnit ovat seuraavaksi? No tietysti ranskan kaksoistunti. Oli pakko tulla taas legendaarisesti kirjoittelemaan koulun kirjastoon. Rolleweb on jotenkin nukahtanut, mutta ei sentään kuollut. Minkäs koululle mahtaa, lukiolaisen elämä on vain tällaista. Ja pitäähän joskus opiskellakin. Tämä maanantai ei tunnu niin kauhealta kuin viimeksi (vaikka neljään onkin), koska viikonloppuna sai nukkua univelat…
-
Tavallista huomenta
Tänään heräsin taas tyypillisesti valmistautumalla koulupäivään cappucinon avulla. Koulu alkaa maanantaisin kymmeneltä, tiedätte jos olette katsoneet lukujärjestystäni koulu-osiosta. Ajattelen paljon, olen aina ajatellut. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Äiti on kertonut lapsuus-ajoistani; esimerkiksi kerran olin istunut ainakin kaksi tuntia keittiön pöydällä vaipoissani ja miettinyt jotain ja olin silloin nuorempi kuin kolmevuotias. Viikonloppu…
-
Legendaarisesti ennen ranskan tuntia
Päätin taas poiketa legendaarisesti kirjoittelemaan kuulumisia ennen ranskan tuntia. Tänään meillä ei ollut aamulla 8-10 kemian tunteja, koska opettajamme oli tiedemessuilla Helsingissä. Kerrankin sain nukkua pitkään. Eilinen päivä meni nukkuessa. Kun pääsin koulusta, lähdin kitaratunneille ja heti niiden jälkeen menin nukkumaan ja nukahdin heti. Heräsin kahdeksalta johonkin ja olisin jatkanut unia aamuun asti jos minulla…
-
Väsynyttä
Huomenta! Olen nukkunut tällä viikolla todella huonosti, luulisin että yhteensä 20 tuntia. Eilen olisin mennyt nukkumaan heti koulupäivän päätyttyä, mutta oli niin paljon kaikkea tekemistä. Tulikin aika paha burnout. Olin siinä sitten kahdeksaan asti aivan maassa, en tehnyt mitään. Mutta sitten ryhdistäydyin ja tein läksyt ja kaikki muutkin hommat, paitsi kuvistyöt ja heti tuntui paremmalta,…
-
RanskaaranskaaranskaaranKsaa…
Oli pakko taas poiketa kirjoittamassa ennen ranskan tuntia. Kello on kymmenen yli yksi ja tänään pääsen jopa kolmelta. Poltin aamulla uudet biisit RW:lle ja nyt kuuntelen niitä koulussa. Levy tuli täyteen metallia ja hardrockia, vähän punkiakin taisi joutua sekaan. Sonata Arctica ja Nightwish ovat avanneet silmäni. Kuuntelen nykyisin melko paljon progressiivista rockia, metallia ja sonataa.…