Vuoden 2007 selaimet vertailussa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

Kirjoitanpa tänään www-selaimista. Www-suunnittelijana ajattelin tehdä mielipidekirjoituksen selaimista, jotta saisitte jonkinlaisen kuvan nykyselaimien ominaisuuksien ruusuisista ja varjoisista puolista. Selaimet eivät ole järjestyksessä tässä arvostelussa, vaan arvostelin ne sitä mukaa kun kokeilin. Linux-selaimia tässä arvostelussa ei valitettavasti tulla näkemään sillä tällä hetkellä minulla ei ole linux-käyttöjärjestelmää asennettuna.

Apple julkaisi 14. syyskuuta Safarin kolmannen version Windowsille. Ulkokuori on pysynyt samanlaisena omenanmuotoisena grafiikkapaukkuna. Hillityn kaunis ulkoasu on miellyttävän yksinkertainen, erityisesti pidän ohuesta statusbarista ja ohuista reunoista.

Selain on erittäin nopea, minun netilläni nopeampi ja sujuvampi kuin Opera. Hitaammalla netillä nopeuseron huomaa. Safari on myös erittäin kevyt, paljon kevyempi kuin mikään toinen kokeilemani selain. Myös haku on erittäin kätevä, sillä se nostaa haetun sanan kuplan sisään sivulla ja himmentää muun sisällön.

Haku on vastaavanlainen kuin Firefoxissa, eli hakee samanaikaisesti kirjoittaessa. Safarista kuitenkin puuttuu kaikki lisäominaisuudet. Ei hiirieleitä, ei kunnollista kirjanmerkki-importtia (Operasta en saa kirjanmerkkejä millään ilveellä Safariin), eikä hakujakaan taida voida lisätä, ainakaan näkyvin keinoin. Selain on kuitenkin painoltaan ja nopeudeltaan sen verran käytettävä, että se ohittaa käytössä monet muut perusselaimet.

Safari on macintoshin menestysselain ja nyt selain tavataan myös uusissa iPodeissa. Safarilla on erittäin hyvä tulevaisuus.

+ Käytettävyys
+ Ulkoasu
+ Nopeus
+ Helpot kirjanmerkit
+ Autofill-ominaisuus
Ei asennettavia lisäosia, eikä teemoja
Ei valmiiksi kunnon ominaisuuksia
Kirjanmerkkien tuonti puutteellinen

Mozilla Firefoxin uusin versio on 2.0.0.7 tätä kirjoittaessa. Selain on tuttu ja turvallinen, mutta minun makuuni vähän liian tylsä. Perusulkoasu on melko tavallinen ja koruton, vaikkakin teemoja saa ladattua vaikka kuinka (tosin itse en löytänyt yhtään merkittävästi hienompaa asua). Jos jotain ominaisuuksia haluaa saada niin pitäisi ladata lisäosia (joita on kyllä tarjolla vähän liiankin paljon). Hiirieleetkin saa Firefoxiin, mutta ne eivät ole läheskään yhtä hyvät kuin ne jotka ovat valmiina Operassa. Nopeus ei merkittävästi eroa muista selaimista. Firefox on älyttömän suosittu, ihmettelen kyllä mistä erityisestä syystä. Onhan sitä kyllä mainostettu ihan kiitettävästi.

+ Perusselain peruskäyttäjälle
+ Kustomoitavissa
Liikaa lisäosia ja kustomoitavaa
Ei valmiiksi kunnon ominaisuuksia
Oletus-ulkoasu tylsä
Keskinkertaisuus

Operan suosio on myös kasvanut paljon viime aikoina, mutta ei niin merkittävästi kuin Firefoxin. Johtunee myös siitä että Opera oli aikoinaan maksullinen. Itselläni Opera on ollut kautta aikojen (no, melkein siitä lähtien kun se ilmestyi), isäni nimittäin osti siihen lisenssit jolla sai mainokset pois. Selaimen nopeutta on kehuttu ja minustakin tuntuu siltä että selain lataa sivut hieman nopeammin kuin perusselaimet.

Perusominaisuudet Operassa ovat kiitettäviä. Hiiri- ja näppäineleet ovat loistavia, eikä ilman niitä osaa enää oikein selata webbiä. Kaikki Operassa on kustomoitavissa, valikoista hakuihin. Hakuja saa luotua laajahkosti ja kätevästi hakuavainsanojen kera klikkaamalla hakulomaketta ja painamalla Luo hakutyyppi. Operan oletus-ulkoasu ei ole hassumman näköinen ja ladattavat ulkoasut ovat myös hienoja. Itse käytän entr-actea ja safari-tyylisiä valikoita, joilla selain näyttää minun silmääni täydelliseltä.

Operassa on vaan hyvää se että siinä on jo valmiiksi kaikki – se siis sopii täydellisesti myös peruskäyttäjälle joka ei osaa eikä jaksa säätää selaimen eteen tehdäkseen siitä itselleen täydellisen. Haut, paneelit, ulkoasut, hiirieleet, kaikki jo valmiiksi yhdessä toimivassa paketissa. Operan saa myös kännykkään, Opera Mobile symbian-pohjaisille puhelimille ja javapohjainen Opera Mini vanhemmille puhelimille. Uusimman Operaversion kuvankaappaus-strategia on myös älyttömän kätevä ja hieno. Avaamalla uuden välilehden saat automaattisesti näkyviin pikavalinnat, eli 9 vapaasti valittua sivustoa pienine kuvankaappauksineen joita klikkaamalla pääsee nopeasti lempparisivuilleen kirjoittamatta osoitetta osoiteriviin. Pikavalinnat voi myös piilottaa saadakseen perinteisen uuden tyhjän välilehden.

Ainoa miinus Operassa on sen ajoittainen raskaus. Selain käynnistyy hitaasti varsinkin silloin jos valittuna on optio ”jatka siitä mihin viimeksi jäätiin”, jolloin Opera tallentaa auki olevat sivut edellisestä istunnosta ja käynnistää saman tilanteen seuraavalla avauskerralla. Myös vanhemmilla koneilla Operaa on melko tukala käyttää.

Moderni ja toimiva selain joka ei pidempiä esittelyjä kaipaa.

+ Ominaisuudet
+ Ulkoasu(t)
+ Hiirieleet ja näppäinpikatiet
+ Saatavilla myös puhelimiin
+ Kustomoitavissa
+ Nopeus
+ Käytettävyys
Joskus melko raskas

Internet Explorer 6:n käyttäminen on syntiä. Tuo vanha hornasta tullut tekele on pilannut jo turhan monen ihmisen elämän tietoturvattomuudellaan, rumuudellaan ja kauheuksillaan. Nimen pitäisi olla Internet Exploder, se nimittäin räjähtää niin monesti kappaleiksi. Selaimen perusominaisuudet ovat syvältä (mitkä ominaisuudet?). Ei välilehtiä, ei kustomointia, ei mitään. Nappulat ovat rumia ja häiritseviä, eikä selain mikään nopeakaan ole.

IE:n vanha moottori on yksinkertaisesti vanha. Kutonen ei osaa lukea weppisivuja monen standardin mukaan, vaan kääntää monet sivut tahallisesti päälaelleen kuin paholaisenpalvoja konsanaan. Selain ei myöskään tue PNG:n läpinäkyvyyttä, mikä on iso miinus. Kevyt se kyllä on, mutta se ei tee selaimesta hyvää. Harmi että tällaista vielä on olemassa. Microsoft, grrr….

+ Keveys
Tietoturva
Toimivuus
Ulkonäkö

Internet Explorerin seitsemänteen versioon on yritetty korjata kutosen joitakin pahempia bugeja. PNG-läpinäkyvyys toimii jo ja selainlukua on yritetty vahventaa ottamalla mallia modernimmista selaimista. Silti, IE on edelleen IE. Kun IE:n käynnistää ensimmäistä kertaa, tulee näitä rasittavia ohjattuja asetuksia joita ei ikinä jaksa asettaa loppuun asti. Google pitää lisätä erikseen hakuun ja joka kerta uutta välilehteä avattaessa joutuu sietämään ”Welcome to tabbed browsing” -esittelyä. Tietoturvaa tähän versioon ei ole ilmeisesti myöskään parannettu. Enää selain ei ole niin kevytkään…

+ Standardien lukua paranneltu
+ PNG-läpinäkyvyys
Tietoturva
Toimivuus
Ulkonäkö

Loppupeleissä jokainen päättää itse mitä selainta käyttää. Tässä on kuitenkin eritelty joitakin vinkkejä miksi juuri tätä selainta pitäisi tai ei pitäisi käyttää. Itse pidän Operasta, eikä mielipide tule muuttumaan vähään aikaan. Makuasioita nämäkin…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

12 kommenttia

  1. Jaatinen

    http://mywebpages.comcast.net/SupportCD/FirefoxMyths.html

    Huomasi kyllä mikä on teikäläisen selainvalinta. :D

  2. Bitten

    Vähän liikaa tuli näissä arvosteluissa omat mielipiteet esiin, arvostelunhan pitäisi olla mahdollisimman objektiivinen.

    Esim. firefoxin ulkoasun tylsyys tai komeus on täysin makuasia. Tuo firefoxin ”keskinkertaisuuskin” jäi vähän perustelematta.

  3. rolle

    No enemmän nämä olivatkin mielipteitäni selaimista… ja sitä paitsi olen huono arvostelija. Huomioi viimeinen lause.

  4. Gocom

    Heh, IE ei osaa standardeja. Riippuu miten sen nyt ottaa, kyllä kuitenkin kaiken saa toimimaan IE:llä yhtä hyvin kuin millä muulla tahansa selaimella. Täytyy vielä muistuttaa että IE6:ssa on kuitenkin laajempi HTML4 tuki kuin monissa muissa selaimissa, kuten Firefoxissa tai Operassa.

    Itsekin tyydyn haukkumaan vielä Firefoxia. Hyvä selainhan se on, ja sitä minä itse käytän omana pääselaimenani. Mutta kuitenkin. Se on aika oikkuja täynnä oleva imuri+matopurkki. Ja välillä saa Ubuntulla käytettynä sivustot aika hassun näköiseksi, kun taas Windows-alustalla kaikki näyttää erilaiselta. Muistivuoto-bugi on kyllä paras, sekä kuuluisin. Tosin mukamas korjattu, ainakin päällisin puolin :D

    Opera on kyllä kaunis, se täytyy myöntää. Tosin itse en sitä käytä, muuten kuin mobiilileluissa. No kyllä se tietokoneen kiintolevyltä löytyy mutta ei.

  5. rolle

    Gocom: Jep, toki sillä sivut toimimaan saa. Enhän olisi www-suunnittelija jos en saisi. Unohtuipa se mainita tuosta.

  6. Nikke

    Itse näen Firefoxin monipuolisten lisäosien vaan hyväksi. Ei sinun tarvitse niitä kaikkia lisäosia ladata ;)

    Enkä ole koskaan tajunnut hösötystä selaimien ulkoasuista? Niitä nettisivuja sillä katsellaan ja ihastellaan, ainakaan itse en avaa Firefoxia ihmettelemään sen yksinkertaista ulkoasua…

    Makuasia.

  7. rolle

    Nykyään olen niin laiska etten jaksa latailla mitään lisäosia :-D Ja minulla selaimen ulkoasukin merkitsee kun olen niin tyylin perään aina…

  8. Joona

    Itsekin tykkään Operasta eniten. Viime aikoina on tullut kuitenkin käytettyä Firefoxia, Opera kun on käytössä hidastellut aivan älyttömästi. FF:llä sivujen latautuminen tuntuu tuhat kertaa nopeammalta.

    Koitin myös ladata Opera 9.5:n Alpha-version, joka kyllä on vähän nopeampi kuin 9.23, mutta silti merkittävästi hitaampi kuin Firefox. Otan hyviä neuvoja Operan nopeuttamiseksi vastaan!

  9. Kareinen

    Vihdoinkin löyty joku opera-fani :D Itse olen aina käyttänyt enkä pystyise surffailemaan ilman g-käskyä osoiteriville! Itselläni meni joskus ainakin puolisen tuntia että sain operan näyttämään oikeanlaiselta, mutta semmoisena se sitten on pysynytkin kun toimii niin hyvin.

  10. rolle

    Juu minunkin Opera näyttää ihan joltain muulta kuin Operalta :) (tosin tuossa kuvassa se on oletus, koska halusin luoda originellin vaikutelman selaimista).

  11. Näppäilysi tallentuu historiaan | Rollemaa.org

    […] – Lokakuussa 2007 kirjoitin melko kattavan mielipiteen selaimista. Nykyään tuo mielipide on muuttunut. Pitäisi kirjoittaa […]

  12. Selain ajan tasalle | Rollemaa.org

    […] kirjoitin selaimista melko kattavasti vuonna 2007, jolloin olin vielä henkeen ja vereen Opera-fani. Koska viime aikoina […]