Viikko ilman pahaa mieltä

Viikko meni taas nopeasti. En masentunut koko viikolla, mikä taitaa olla ennätys. En kerinnyt lukea Hotakaisen Juoksuhaudantietä, joten silmäilin sen loppuun (luettuani noin 70 sivua kunnolla) ja kirjoitin siitä kirjallisuusesseen torstain ja perjantain välisenä yönä kello 2. Jätin esseen vähän kesken. Luovutin. Odotin ehkä jotain B:tä tai A:ta. Perjantaina palautin esseen tekstitaidon kokeessa ja sain sen samantien korjaattuna takaisin. Sain magnan, enkä ollut uskoa silmiäni. Opettaja oli vielä kirjoittanut perään kehuja että kuinka hyvin kirjoitan ja kuinka hän oli jäänyt monessa kohtaa ihmettelemään taitojani. Esseestä puuttui vaan joitakin juttuja. Ja yleensä hänen kursseiltaan saan seiskaa ja kasia.

Eilen heräsin yhden jälkeen. Roni tuli hakemaan kahdelta. Laitoin patakintaat käteen, otin äidin tekemän tuoreen raparperipiirakan uunista ja hyppäsin kyytiin. Mukaan lähti myös pannukakkua, limsaa, sipsiä, Ville ja Taru (ei ollut tarkoitus esineellistää). Polvi meinasi palaa kun oli niin kuumaa piirakkaa. Ilta vierähti nopeasti, kaikki herkut syötiin ja leffat katsottiin ja oli ihan kivaa.

Itsetuntoni tunsi kolauksen kun tetralysal ei auttanutkaan maailman suurimpaan ihotautiin. Tiesin sen jo ennen käyntiä, mutta minua ei uskottu. ”Noin pinnalliseen akneen ei isotretinoinia tarvita”. Kuunnelkaa asiakasta! Minua se häiritsee. Kyllä se jonkin aikaa auttoi, mutta heti lääkityksen jälkeen, BOOM. Varasin isotretinoin-lääkityksen joulukuulle. Se tulee (99%:sti) pyyhkäisemään naaman sileäksi kuin vauvan peppu. En vain kehtaa näyttäytyä kuukauteen. Hyvä että kehtasin eilenkään.

Huomenna ja ylihuomenna vapaata. Äidinkielen 10-kurssista ei ole koetta, vain portfolio, joka pitää palauttaa keskiviikkoon mennessä. Ja liikunnan lihashuoltokurssista on kotona tehtävä testi keskiviikoksi. Ihanaa.