-
Musiikin säveltäminen – esittelyssä oma levy menneisyydestä
Olen aina tykännyt asioiden tuottamisesta, luovasta hommasta. Se ei ole rajoittunut ainoastaan kirjoittamiseen, koodiin ja piirtelyyn, vaan tykkään myös musiikin tekemisestä. Ensimmäiset omat melodiat sävelsin pienenä poikana, vaikka en tajunnut musiikista mitään. Opettelin perussoinnut ja kirjoittelin päässä soivia sointuja paperille. Harmi että puoletkaan niistä eivät päätyneet työstöön asti. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään osaavana…
-
WordPress-koodivinkit bloggaajalle osa 1 – Valitut artikkelinostot etusivulle
En ole hirveästi enää nykyään kirjoitellut vinkkejä koodailuun tänne oman blogini puolelle, vaikka olen tehnyt WordPressiä vuodesta 2005 (jo 12 vuotta, ajatella). WordPressistä ammatillisessa mielessä on tullut bloggailtua lähinnä firman blogiin. Toisinaan olen haikaillut paluuta juurilleni, eli nörttibloggausten pariin. Tätä tarkoitusta varten perustin keväällä Geeky Lifestyle -nörttiblogin, mutta englanniksi bloggaaminen ei tunnu vielä yhtä luontevalta.…
-
Viimeisen syyslomapäivän paikallaan junnaavia ajatuksia
Siinä minä olin, kahvikupissani Cafe Cortado, eli pari shottia espressoa ja tilkka maitoa. Paahtimo Papun väki opetti minut juomaan luomukahvia vuosia sitten ja minun kahvikseni muodostui Cortado. Huonoksi onnekseni kyseessä on vahva laji, jota moni ei tiedä ja joka kerta kahvia tilatessa joutuu selittämään. Espresso Housessa lähimpänä on pieni versio Latte Infernosta. Pohdin jälleen writer’s…
-
Ylen podcast: Introvertit – en tunne syyllisyyttä, jos perun menoja
Alkuvuodesta minua pyydettiin Helsinkiin Ylen studiolle jutustelemaan introverttiydestä nauhalle. Aristelin vähän koko asiaa, sillä ala-asteen laulukokeen sekä papan haastattelutehtävän jälkeen en ole antanut omaa ääntäni nauhalle muiden kuultavaksi. Tein kyllä vuosia musiikkitoimittajan hommia, joissa haastatteluja litteroidessani jouduin kuuntelemaan omaa ääntäni, mutta sitä ei sentään kuullut kukaan muu. Käsittelen podcasteja ja muutakin esiintymistä nykyään kuitenkin hieman…
-
Kodin Kuvalehti: Älä maksa velkoja, jos rahaa ei ole
Toimittaja löysi velka- ja rahajuttuja käsittelevät bloggaukseni googlettamalla tuossa joitakin viikkoja sitten ja pyysi haastateltavaksi lehteen. Vaikka blogissa aremmista aiheista selviytymiskeinona kirjoitankin, piti pari kertaa miettiä lehteen menemistä. Lopulta suostuin, koska lehtijutun tavoite on rohkaista rahaongelmien kanssa painivia jatkamaan täysipainoista elämää. Parasta mitä voin pelkillä sanoillani on tehdä, on antaa toivoa muille. Tekstin sain lukea…