↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Sankariheviä ilman soittimia ja mustan helmen kirous

1 min
261 sanaa

Viime aikoina olen löytänyt positiivisesti erilaisia uutuuksia metallirintamalta. Esittelen näistä pari kevyempää, mutta uutta tuovaa vaihtoehtoa. Aloitetaanpa tästä erikoisemmasta, eli van Cantosta. Van Canto on saksalainen a cappella metal -bändi. A cappellahan on tyylilaji, jonka harjoittajat eivät käytä soittima laisinkaan, vaan luovat ääniä laulullaan ja suuäänteillään. Van Cantossa ainoat soittimet on rummut, muuten jäsenet tekevät metallia kokonaan ilman soittimia. Täytyy sanoa että olin ällikällä lyöty, kun kuulin heidän musiikkiaan ensimmäisen kerran. Varsinkin kitarasoolot olivat useassa biisissä uskomattomia, sillä niitä ei meinannut erottaa aidosta kitarasta.

van Canto

van Canto on julkaissut kaksi kokopitkää albumia, joilla he esittävät omien biisiensä lomassa suosittujen metallibändien covereita omina versioinaan. Pidin älyttömästi poppoon omasta biisistä, Speed of Lightista. Erityisesti soolo 3:09 kohdalla on jotain maailmaa mullistavaa. Van Canto on selkeästi bändi, joka erottuu massasta. Haluaisin nähdä heidät joskus livenä.

Alestorm
Skottilainen bändi, joka soittaa omien sanojensa mukaan pirate metallia. Kysehän on siis folk-tyylisestä metallibändistä, jonka musiikki kertoo merirosvoista, miekkataisteluista, merirosvoiluista, merirosvojen kantapaikoista, rommista, ym, vastaavasta. Kuunnellessa tekee mieli ottaa miekka, rommia pullo ja lähteä seilaamaan mustille vesille merirosvolippuisella paatilla. Alestormin laulaja ei karju – kuten yleensä metallibändeissä tupataan tehdä – vaan laulaa täydellä ramealla merirosvon äänellä YARR-tyyliin. Bändi tekee hyvää musiikkia ja teemaltaan ja sanoitukseltaan erottuu hyvin joukosta, vaikka äänimaailma muistuttaakin välillä paljon mm. Turisasta.

Alestorm

Alestorm – Leviathan (2009)0
Hetki sitten ilmestynyt Leviathan on yksi suosikeistani. Pidän oikeastaan jokaisesta biisistä. Ainoastaan Weiber und Wein -kipale ei sytyttänyt, mutta sillekin antaisin 4 out of 5. Tätä jaksaa kuunnella pidempäänkin. Koska bändin kansikuvataide on jotain aivan uskomattoman hienoa, lisään tähän loppuun vielä uusimman plätyn tiedot. Aye lads!

  1. Leviathan
  2. Wolves Of The Sea
  3. Weiber Und Wein
  4. Heavy Metal Pirates

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

  1. […] vaihtoehtoista hevilaulua. Tai bändejä jotka harrastavat molempia sekaisin. Onhan nykyään jopa a cappella metallia jossa pelkästään lauletaan, eikä käytetä soittimia […]

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.