Simsalabim

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Juuri silloin kun jotain tarvitsee niin tavaraa ei löydy mistään. Siinä menee herkästi hermo minultakin, vaikka yleensä olen melko kärsivällinen. Kun käyttää viikonlopun jonkun tärkeän tavaran etsimiseen niin ei enää paljon naurata. Tuntuu lähes mahdottomalta, mutta hukassa on sadat ponnarit, kynät, työkalut, paperit ja jopa vaatteet.

Tämä aamu ei alkanut hyvin, sillä en meinannut ensin löytää housujani. Sitten kun housut olivat löytyneet ja jalassa, alkoi työkortin ja työmuistitikun metsästys. Sunnuntaina olin jo yrittänyt etsiä Kelan työmarkkinatukihakemusta ja työsopimusta, mutta turhaan… päätin että tänään haen uuden hakemuksen suoraan Kelasta. Ja annan itsestäni jälleen hyvin vastuuntuntoisen kuvan työntekijänä?

Eilen hävisi mielialalääkkeeni ja nyt olen ollut pari päivää ilman. Alkaa pikkuhiljaa ahdistus iskeä, jos asiat eivät tästä helpotu. Nyt ainakin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon menen töihin jättimäinen vitutus päällä. En siksi, että töissä olisi ikävää (päinvastoin), vaan siksi, että tavarat ovat kadoksissa, eikä kaulaani korista hieno data groupin kortti, jossa valokuvani lisäksi komeilee nimeni ja nimikkeeni. Olen pitänyt sitä töissä aina ja nyt tunnen itseni harvinaisen alastomaksi. Eivätkä asiakkaat tiedä että edustan nimenomaan huoltoa… vituttaa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. mustikkasoppa

    Vaimonasi etsin nämä puuttuvat tavarat. Löydetty on kaikki paitsi ponnari ja työkortti. :/ Voi raasua, ota ny rauhallisemmin.