Metallimusiikki elämäntapana ja asenteet sen ympärillä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 7 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Televisiosta tuli syyskuussa dokumentti suominimikkeellä Tosipaikka: Heavy Metallin historia. Kyseessä on Sam Dunnin Metal: A Headbanger’s Journey -niminen vallan mainio dokumenttielokuva, jonka DVD:n sain muuten myös aikoinaan syntymäpäivälahjaksi vaimoltani. Dokumentti availee aika hyvin metalligenreä, asenteita sen ympärillä, ja ylipäätään antaa vastauksia kysymykseen miksi ihmiset kuuntelevat metallimusiikkia.

Silloin tällöin hevielämäntapaani kummaksutaan tai paheksutaan.

Sinun hevi-linjasi kertoo jostain sellaisesta kapinoivasta asenteesta yhteiskuntaa vastaan. Mahdatko olla kova jätkä?

En oikeastaan ajattele enää mitä muut minusta ajattelevat. Joskus epävarmempina aikoina ajattelin paljonkin. Nykyään se tuntuu turhalta. En ole nähnyt asiaa siten että jotenkin kapinoisin yhteiskuntaa vastaan, mutta ehkä jotkut saattavat saada sellaisen kuvan.

Monella herää siis kysymyksiä kuten miksi pitkä tukka? Miksi pukeudun mustiin, bändipaitoihin, käytän camouflage- ja ketjuhousuja, ketjuja, niitti- ja luotivöitä? Miksi kuuntelen raakaa musiikkia, jossa lähinnä huudetaan, karjutaan, öristään, muristaan, itketään, kiroillaan, ylistetään saatanaa tai jotain muuta pahan olemusta, lauletaan kuolemasta ja ahdingosta ja niin edelleen?

Selitykseni ei välttämättä ole yksiselitteinen. Nämäkin ovat makuasioita. Toiset tykkäävät mustikasta, toiset mansikasta. Jotkut molemmista. Itse valitsin pitkät hiukset ja vähän rankemman tyylin, koska uskon sen kuvastavan sitä miten intohimoisesti suhtaudun raskaaseen musiikkiin. Se on elämäntapa samalla tavalla kuin joillakin muotivaatteet ja pop-musiikki. Tykkään raskaammasta musiikista, ja haluan että se näkyy. Tykkään tyylistäni, ja mielestäni se sopii minulle. Pidän jännittävistä kokeilusta, synkkyydestä, näyttää vähän erilaiselta ulospäin. Siinä on vain sitä jotakin hienoa mitä en osaa selittää. Ja yllättävän monen muunkin mielestä.

Hevi-Rolle
Kuva otettu 21.10.2009 Jyväskylässä

Kevytmetallia tai raskasta rokkia kuunteleva saattaa näyttää ihan normaalilta kaduntallaajalta. Hevimusiikki on alkanut kaupallistua 2000-luvun puolella Idols-Arien ja muiden myötä, sitä on tullut radioihin, ja jopa lapsille on oma sanoituksiltaan ja sanomaltaan lapsiystävällinen yllättävän raskas hevibändi nimeltään Hevisaurus. Se mikä erottaa meidät intohimoisemmat metallin harrastajat on musiikkiharrastukset (muukin kuin kuuntelu) ja juurikin ne mielipiteet ja ulkonäölliset seikat.

Rankemmassa metallissa, intohimoisessa metallin harrastuksessa ja black metallissa etenkin näkee kuvioituja käsivarsia, lävistettyjä naamoja ja kehon osia, corpse painteja ja mitä radikaalimpia puvustuksia. Ei ole välttämättä edes tarkoitus miellyttää muita, näyttää muiden silmissä mitenkään viehättävältä tai mukavalta. Ainoa mikä merkitsee on se että kokee olevansa itse juuri sellainen kuin haluaa.

Hevi-Rolle
Minä ja vaimoni Halloweeninä 2009

Monia hämää varsinkin se että olen ulkonäöltäni täysin erilainen luonteeseeni verrattuna. Ulkonäköni saattaa antaa minusta jopa pelottavan kuvan, vaikka todellisuudessa olen rehellinen, kiltti ja herkkä ihminen.

Kun kunnolla lähdetään pohtimaan niin toisaalta pieni osa minusta haluaa myös kapinoida vallitsevaa yhteiskuntaa ja yhteiskuntajärjestystä vastaan. Minussa on siis ehkä vähän nihilistin vikaa. En kuitenkaan juuri koskaan kerro ”äärimmäisimpiä” mielipiteitäni kenellekään, sillä koen sen olevan melko turhaa. Siksi tavallaan tuon sitä ehkä ulkonäölläni esille. Ulkonäköni ei kuitenkaan ole tällainen missään nimessä vain siitä syystä että haluan jotenkin kapinoida mitään tai ketään vastaan.

Työpaikalla olen tietysti aivan erilainen ihan siitä syystä että pyrin erottelemaan työminän ja vapaa-ajan minän mahdollisimman hyvin toisistaan. Työpaikalle pukeudun flanelli/-samettihousuihin tai farkkuihin, kauluspaitaan tai Intelin kangaskauluspaitaan, käytän miesten kangas- tai villatakki ja kaulahuivia, ja tukka on ponnarilla. Olen siis töissä kuin täysin eri ihminen. Tämä järjestely pitää minut kuitenkin järjissäni.

Rolle töissä
Töissä Data Groupissa vuonna 2008

Metallimaailma on todella laaja. On kevyttä metallia ja raskasta metallia. Black metal on ääripää-genreä, ja black metal-skenessä erityisesti asenteet korostuvat. Itselleni black metal on yhä melko uusi tuttavuus, vaikka pari vuotta olenkin aktiivisesti kuunnellut. Minusta on jännä että monelle die-hard-black metallin kuuntelijalle ei mene kaaliin se miten voin kuunnella Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanasia ja toisessa hetkessä Coldplayta.

Mainstreamin halveksuminen black metallissa yleistä. Black metal on alunperin kaikista vaikeimmin lähestyttävä genre, eikä ole edes haluttu sen kaupallistuvan tai tulevan valtavirran tietouteen. Se että minunlaiseni äärimmäisen laajan musiikkimaun omaava kuuntelee underground black metallia saattaa herättää vanhan kansakunnan faneissa halveksuntaa, vihaa. Ja sekös minua riemastuttaa.

Last.fm:n ryhmä nimeltä Metalheads who don’t give a fuck if they are true or not kuvastaa aika hyvin mielipidettäni tässä asiassa. On harmillista että metallimaailmassa ollaan niin kovin ahdasmielisiä. Jos kuuntelee heviä ei saa missään nimessä kuunnella poppia tai lastenmusiikkia, koska se on säälittävää, tekopyhää ja ei niin tr00! Jos kuuntelen jotain muuta kuin heviä en ole koskaan hevari ollutkaan.

Hevi-RolleEi vain mahdu minun päähäni sellainen ajattelu että jos tykkää mansikasta ei voi tykätä mustikasta. Kuuntelen hemmetin paljon musiikkia. Siitä määrästä karkeasti 90% on metallia. Joukkoon mahtuu mainstreamimpaa, ja undergroundimpaa. Kaikista undergroundinta taitaa olla ne rajoitetun kopiomäärän albumit, joita olen ostanut black metal -konsertissa suoraan artistilta.

En kuuntele mitään vain sen takia että se on ”hitti”, tai vastoin undergroundia ja ”coolia”. Kuuntelen musiikkia joka kuulostaa korvaani hyvältä. Niin yksinkertaista se on. Jos se tekee minusta massan mukana menevän sopulin, ei-truen, epähevarin, pissiksen, emon, tai mitä muuta ihmettä, niin sitten tekee.

Joidenkin mielestä on ristiriitaista että harrastan heviä ja olen samaan aikaan isä. Minä en näe siinä mitään ihmeellistä. Enemmän vain häiritsee se kun käy tyttären kanssa kaksistaan kaupungilla ja jotkut katsovat minua ”hirveä hevimies varastanut vauvan!” -ilmeellä. Mutta se kertoo vain kamalan rajoittuneesta ajattelumaailmasta.

Rolle töissä
Kaupungilla keväällä 2010.

Minua ei oikeastaan kiinnosta miten minut muut ihmiset lokeroivat. Itse lokeroin itseni hevistä nauttivaksi, hevisti puketuvaksi, näin ollen hevariksi. Olen oman näkökulmani ja kokemukseni pohjalta musiikkimaultani, ulkonäöltäni ja siihen liittyviltä elämäntavoiltani hevari. En pyri olemaan ”kovis”, mutta silläkin sanalla on eri merkitykset eri ihmisille. Olen Rolle joka kuuntelee heviä, ja se varmaan näkyy. Kuvissa on hauska näyttää pahikselta, tehdä rumia ja karuja ilmeitä, mutta osaan minä hymyilläkin! Hauska tutustua.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

14 kommenttia

  1. Tomi

    Loppupeleissähän lokerointi on vain typerää. Jos musiikkimaun ja pukeutumisen mukaan pitäisi lokeroida, niin minä kuuluisin kaikkiin genreihin. Kuitenkin kuuntelen kaikkea 70-luvun discosta nykypäivän trashiin, joskus jotain raskaampaakin rokkia.

    Pukeutuminen on sekalaista, sen mukaan mitä sattuu osumaan vaatekaapista päälle. 90% paidoista on kuitenkin bändipaitoja ja suuri osa niistä mustia.

  2. Lp-

    *hirveä hevimies varastanut vauvan – ilme*

  3. Rolle

    Pnuk, Näin on. Musiikkimaun perusteella minäkin kuuluisin kaikkiin genreihin, vaikka se ehkä painottuukin metalliin. Olen kuitenkin valinnut tietynlaisen linjan pukeutumisessani, ja sen takia ehkä tuntemattomammat viittaavatkin minuun sanomalla ”se hevari”…

  4. Agakonna

    ”Hevari”vaatteet sopivat sinulle hyvin. Näytät myös hyvin katu-uskottavalta Intelin kauluspaidassa.

  5. Rolle

    Heh, kiitoksia :-)

  6. Petri

    En jaksa olla kovin kiinnostunut muiden pukeutumistyylistä tai ulkonäöstä. Ihmettelenkin miksi joku saattaisi olla kiinnostunut meikäläisen, teikäläisen tai kenen tahansa muun lookista. :-/

  7. Rolle

    No kyllä minun ulkonäköni ainakin yllättävän monesti kiinnostaa muita kanssaeläjiä… kukkahattutädit vissiinkin pahimpia. Tai ne muka-true-hevarit, joiden mielestä en ole hevaria nähnytkään.

  8. Gocom

    Jokainen tykkää mistä tykkää. Ennakkoluulot ja lokerointi ovat kumma juttu. Alkuun pitäisi olla ”truuuu”-jotain ja sitten kun ollaan ”truuu”-jotain ollaan liian samanlaisia. Sitten kun erotutaan massasta, kummastellaan mikä kylähullu siinä kadulla kävelee.

    PS. viimeinen kuva on aika söötti :-)

  9. Piparnakkeli

    Joskus nuorempana, ehdottomampana ja ahdasmielisempänä melkein olin sitä mieltä, että musiikkimaun ilmentäminen vaatetuksen kautta on lähes pakollista. Nyt vanhempana moinen ei jaksa enää kiinnostaa, vaikka vaatekaapin sisällöstä suurin osa edelleen sattuu olemaan mustaa.

  10. Jyri Väätäinen

    Voiko heviä pitää minään musiikkia? Eihän siinä muuta kuin menee huutamaan jotain mikkiin ja ajattelee, että kai tämä juntteihin uppoaa. Hevimusiikki, blah… On tehty niin paljon parempaa musiikkia, että tunkekoot kaikki hevintekijät kätensä hevosenpaskaan.

    Elämässä pitää olla poppia, tanssimusiikkia, hardcorea, hardstylea, iskelmää ja klassista musiikkia! Ne tekevät musiikista nautittavan kokemuksen, jonka avulla voit syventyä musiikkiin, että mihinkään örinään.

    Ei muuta kuin hardstyleä, dancea ja hardcorea kuuntelemaan, soon musiikkia!

  11. Rolle

    Makunsa kullakin. Sinulla Jyri on hieman vääristynyt käsitys hevimusiikista.

  12. Jyri Väätäinen

    No miksi kukaan jaksaisi kuunnella huutoa, kun voi laulaakin? Lisäksi Tchaikovskin sävelmät, niin laadukkaita! Ei ole ollut tarvetta kuunnella heviä, tiettyjä metallimusiikin poikkeuksia lukuun ottamatta.

    Turmion Kätilöt – Teurastaja, ah! Siihen se sitten jääkin, muutaman muun raskaamman ohelle mitä Spotify-soittolistallani on. Klassinen musiikki ei ennen minua kiinnostanut, mutta nyt…

    …aloin tykätä siitä.

  13. Rolle

    Kuten sanoin, makunsa kullakin. Makuasioista on vähän turha kiistellä. On sitä örinätöntäkin metallia olemassa, ns. perinteisempää ”heavy metallia”. Kaikille hevi ei uppoa, eikä tarvitsekaan. Moni hevibändi käyttää klassisen musiikin elementtejä musiikissaan, myös Tchaikovskia, usko tai älä.

    Itse olen musiikin suhteen melko suvaitsevainen. Musiikki on se jolle annan aina mahdollisuuden. Klassinen musiikki on ihanaa. Lempikappaleitani on Beethovenin Kuutamosonaatti eli Moonlight Sonata.

  14. Jyri Väätäinen

    Totta kai jokainen saa kuunnella mitä lystää, itse en enää jaksa kuunnella örinää, olen joskus kyllä kuunnellut. Nykyään ottaa korville. :D