Ahdistusta ja väsymystä – luovan ihmisen ongelmia, burnout vai jotain muuta?

Tällä hetkellä minua ei edes oikeastaan kiinnosta, vaikka olisinkin kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemmin. Jonnekin on nyt vain pakko purkaa, pääasiassa itselleni, ehkä muillekin. Tämä on niitä päivityksiä, joita en jaa someen ainakaan heti, koska en välttämättä kaipaa ihmisiä lueskelemaan ja tekemään johtopäätöksiään. Jos luet, siinäs luet.

Teen niin paljon töitä ja kaikkea luovaa, että päivät menevät sumussa. Enimmäkseen kaikki on hyvää. Väsymys, uupumus ja kiinnostuksen puute ei tarkoita sitä etteikö asioista tykkäisi. Mutta pelkään taas suuntaa mihin olen menossa.

No myönnetään, fiilikseen voi vaikuttaa se, että viime viikonlopun olin oksennustaudissa lauantain ja sunnuntain ajan. Mutta huomionarvoista voi olla se, että olin kuitenkin sitä edeltävän viikon loppuviikosta aina seuraavan loppuun asti lomalla viikon ajan. Mutta kuitenkin, vaikka tein vain parin päivän mittaisen lyhyen työviikon, olin jo perjantaina aivan poikki. Väliin tietysti sairastelu, mutta nyt maanantaina olen vielä enemmän romuna.

Aiemmat uupumiskokemukset ja tuleviin varautuminen

Koin ensimmäisen burnouttini vuosia sitten, tai ainakin niin lääkärinlausuntooni kirjoitettiin. Se tapahtui ennen kuin pääsin kunnolla työelämään kiinni. Silloin työt loppuivat ja jäin oman kotini vangiksi. Masennus muuttui lievästä vakavaksi ja mukaan tulivat sosiaalisten tilanteiden pelko sekä ahdistuneisuushäiriö. Olin toisaalta vasta nuorukainen, mutta siitä jo opin, että ei ehkä kannata miettiä liikaa mitä muut ajattelevat tai tehdä töitään liian tunnollisesti, siis överisti enemmän kuin tarvitsisi tehdä tai venyä. Osaan siis varautua, vai osaanko?

Olen arastellut burnoutista tai uupumisesta puhumista, koska minun tekemiseni on kiinni niin monesta asiasta ja ihmisestä. Kaikki eivät ymmärrä mielenterveysongelmia tai väsähtämistä, sillä ihmiset ovat erilaisia ja tekevät eri asioita.

Puolitoista vuotta yrittäjänä olemisen jälkeen kirjoitin seuraavasti:

Yrittäjänä tahti on varmaan kymmenen kertaa kovempi kuin aikoinaan, mutta jaksamisen tai henkisen kunnon heikkenemisestä ei ole tietoakaan. Välillä on pää pyörällä ja fyysisestikin aivan töttöröö, mutta henkinen virkeys on mitä parhainta. Viikosta toiseen jaksaa eteenpäin kun muistaa pitää päivän tai parin viikosta sellaisena, ettei tee mitään työhön liittyvää tai keskittyy itselleen mukaviin asioihin unohtaen hetkeksi kaiken muun. Ja vielä kertaakaan ei ole harmittanut herätä aamulla töihin – vaikka kuinka väsyttäisi.

Burnout edellyttää stressiä ja paineita

Pyrin minimoimaan väsymistä hyvillä käytänteillä, kaiken listaamisella, aikatauluttamisella ja muulla vastaavalla. Näillä eväillä pärjäsin pitkään. Tuntuu hassulta lukea tuota vanhaa tekstiäni, sillä tällä hetkellä tilanne on sellainen, että jo ennen työpäivän loppumista tulee sellaisia blokkeja, ettei pääse eteenpäin. Ei sekään vielä mitään, koska huonoja päiviä on aina. Mutta varoittavaa on kun niitä on useampi peräkkäin. Eli ns. ”henkisestä virkeydestä” ei ole enää tietoakaan.

Kertauksen vuoksi ja itselleni ylös

Pitäisi antaa itselleni armoa. Elämässäni on tällä hetkellä seuraavat kiinteät asiat:

• Yrittäjyys kahdessa yrityksessä
• Perhe, vaimo ja kaksi lasta, arjen haasteet

Seuraavia edistän, jos jaksan. Tänä vuonna en ole paljon jaksanut, en ole saanut oikein omasta tekemisestäni iloa.

• Neljä blogiani. Ensimmäisiä kertoja elämässäni ei ole edes kiinnostanut kirjoittaa, oikeastaan yhteenkään. Ei vain yhtenä päivänä tai viikkona, mutta kuukausiin.
• Musiikkiharrastukseni. Tykkään tehdä musiikkia, mutta sekin on hidasta kun ei vaan saa energiaa mistään. Pianon viritytin keväällä, sitä olen silloin tällöin pimputellut, mutta vähälle jäänyt.
• Vielä keväällä kiinnosti lukeakin. Kesän jälkeen ei niinkään. Jaksamista tai ainakin keskittymiskykyähän se myös vaatii, mutta enemmän kiinnostusta. Sitä kun ei ole.
• Paljon kaikkea muutakin, mutta pätkii nyt päässä. (hyvä osoitus siitä, että en edes välttämättä kykene bloggailemaan juuri nyt)

Unten ja hulluuden valtakunta

Katsoin hiljattain dokkarin ”Unten ja hulluuden valtakunta”, joka kertoo mainiosta animaatiostudio Ghiblistä ja sen perustajasta Hayao Miyazakista. Miyazaki on erikoinen, luova hahmo. Hänellä on mahtavia mielipiteitä elämästä ja luovuudesta. Tyyppi muunmuassa käyttää unilääkkeitä joka yö, koska ei pysty nukkumaan muuten. Hän menee töihin joka päivä tassan kello yksitoista ja lopettaa illalla. Miyazaki kertoo, että elämän tarkoitus ei ole onnen tavoitteleminen, eikä edes työn ja vaikka työstä pitää, sekin on yhtä kärsimystä. Jotenkin loistavasti kiteytetty.

Ei(köhän) tämä tästä

”Katsotaan nyt, eiköhän tää tästä”, tolkutellut itselleni ja muille pitkin vuotta. ”Katsotaan… Itsestähän tämä on kiinni, eikö niin?”. Fyysinen väsymys ihan ok, henkinen nyt yllättää.

Isoimmat kiireet ovat vasta edessäpäin, joten ei auta kuin juoda lisää kahvia. Wish me luck!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää