Perjantai kaksikymmentäyhdeksän

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Vaihdoin tämän päivän puolella 00:05 petivaatteet. Hain ne ulkoa tuulettumasta ja menin nukkumaan. Nukuin muuten ehkä parhaiten ikinä! Uni maittoi kahteentoista asti. Eilen tein Juhanille uudet sivut, joita se ei ole vielä ehtinyt julkaista. Tyyppi vaan pelaa tennistä. Pitäisi itsekin ulkoilla vähän enemmän, nyt kun se aurinkokin on tullut esiin. Takapihalla on mukavaa. Nurmikko on niin vihreää ja kivan tuntuista jalkojen alla ja sudenkorennot lentelevät joka paikassa. Olisi muuten tosi mahtavaa jos saisin kuvattua sellaisen läheltä. Kerran menin takapihan keinuun istumaan ja yksi sudenkorento sattui laskeutumaan ihan viereen aika pitkäksikin ajaksi. Jos kamera olisi ollut kädessä, olisin saanut loisto-otoksen! Ärsytti. Menin sisälle ja hain kameran ja se oli jo lähtenyt siitä. No, sainpahan ainakin hienoja lähikuvia nokkosperhosista.

Eilen autoin veljeäni Urhoa tekemään sivut ja niistä tulikin aika hienot. Tein ehkä puolet designistä ja annoin sen tehdä loput. Ne jäivät vielä aika keskeneräisiksi. Lisäsin myös linkkejä tänne rollewebin linkkisivulle ja korjasin vieraskirjan linkitysongelman. Nyt linkki pysyy www-tekstissä. Ongelmana oli preview-sivun value-tagi, joka oli jäänyt oletukseksi. Piti muuttaa se siten, että se tallentaa url:n, eikä muuta arvoksi tyhjää sivua http://. Haluaisin niin montaa asiaa. Mp3-soittimen, uuden puhelimen, koska vanha on niin kulunut ja uuden skeittilaudan. Mutta en ole säästänyt. Pitää odotella syntymäpäiviä. Olen tehnyt suunnitelmia. Jos ostaisin puhelimen, niin ostaisin ehdottomasti Sony Ericsson z200:n vanhan Nokia 3310:n tilalle. Puhelinhan näyttää tällaiselta. Mp3-soitin voisi olla aika monikin, mutta tilaa pitäisi olla vähintään giga. Ehkä mieluummin haluaisin mp3-soittimen, kuin uuden puhelimen. iPod 1gb. Äh, kalliita juttuja. Taidan jättää pohtimisen tähän, sillä Matti on kukkarossa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä