Suomen kuurosokeiden viikonloppu Kinkomaalla 9.-11.9.2011

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

(Huom! Tästäkin kirjoituksesta löydät esteettömän näkörajoitteisille suunnatun version kirjoittamalla osoitteen perään ?esteeton tai klikkaamalla tätä linkkiä)

Olin pari viikkoa sitten (9.-11.9.) kuurosokean vaimoni ja tyttäremme kanssa Suomen kuurosokeiden kuntoutumiskurssiviikonloppua viettämässä. Nyt vasta löysin aikaa kirjoittaa kurssista. Viihdyin erittäin hyvin koko viikonlopun ajan. Pääsi tapaamaan vanhoja tuttuja, niin viittomakielisiä kuin paremmin kuuleviakin. Vaikka olen aina yksi niistä harvoista täysin kuulevista ja näkevistä paikalla, jotenkin siinä porukassa on niin hyvä yhteishenki, että tuntuu kuin kotona olisi.

Suomen kuurosokeiden kuntotumiskeskus on siirretty Kukkumäestä Kinkomaan Vitapolis-keskukseen parantolantielle, Kinkomaan sairaalan läheisyyteen. Kävimme jo aiemmin tutustumassa paikkaan kun kävimme katsomassa Veeran kuurosokeaa sisarta kurssillaan. Saavuttiin paikalle puolenpäivän jälkeen, jolloin tutustuttiin vielä nopeasti paikkaan. Lotalla oli koko kurssin ajan oma hoitaja, Henna, josta Lotta tykkäsi hirmuisesti. Lotan päivät menivät kuin paratiisissa, olihan hänellä oma leikkihuone, jumppahuone ja päiväunihuone. Omia lelujakin oli mukana, mutta tuskinpa tyttö niitä ehti kaipailla – muuten kuin päiväunilla.

Kuurosokeat Fransmannilla

Kuva otettu lauantaina Jyväskylän Fransmannin edestä.

Oli siistiä huomata että tällä kertaa paikalla valtaosa oli osittain tai pelkästään viittomakielellä kommunikoivia. Pääsin tutustumaan myös Valerin veljeen, Vaniin, joka oli jotenkin täysin Valerin vastakohta. Hauska veijari, jonka kanssa tuli juteltua paljon. Huomasin taas, että olen viittomakielen taidoiltani jopa ihan hyvä, vähintäänkin keskustelutaitoinen, mutta erilaisten ihmisten viittomistapojen ymmärtämisessä on välillä vähän vaikeuksia. Ymmärrän paljon, mutta jos en tiedä mistä puhutaan saattaa monikin asia mennä ohi. Sen sijaan osaan kertoa omat asiani lähes täysin ongelmitta. En juurikaan tarvinnut tulkkeja, vaikka joissakin tilanteissa oli helpompi viestiä heidän kauttaan.

Jostain syystä kuvia ei tullut otettua juuri lainkaan. Pari kuvaa näppäsin puhelimellani ja juuri ne ainoat kuvat näetkin tässä bloggauksessa. Kurssin järjestäjillä on varmasti enemmän kuvia ja olisi ihan mukava nähdäkin niitä, mutta en jaksanut lähteä enää niitä kyselemään vain yhtä hassua bloggausta varten.

Perjantai

Perjantai-ilta meni mukavasti psykologin ringissä rupatellessa. Ei ollut kyse mistään terapiaistunnosta, mutta aiheet äityivät vähän vakavemmaksikin kun porukat viittoivat hurjasti elämästään etenevää kuurosokeutta aiheuttavan taudin kanssa. Jokaisen tarina oli odotetusti erilainen. Moni porukan tyypeistä käy töissä tai koulussa kuulevien ja näkevien ihmisten joukossa. Suurimmiksi haasteiksi paljastui kuulevien kanssa kommunikointi, mutta toiset eivät pitäneet sitä ongelmana. Itse kerroin siitä miten ihmiset suhtautuvat Veeraan, siitä että läheisetkään eivät vielä tiedä miten Veera näkee ja kuulee, miltä etäisyydeltä kannattaa puhua tai miten huomio saadaan niin että Veera saa viestin perille. Monet tututkin yhä pelkäävät tai arastelevat ja kokevat että on helpompi kysyä minulta, ”Miten Veera voi?” tai ”sanotko Veeralle että…”, ”kysytkö Veeralta että”, ihan kuin hän ei olisi paikalla vaikka seisoo vieressäni.

Kertomusten mukaan elämässä haasteita tuottaa myös pieni näköalue, kun kaikkia asioita ei pysty 1-30 asteen näköalueen kanssa tekemään. Yllätti jälleen tieto että osa oli niinkin sokeutunut että näköaluetta oli jäljellä enää 1-2 astetta, kun Veeralla on vielä noin 10 astetta. Nämä olivatkin joko järeää kuuloimplanttia ja induktiota tai täysin taktiilia (kädestä käteen) viittomakieltä käyttäviä. Halusimme perjantaina saunaan, joten lähdimme puoli kahdeksalta taksilla kotia kohti.

Lauantai

Lauantaina pääsimme paikalle kahdeksalta nauttimaan aamupalaa. Riitta Lahtinen oli tullut Helsingistä asti opettamaan sosiaalisia pikaviestejä ja haptiikkaa. Tiesin entuudestaan sen verran että homma oli taktiilia viittomista paljon kätevämpi tapa kommunikoida, enemmän tuntoaistia käyttävä tapa, joka on äärimmäisen tärkeää kuurosokeille.

Lotta ja sokeainkeppi

Tyttäreni on jo taitava sokeainkepin käyttäjä, haha.

Kun minulta kysyttiin montako sosiaalista pikaviestiä jo valmiiksi käytämme, en aluksi osannut sanoa yhtäkään. Pikkuhiljaa tajusin, että olemme käyttäneet sosiaalisia pikaviestejä jo pitkän aikaa Veeran kanssa. Käyttämiämme omia ajan mittaan muodostuneita pikaviestejä olivat olleet ainakin taputus (”hei, minulla on asiaa”), edestakainen pyyhkäisy (”ei”), puristus (”joo”, este edessä, hätä, jne. tilanteeseen liittyvää), pyyhkäisy menosuuntaan (”menen tänne”), pyyhkäisy tulosuuntaan (”tulen täältä”), sijainnin kertominen monella eri tapaa (kantapää maahan, tönäisy sänkyä vasten), ja niin edelleen. Koko haptiikka-käsitettä oli kiehtova opiskella.

Brittiläiset sormiaakkosetBrittiläiset sormiaakkoset tuli tutuksi todella nopeasti (kuva oikealla). Oli kiehtovaa kuulla miten maailman kuurosokeat kommunikoivat nykyään ja kuinka helppoa se loppujenlopuksi on. Oli äärimmäisen siistiä opetella kansainvälisiä tapoja viestiä kosketuksen avulla.

Tiesitkö muuten että japanilaiset kuurosokeat viittovat pistekirjoitusta kädestä käteen kirjoittamalla ja vastaanottamalla, aivan kuin pisteitä luettaessa ja pistekirjoituskoneella kirjoittaessa (kuva alla). Se on ainakin äkkiseltään ajateltuna äärimmäisen vaikeaa ja älykkyyttä vaativaa, varsinkin jos aiot jutella vastakkain kanssakeskustelijan kanssa, jolloin pisteet tulevat peilikuvana ja ne on päässä käännettävä oikein päin. Vaikuttavaa settiä.

Pistekirjoituskone

Lauantai meni todella nopeasti haptiikan ja sosiaalisten pikaviestien opettelemisen parissa. Opeteltiin myös saattamista ja saatettavana olemista. Minähän olen toiminut vaimoni saattajana alusta asti ja käyttänyt meidän kahdenkeskisiä pikaviestejä, mutta oli myös mukava oppia ne ”viralliset” tavat.

Rolle maistaa sinisimpukoita

Tulipa maistettua sinisimpukoitakin.

Illalla menimme Fransmanniin syömään ja oli muuten herkullista ruokaa! Viitottiin kovasti, mutta ruoka ei onneksi ehtinyt tällä kertaa jäähtyä. Osa porukasta lähti vielä katsastamaan Jyväskylän yöelämää ja jalkapallohullut menivät matsibaariin katsomaan Englannin valioliigan matsia, mutta minä en enää jaksanut raahautua muualle kuin kotiin perheeni kanssa.

Sunnuntai

Sunnuntaina olikin sitten pakolliset asiat, eli ruokailut, yhteenveto kurssista, kurssipalautteet, hengailua ja kotiinlähtö. Oikein hyvä mieli jäi kurssista, mutta kuten jo perjantainakin sanoin, näitä tapaamisia saisi olla enemmän. Minusta on riemastuttavaa katsoa kuinka Veera on kuin kala vedessä, oma itsensä, vilkas ja sosiaalinen, jollaisena häntä ei näe missään muualla lähinnä juuri sen takia kun arjessa terveet ihmiset eivät osaa hänelle keskustella tai hän heille.

Seuraavaa kurssia odotellessa…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

4 kommenttia

  1. Firewalker

    aww Pulina paita päällä^^

  2. Eponyymi

    Hyvä kirjotus :) onnistuin taas liikuttumaan suunnilleen kyyneliin

  3. randombetty

    mulle on heräillyt muutamia kysymyksiä teksteistäsi. Joissakin kohdissa olet varma viittomakielisyydestäsi ja ettei sinulla ole ollut ongelmia kommunikaatiossa vaimosi kanssa. ikinä. Mutta luin myös tekstejä joissa kerroit viittomakielen taitosi olevan ihan hyvää, ja pärjäät keskusteluissa, mutta tulkin välityksellä jotkut asiat on helpompi selvittää.

    Itse olen kuuleva sekä aina ollut mukana viittomakielisissä porukoissa, aivan pikkuisena vähemmän, nyt viimeisen 9vuoden aikana paljon,paljon enemmän. Kaverini ovat kuuroja ja olen parisuhteessa kuuron viittomakielisen kanssa. Opiskelen viittomakieli alaa viimeistä vuotta, mutten kuitenkaan tunne olevani viittomakielinen, koska se ei ole äidinkieleni. Kysymykseni sinulle tuleekin tässä : vaikket ole ollut aina viittomakielisten porukoissa, vaan vasta kun tapasit Veeran, kuinka olet varma viittomakielisyydestäsi? Vaikkei se ole äidinkielesi? ja luulen, että sinulla on kuulevan identiteetti, koska olet ”kuulevien maailmassa” elänyt.

    Minua on aina mietityttänyt, että milloin kuuleva ihminen jonka äidinkieli ja kasvuympäristö ei ole viittomakielinen, ”muuttuu” itse viittomakieliseksi, sen takia kysyn sinulta tätä asiaa.

  4. Rolle

    On totta että vaimoni kanssa minulla ei ole ollut ongelmia kommunikoinnissa. Tulkin kanssa on helpompi ainakin ryhmätilanteissa, joissa kaikki puhuu samaan aikaan, sekä myös jossain käynneissä tai paikoissa joissa itselläkin on asiaa vähän enemmän kuin tavallisesti. Tälllaisiin tilanteisiin olen saattanut viitata.

    Minulla on ollut hieman erilainen käsitys ”viittomakielisyydestä”. Nyt vasta myöhemmin olen saanut tietoa termistöistä kuten ”viittomakieli äidinkielenä”, ”viittomakielinen” ja ”viittomakieli toisena kielenä” ym. Itse olen ymmärtänyt viittomakieliseksi ihmisen, joka käyttää viittomakieltä päivittäin ja pärjää sen kanssa. Vrt. vaikka ”englanninkielinen”. Mutta todellisuudessa ”viittomakielisiä” ovat ilmeisesti kaikki kuurot ja he, joiden äiti tai isä ovat viittomakielisiä. Minulla on jossain kuurojen opasvihkosessa nuo ylhäällä.

    Nykyään en siis väittäisi enää itseäni ”viittomakieliseksi”; koska en tiedä onko se oikein sanoa. Olen siis pyrkinyt tällä vain sanomaan että ”osaan viittoa”, jos viimeistään nyt ymmärtäisit mitä tarkoitan. Ja kuinka olen varma viittomakielisyydestäni, vaikka olen viittonut vasta kohta viidettä vuotta? Siksi, koska viiton päivittäin, aamusta iltaan, taukoamatta. Se on kieli joka on jatkuvasti mukana kaikesssa. Paitsi tietysti silloin kun satun olemaan pelkästään kuulevian porukoissa. Totta kai minulla on kuulevien identiteetti kuitenkin.

    Kuurojen termistön mukaan ”viittomakielinen” ilmeisesti on vain silloin, jos ei ole viittomakielen lisäksi mitään muuta vahvaa kieltä. Eli näin ollen kuulevat eivät voi olla viittomakielisiä. Jos on joku toinen kieli, esimerkiksi puhe, silloin on kaksikielinen.

    En tiedä. Mutta onko tällä termistöllä edes kovinkaan suurta väliä? Viittomakielinen tai ei, on hienoa että osataan viittoa. Sekin on saattanut olla osasyynä siihen että sanon itseäni viittomakieliseksi, koska olen viittomakielestä ylpeä.